Kun on paha päivä, käytä tätä ensiapupakkausta itsesi lohduttamiseen

Niihin päiviin, kun on paha olla, eikä maailmassa mikään tunnu haluavan ainakaan tanssia kanssasi, on fiksua varautua etukäteen.

Vastoinkäymisiin varautuminen oman mielen hyvinvoinnin kannalta ei ehkä ole tullut edes mieleesikään. Miten sellaiseen voisi siis varautua?

Suuri vastoinkäyminen. Paha olo. Ahdistus. Häpeä. Suru. Ikävä. Pettymys. Turhautuminen. Masennus. Alakulo. Väsy. Uupumus. Murehtiminen. Loputon vatvominen. Itku. Epävarmuus. Tiedottomuus. Pelko.

Ne vain joskus tulevat, sen kummempia kyselemättä. Ne tulevat kuin tuntureilla pöllyävä jäätihkusade ja siinä me seisomme tumput suorina silmät ja suu auki, vastaanottamassa kaikki mitä niillä on antaa. Ai hitto kun taas sattuu!

Surulle ja murheille on tehtävä tilaa ja kun ne ovat tulossa, niitä on turha yrittää lakaista maton alle tai piilottaa, koska se itse asiassa usein vain pahentaa ongelmaa.

Siksi suosittelenkin varautumaan etukäteen elämäsi erilaisiin vastoinkäymisiin. Jossain vaiheessa niitä kuitenkin tulee eteen, mietona tai vahvana, mutta tulee kuitenkin, se on selvää ja se meidän on parempi hyväksyä.

Minkälainen voisikaan olla itsensä lohduttamisen ensiapupakkaus?

Suklaata ja rakkausleffoja? Maailman pehmein viltti ja oman sohvan turvallinen nurkkaus? Ne ovat kyllä ihana pari, mutta mitä sitten, kun leffa ja suklaa loppuvat ja kun paleltaa ihan jokaista solua myöten? Vatsa täynnä sokerirasvamössöä ja paha mieli koko kehoa kalvaamassa.

Yhdysvaltalainen psykoterapeutti Yvonne Dolan suositteli kirjassaan Pieni askel (2012) kokoamaan sadepäivien lohtulaatikon. Laatikon, jonka sisälle on koottuna sinua itseäsi varten valmiiksi paljon muutakin, kuin suklaata ja lista lohtuleffoistasi.

Kokoa kauniiseen sadepäivien lohtulaatikkoon, jonka olemassaolon tärkein ja ainoa tehtävä on olla olemassa sinun lohdutustasi varten tavaroita, joista varmasti tiedät nauttivasi ja saavasi hyvää oloa.

Dolan suositteli valitsemaan sadepäivien lohtulaatikkoon esimerkiksi suosikki tuoksukynttiläsi, suosikki suihkusaippuasi, suosikki teesi, suosikkivalokuvasi, listan lempibiiseistäsi ja kaikkea muuta, joiden tiedät auttavan sinua rentoutumaan, virkistymään ja lopulta saamaan unta.

Valitse laatikoksi kaunein laatikko minkä olet nähnyt ja hanki se.

Sisällytä laatikkoosi myös lohtukirje itsellesi. Yvonne Dolan kehoitti tekemään sadepäivän lohtukirjeen seuraavalla tavalla:

  1. Kirjoita kirje siten, että puhuttelet kirjeessä kauniisti itseäsi, kerrot mitä nyt kannattaisi tehdä ja lohdutat itseäsi.
  2. Kirjoita kirjeeseen toimintoja ja sellaista tekemistä, jotka ilahduttavat sinua.
  3. Kirjoita ylös niiden ystävien nimet ja yhteystiedot, joille voit soittaa silloin, kun tarvitset kuuntelijaa, juttuseuraa tai tukea ja lohtua.
  4. Kirjoita muistutus itsellesi omista vahvuuksistasi ja kaikista hyvistä puolistasi.
  5. Kirjoita ylös ne asiat, joissa olet erityisen lahjakas ja mitä upeita kykyjä sinulla on (älä aliarvioi itseäsi!).
  6. Kirjoita kirjeeseen kiinnostuksen kohteitasi, asioita, jotka kiinnostavat juuri sinua.
  7. Kirjoita ylös toiveitasi, unelmiasi ja haaveitasi.
  8. Kirjoita kirjeeseen erityisiä neuvoja ja ohjeita ja muistutuksia asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä ja jotka ovat hyvin elämässäsi ja joista voit olla kiitollinen.

Kopioi kirjeen loppuun seuraava lause:

Tiedän, että nämä auttavat sinua, koska minä olen sinä! Sydämellä: Minä. ”

Lohdullista seuraava vastoinkäymisen päivää sinulle ja onneksi: Vastoinkäymisillä voi joskus olla hyviäkin tarkoitusperiä.

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image