Erityisherkkä lapsi katsoo maailmaa eri tavalla kuin muut – Osaatko nähdä asiat herkän lapsen silmin?

Aamulla lapsi katselee sukkalaatikkoa mietteliäänä. Maailmassa ei ole kiire mihinkään, ei ainakaan niin kiire, etteikö ehtisi miettimään rauhassa, millaiset sukat pukisi tänään jalkaan. Värien pitää olla aamun mielentilaan sopivat, mutta tärkeää on myös se, että sukat tuntuvat jalassa mukavilta. Liian pitkät langanpätkät tai kiristävät resorit voivat saada kiukun murisemaan mahassa.

Kuulostaako tämä kuvaus tutulta?

Itselleni erityisherkän pojan äitinä tämä kuvaus on arkipäivää. Olen oppinut ymmärtämään lapseni ajatusmaailmaa, koska olen pysähtynyt kuuntelemaan häntä. Monelle aikuiselle voi olla vaikea ymmärtää, että lapsi tekee ison numeron esimerkiksi sukkien pukemisesta. Lapsen käytös tulkitaan helposti uhmakkuudeksi, jos hän ei pue niitä sukkia jalkaan, mitä aikuinen on valinnut.


Käännetään hetkeksi tilanne päälaelleen. Mieti itsellesi tilanne, jossa olet lähdössä vaikka juhliin. Katselet vaatekaapissa olevia mekkoja ja mietit, mikä sopisi parhaiten kesäiltana vietettäviin juhliin. Hypistelet kukkamekkoa kädessäsi ja näet jo mielessäsi, kuinka tanssit mekko päällä meren rannalla ja juot samalla viiniä ystäviesi kanssa. Sitten joku tulee paikalle ja ojentaa sinulle tiukan mustan kotelomekon. Olet kuluttanut hänen mielestään liikaa aikaa mekon valitsemiseen, ja hän tekee päätöksen puolestasi.

Pystyisitkö sinä lähtemään juhliin musta kotelomekko päälläsi niin, että tuntisit olosi onnelliseksi?

Erityisherkkä lapsi kokee näissä tilanteissa helposti olonsa surulliseksi. Lapsi voi ajatella, ettei hänen mielipiteillään ole mitään väliä, tai häntä ei haluta kuunnella. Lapsi ei ymmärrä, miksi hän ei saisi käyttää aikaa siihen, että hänellä olisi hyvä olla.

Pienet lapset eivät välttämättä osaa sanoittaa tunteitaan. Silloin meidän aikuisten tehtäväksi jää se, että osaamme katsoa maailmaa erityisherkän lapsen silmin.

Vasta kun pysähdymme kuuntelemaan ja haluamme ymmärtää, voimme luoda paremman maailman näille lapsille.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image