Mainosyhteistyö Kustannusosakeyhtiö Otavan kanssa.
Kirjailija Annina Holmberg ja pappi Johannes Lahtela kertovat omista pyhyyden kokemuksistaan kirjassa Pää pilvissä, kiviä kengissä – Pyhiinvaelluksia saunoista luostareihin (Otava, 2022).
Entä jos pyhä on jotain sellaista, mikä alkaa siitä hetkestä, kun sanat loppuvat ja tilalle tulee kaiken nielevä ihmetys, ihastus? Niin kuin katsoessa juuri loistoonsa puhjennutta orkideaa tai pysähtyessä aistimaan kesäisen vesisateen pisara pisaralta; kun kelluu alastomana järvessä, rakkaan rantasaunan löylyjen pehmentämänä.
Pää pilvissä, kiviä kengissä -kirjassa koko ihmiselämän voi nähdä eräänlaisena pyhiinvaelluksena, jonka tarkoituksena on löytää jotain suurempaa ja ihmeellisempää kuin se, mitä järjellä voimme ymmärtää. Joskus pyhyys voi myös yllättää ihmisen arkisessa tilanteessa ilman, että sitä on tietoisesti edes tavoitellut.
Tässä 5 tapaa kokea pyhyyttä ihan tavallisessa elämässä. Otteet on poimittu kirjasta Pää pilvissä, kiviä kengissä – Pyhiinvaelluksia saunoista luostareihin (Otava, 2022):
1. Luovaan tekemiseen uppoutuminen
Äitini kanssa opin, että taide on rakkautta. Hän opetti, että luominen tapahtuu aina hiljaisuudessa, hyvässä hengessä ja rakastaen. Verstaalla opin hiljentymään, mutta ennen kuin tähän rakkaudelliseen hetkeen pääsi, arki piti jättää taakse. Työhuoneella aina sovimme, ettemme puhuisi työskennellessämme. Pölyisessä tilassa kuului vain hetkittäisiä ääniä, kun savimöykky mätkähti muovailualustaa vasten tai kaiverruspuikko kolahti pöydälle.
Äidin työmatka kodistamme keramiikkapajaan oli minulle pyhiinvaellus. Ennen lähtöä valmistimme eväät ja äiti teki kahvia termoskannuunsa. Talvisin matka taittui kävellen, muina aikoina pyöräilimme. Olin niin innoissani matkoistamme taiteen rauhaan, että vatsanpohjassani toisinaan nipisteli.
2. Matka historialliseen paikkaan
Kreikka on taiteen tyyssija niille, jotka arvostavat antiikin perintöä. Jumaltarut ja kristinusko kohtaavat siellä arkisissakin kohteissa, ja pelkästään seikkailemalla löytää hyvää ja kaunista. Itselleni on käynyt niin, että kartan johdatettua hypetettyyn paikkaan perillä onkin koittanut pettymys, kun taas silmät auki kulkien vailla varsinaista päämäärää vastaan on tullut ihmeitä.
3. Puhdistavat ja uudistavat löylyt
Pyhin on savusauna savolaisessa saaressa, jossa kiukaalle ei heitellä vettä vaan sitä valellaan lempeästi, jolloin se sihauttaa niin makeat ja kissamaisesti naukuvat löylyt, että lauteilla olija vaipuu välittömästi pumpuliseen nirvanaan. Kun hän pääsee sieltä vielä sametinpehmeään järveen, jota mahdollisesti valaisee kuutamo ja hunnuttaa usva, taivas ei voisi olla lähempänä.
Sellaisen saunan pelkkä ajatteleminenkin rentouttaa, ja rentous on tila, josta (jos ei nukahda) on vain lyhyt askel pyhyyteen.
Kun nautin saunassa pitkistä löylyistä fyysisesti riisuttuna, tunnen hien virtaavan ja kehoni puhdistuvan. Tämä kokemus vaikuttaa sisäiseen maailmaani, ajatuksiini, mieleni tilaan: rauhoitun, pysähdyn ja koen itseni uudistuneeksi.
4. Yhteys tähän hetkeen ja toiseen ihmiseen
Joka ikinen päivä on mahdollista nähdä kauneutta, pyhyyttä ja hyvyyttä – en vain aina ole siinä tilassa, että ymmärtäisin todella havainnoida tätä kaikkea. Oma mieleni askaroi liiaksi tunteissa, omissa mielipiteissä, menneissä tapahtumissa ja tulevaisuuden poltteissa. Pyhyys johtaa aina vahvemmin tähän hetkeen, toiseen ihmiseen.
5. Leikkimielisyyden löytäminen
Pelit lautapeleistä roolipeleihin ovat alusta saakka olleet minulle ilon, yhteisöllisyyden ja luovuuden lähde. Niiden kautta olen saanut erilaisen kosketuksen pyhyyteen, johonkin korkeampaan ulottuvuuteen. Aikuisena, raitistuttuani, löysin uudestaan itsestäni sen kadoksissa olleen hyväntuulisen pojanviikarin.
Parin vuosikymmenen aikana ystäväni Jani ja minä olemme pelanneet yhdessä satoja tunteja. Näiden pelituntien aikana olemme Janin kanssa uskoutuneet toisillemme. Öisin olemme vaihtaneet kokemuksiamme yrittäjän paineista, läheisen kuolemasta, parisuhteista ja lapsista. Jokainen pelikerta on jättänyt lämpimän jäljen yhdessä vietetystä hetkestä. Pyhyys on hiipinyt välillemme huomaamatta, salaa.
Kokemukseni perusteella kaikenlaisen pyhän kohtaamisen lopputuloksena on lapsenmielinen leikkimielisyys ja elämänilo. Pelien kautta olen päässyt käsiksi tällaiseen kepeyteen. Voi myös kysyä, onko eskapismissa ylipäätään mitään pahaa, väärää. Eikö olekin hyvä välistä vain keskittyä viihtymään, nauttimaan ja leikittelemään? Kannattaako kaikkeen suhtautua niin ryppyotsaisesti? Pitääkö taiteen tai pyhän olla vakavamielistä?
Lisää ajatuksia pyhyydestä ja pyhiinvaelluksesta voit lukea Annina Holmbergin ja Johannes Lahtelan kirjasta Pää pilvissä, kiviä kengissä – Pyhiinvaelluksia saunoista luostareihin. Kirjan löydät Suomalaisesta kirjakaupasta TÄÄLTÄ.
