Murehtimisen ja huolehtimisen mallit voivat olla opittuja. Olemme omaksuneet ison osan niistä meille merkityksellisten aikuisten elämää ja toimintaa tarkkailemalla.
Tärkeältä aikuiselta voi oppia, että huolehtiminen on hyvä asia. Se on merkki rakkaudesta, tunnollisuudesta ja välittämisestä. Ja silloin jos ei huolehdi ja murehdi toisen puolesta on kuin ei aidosti välittäisi tuosta toisesta.
”Soita sitten, että olette päässeet turvallisesti perille” voi olla isän vakitoivotus matkalle lähteville läheisille. ”Nyt kun on paljon hirviä liikkeellä, keli on niin kamala tai matka on niin pitkä” mitä milloinkin. Sanojen taustalla kurkkii huoli siitä, ettei vain kävisi huonosti ajomatkalla ja että vanhemmat voivat lakata huolestumasta vasta kun autoilija kuittaa olevansa kunnossa. Näin alkaa tuntua itsestään selvältä ajatus, että rakkaistaan tulee kantaa huolta tässä vaarallisessa maailmassa.
”Voi, voi, mitenköhän se Minna pärjää siellä koulussa” saattaa äiti huolehtia ääneen kotona, kun isosisko on aloittanut opintiensä. Pikkuveli poimii ajatuksen, että pitää huolehtia toisen puolesta –se on merkki siitä, että aidosti välittää toisesta.
Joku on saattanut oppia, että murehtiminen suojaa pahoilta asioilta. Huolehtiminen on ikään kuin aktiivista toimintaa, joka estää hirveitä tapahtumasta. Ja kun on oikein murhetta ja huolta kantanut ja kaikki meneekin hyvin, uskoo alitajuisesti, että ilman murehtimista olisi lopputulos saattanut olla ihan toinen. Murehtimisesta oli hyötyä!
Jonkun historiasta tulee uskomus, että ellei huolehdi ja murehdi ei saa mitään aikaiseksi. Huoli on hänen mielessään tekemistä ja asioita liikkeelle paneva voima. Kunnon ihminen siis huolehtii, jotta saisi asioita tehtyä.
Lapsuudesta on voinut imeytyä myös malli, että murehtiminen nyt vain kuuluu elämään. Se on se elämisen malli millä on nähnyt elämään suhtauduttavan.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa murehtimisen tapa on meihin iskostunut, sitä vaikeampi on nähdä, että edes on mitään muuta tapaa elää ja olla – tai että elämä voisi tuntua joskus huolettomalta ja kevyeltä.
On hyvä muistaa, että ei ole kenenkään syy, jos joku on opettanut sinulle murehtimisen mallin. Siirrämme tapoja ja uskomuksia usein tietämättämme. Ja joskus opetamme jollekulle jonkun tavan, koska uskomme sen olevan hyvää elämää auttava malli, vaikkei se sitä todellisuudessa olisikaan.
Onneksi voimme aina muuttaa tapojamme ja toimintaamme meille suotuisammaksi.
Jos haluat tutustua omiin murehtimisen malleihisi ja siihen, miten niitä voisi mahdollisesti muuttaa omaa elämisen tapaasi paremmin palvelevaksi kannattaa tutustua Lempeästi eroon murehtimisesta – tehtäväkirjaan.
