Sinulla on joskus saattanut olla ulkopuolisena hyvä aikomus auttaa osapuolia kohti sopua tilanteessa, jossa vastakkain on kaksi ryhmää. Jostakin kumman syystä tilanne onkin ohjautunut juuri päinvastaiseen suuntaan ja eskaloitunut entisestään. Tässä artikkelissa käsittelen mahdollisia syitä, miksi asia ei ole edennyt haluamaasi suuntaan. Vanha sananlasku kiteyttää hyvin: ”tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”.
Aikaisemmassa artikkelissa avasin polarisaatiotilanteen viittä eri roolia, joita ovat yllyttäjät, liittyjät, hiljaiset, sillanrakentajat ja syntipukit. Näistä ehkä kompleksisin ja samalla hyvin mielenkiintoinen on hyvää tarkoittava sillanrakentaja, joka luulee tekevänsä hyvää, mutta pahentaa tilannetta. Tässä artikkelissa avaan hiukan lisää tuota roolia osana vastakkainasettelua.
”tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla”
Polarisaatiotilanteessa sillanrakentajat ovat niitä, jotka kykenevät ymmärtämään eri osapuolia valitsematta puolta. Usein sillanrakentajat ajattelevat, että jos osapuolet vain ymmärtäisivät toisiaan paremmin, niin heidän välilleen voitaisiin rakentaa sopu. Tämän seurauksena sillanrakentaja alkaa luomaan yhteyttä osapuolien välille ja tässä kohtaa onkin hyvä kysyä, että pysyykö kannettu vesi kaivossa? Voiko kukaan ulkopuolinen rakentaa tämän tyylisessä tilanteessa yhteyttä napit vastakkain olevien välille ja onko se ylipäätään sopua edistävää?
Sillanrakentaja pyrkii usein tuomaan vastakkain oleville ryhmille toista puolta esiin positiivisessa valossa. Hän saattaa haluta osoittaa, että vastapuoli ei ole ollenkaan niin paha, miltä toisesta puolesta näyttää. Tarkoitus on hyvä ja hän pyrkii kertomaan osapuolista myönteisiä asioita toisilleen, mutta todellisuudessa aikomus syventää kuilua. Tämä nimittäin vahvistaa ryhmien identiteettiä entisestään. Saattaa käydä myös niin, että sillanrakentaja ehdottaa kohtaamista, missä osapuolien edustajat pääsisivät purkamaan tilannetta.
Tämä nimittäin vahvistaa ryhmien identiteettiä entisestään.
Otetaan esimerkkinä vaikka tilanne, missä vastakkain ovat asettuneet taloyhtiössä ihmiset, joilla on kotieläimiä ja ne, joilla ei ole. Kitkaa tuo etenkin se, että kuinka lähellä kerrostalon ulko-ovea koiraa saa kusettaa ja kuinka paljon koira saa haukkua päivässä, jotta se pysyy vielä normaalin rajoissa.
Polarisaatiotilanne on voinut kasvaa ja kehittyä vuosia, alakerran ilmoitustaululle on ehkä ehditty jättää lukuisia nimettömiä lappuja ja hissikeskustelut pyörivät pääasiassa aiheen ympärillä. Sillanrakentaja ehdottaa yhtiökokouksessa, että aihetta käsiteltäisiin yhteisessä keskustelutilaisuudessa, missä molempien ryhmien edustajat pääsisivät ääneen. Tässä kohtaa kysymys: kuka on oikea ihminen edustamaan ryhmää yksilöitä ja onko sellaista henkilöä edes olemassa?
Jos polarisaatiota todella halutaan purkaa, niin olisi hyvä antaa tilaa kuvion hiljaisille.
Nyt tulee tärkeä seikka: ongelmalliseksi tässä muodostuu identiteettipuhe. Vaikka tarkoitus on hyvä ja puhe vastakkain olevista rymistä positiivista, niin se edelleen vahvistaa sitä, että on olemassa kaksi erillistä ryhmää. On olemassa me ja sitten on olemassa ne toiset. Ihmiset jaotellaan edelleen kahteen ryhmään ja positiivinen identiteettipuhe lietsoo entisestään tilannetta.
Toinen erityisen mielenkiintoinen kulma kuviossa on tuo aikaisemmin esittämäni kysymys: kuka voi edustaa kaikkien puolesta keskustelussa ryhmää, jossa lopulta kaikki ovat yksilöitä? Jos polarisaatiota todella halutaan purkaa, niin olisi hyvä antaa tilaa kuvion hiljaisille ja tuoda heitä mukaan keskusteluun.
Tutustu Komulainen.eu nettisivuihin tästä.
