Kenenkään ei tarvitse selvitä yksin – jokainen ihminen tarvitsee joskus apua

Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.

Kirjoittaja: opettaja, kirjailija ja retriitinohjaaja Susanna Erätuli


Mieti hetki elämäsi ensimmäisiä hetkiä. Ensimmäisiä kuukausia ja vuosia. Olit riippuvainen saamastasi huolenpidosta ja kovinkaan pitkää aikaa et olisi yksin selvinnyt. Olit rakkauden armoilla, ja näin on meistä jokaisen kohdalla. Olemme syntyneet vastaanottamaan apua.

Mieti sitten elämääsi nyt. Onko sinun helppo pyytää tai vastaanottaa apua? Varmat kyllä-vastaukset ovat harvinaisia. Enemmän on kai meitä, joille avun pyytäminen ei ole ihan helppoa. Tavanomaisempaa on purra hammasta ja selvitä vielä tästä – mitä se sitten onkin – vaikka sydäntä puristaisi. On tahto pärjätä itse ja näyttää (kenelle?), että kyllä minä pärjään ja selviän.

Miksi avun pyytäminen tuntuu vaikealta?

Avun pyytäminen voi tuntua nololta, sillä selviäväthän muutkin. Ajatukset voivat kulkea näitä ratoja: ”Tämä hoituu nopeimmin, jos teen sen itse.” ”En halua jäädä kiitollisuudenvelkaan.” ”Muilla on omatkin kiireensä, ei heitä voi kuormittaa.” Tai ehkä asia kumpuaa vielä syvemmältä: ”Olen yksin.” ”Ei minua kuitenkaan auteta.”

Oma avuntarve voi myös tuntua loputtomalta. Jos saa vain vähän apua, onko sitä järkeä edes pyytää? Mutta miksi näin on? Jos olemme kerran lähteneet elämään siitä, että olemme täysin toisten avun armoilla, missä välissä tarina muuttuu niin, että luulemme, että täytyy pärjätä itse, pärjätä yksin?

Reippauden edellytys voi alkaa jo varhain. Kun omat lapseni olivat vain muutaman kuukauden ikäisiä, kuulin välillä kaupassa tai kadulla kysymyksen: ”Onko hän kiltti?” Se oli kysyjän keskustelunaloitus, mutta ajatuksena erheellinen. Vauvat eivät ole kilttejä tai hankalia. Heidän kasvukipunsa tai vaivansa voivat haastaa vanhempien jaksamisen, mutta ei sillä ole tekemistä kiltteyden kanssa. Jos kiltiksi tulkitaan se, ettei ilmaise avuntarpeitaan, ei ihme, ettei apua ole myöhemminkään helppo pyytää. Reippauteen myös kannustetaan.

Jokaisen sisimmästä löytyy – jos pintaa hieman raaputtaa – se pieni ihminen, joka on joskus jäänyt vaille apua. Ehkä kyse oli arkisista tilanteista tai suuremmista laiminlyönneistä. Monenlaiset vaille jäämiset muokkaavat meitä. Ellei apua ja turvallisia käsivarsia ole saatavilla silloin kun niitä tarvitsee, on luonnollista päätellä, että on selvittävä yksin.

Peitätkö reippaudella väsymystä?

Joskus energisyys, aikaansaavuus ja reippaus on syntynyt suojaamaan suurta väsymystä. Uupumus on voinut kertyä vuosien varrella niin, että pysähtyminen pelottaa, eikä avun saaminen tai lepo tunnu vaihtoehdolta. Ylikierroksilla käyvän suusta voi kuulua: ”Kyllä mä pärjään, ei tässä mitään.”

Samaan aikaan sisin voi kysyä: Jos en pärjääkään, ottaako joku vastaan? Kuinka syvälle sitten vajoan? Ja mitä jos en enää pääsekään käyntiin? Sisäinen todellisuus ei aina heijastu kasvoilta tai olemuksesta. Valoisinkin voi väistellä pimeää.

Ihmisen matka alkaa avuttomuudesta, siis avun tarpeesta. Vauvassa ja vanhuksessa tämä on selvimmin nähtävissä: tarinamme on kirjoitettu yhteyteen toisten kanssa. Kun kyse on näinkin perustavanlaatuisesta, inhimillisestä osasta meitä, voisiko sille avautua tietoisesti?

Huomaa apu ja ota se vastaan

Seuraavalla kerralla, kun joku tarjoaa apuaan, ethän ainakaan vastusta sitä. Älä suotta mieti, miten saisit ”maksettua takaisin”, vaan ota apu ilolla vastaan. Apua ei tarvitse ansaita. Pyytämällä, vastaanottamalla ja tarjoamalla apua luot omalta osaltasi yhteyden kulttuuria. Ilmaisemalla avuntarpeesi, otat ensimmäisen askeleen.

Oikeastaan tukea on olemassa silloinkin, kun tuntuu ettei ole. Et olisi tässä nyt, ellet olisi saanut elämän varrella myös apua. Kaiken aikaa, haastavinakin aikoina, on huomaamatonta kannattelua. Kädenojennuksia, auringon lämpöä, luonnon kauneutta. Ruokaa, juomaa, maata jalkojen alla, katto pään päällä. Tukiverkkoja, taidetta, luovuutta. Opettajia, bussikuskeja, lääkäreitä. Ystävyyttä, naurua, lepoa. Sydän, joka sykkii lakkaamatta, nytkin.

Joskus toisen antama apu piirtyy syvälle sieluun, vaikkei olisi kovin kummallisesta asiasta kyse. Yksikin hyväksyvä katse kannattelee. Auttaa ja tulla autetuksi, siinäpä sisäistämistä koko elämän ajaksi! Jokaisen kulkijan sisimmästä löytyy – jos pintaa hieman raaputtaa – yhä se ihminen, joka tarvitsee apua, ja osaa sitä myös antaa. Yksin ei tarvitse jäädä.

Olet edelleen rakkauden armoilla. Mutta olet myös rakkauden ympäröimä.

 

Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut kirkko.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image