Miltä tuntuu ajatus, että huutaisit? Ei sen vuoksi, että joku toinen kuulisi selvemmin vaan, että voisit itse paremmin.
Olen asuttanut omaa kehoani tunteilla, joiden oli alunperin tarkoitus tulla vain vierailulle. Väliaikaisen majoituksen sijaan tarjosin niille kuitenkin pysyvän asuinpaikan. Tämä siitäkin huolimatta, että ne nakersivat torakan lailla perustuksia, eivätkä osoittaneet juurikaan vieraanvaraisuutta.
Jossain vaiheessa aloin tuulettaa ovia ja ikkunoita. Ajattelin pääseväni tunteista eroon lukemalla kirjallisuutta ja kuuntelemalla podcasteja. Ne käsittelivät itsetuntemusta ja opettivat tunnetaitoja. Sain paljon hienoja ajatuksia ja uudenlaisia oivalluksia. Siitä huolimatta, sisälläni alkoi tuntua entistä ahtaammalta. Sinne oli sullottu valtava määrä erilaisia tunteita ja ajatuksia.
Sitten erään kerran miehille järjestetyssä viikonlopussa (jos et tiedä mistä puhun, katso täältä) sain tilaa huutaa oikein luvan kanssa. Annoin palaa! Oli kuin painepesuri olisi lähtenyt puhdistamaan sisintäni. Kun energia lähti virtaamaan ja tunteet purkautumaan, siirryin silmänräpäyksessä kuskista matkustajaksi.
Traumaperäinen energia kaipaa purkautumista
Ihmisen täytyy purkaa se energia, jonka kerran koettu uhka on joskus laittanut liikkeelle. Mikäli näin ei toimi, muodostuu trauma, joka osaltaan uuvuttaa ja aiheuttaa oireita, kuten ahdistusta ja masennusta. Joskus se voi olla tietoista, useimmiten tiedostamatonta. Tämänkaltaiset enteet ovat organismin tapa säilöä sitä ylimääräistä energiaa, joka jää murtamatta.
Eläimet purkavat vaistomaisesti kaiken sisälleen patoutuneen energian. Esimerkiksi, kun kaksi sorsaa kohtaavat ja kinastelevat keskenään, ne räpistelevät hetken siipiään ja jatkavat sitten lipumistaan. Sorsat eivät kanna kaunaa. Valtaosa eläinlajeista toimii jokseenkin samoin.
Tässä suhteessa me ihmiset olemme poikkeuksellisen huonosti sopeutuva laji. Me sullomme sisäämme tunteita ja energiaa, jotka jumiutuvat ja saavat meidät voimaan huonosti. Yritämme ymmärtää ja sisäistää asioita, jotka tulisi yksinkertaisesti saattaa päätökseen ja päästää ulos.
Huutamisessa piilee sellainen voima ja vapaus, etten lainkaan ihmettele, että se yhdistetään niin vahvasti hulluteen. Samoin likipitäen kaikki muukin, jota emme voi hallita.
Kollektiivinen huutaminen
Monen niska kyyristyy ja ihokarvat nousevat pystyyn ajatuksesta, että joku huutaa meille. Hallitsemattoman aggressiivisuuden vastentahtoinen vastaanottaminen on pelottavaa ja lupaa kysymättä jopa väkivaltainen kokemus. Toisinaan huuto kaipaa silti ihmistä, joka kuulee ja näkee sen. Luvan kanssa toisen kasvojen edessä huutaminen toimii kuin ihmiskehon oma wc-ankka. Se vapauttaa tukkoja ja pistää energiaa liikkeelle. Mutta vain, jos tilanteessa vallitsee molemminpuolinen luottamus ja turva.
Huutamalla ei tarvitse purkaa pelkästään negatiivisiksi koettuja tunteita. Se voi olla myös positiivista. Monen rock-bändin keikalla huudetaan onnesta soikeana yhtä soittoa, niin lavalla kuin yleisössä. Myös joukkueurheilussa on oleellista rytmikäs huutaminen. Kun kotijoukkue tekee maalin, on lupa huutaa kurkku suorassa. Mestaruuden ratketessa saa jopa halata ja rutistaa.
Huutamalla saatamme osaltaan liikkeelle tunteita, joita ei ole tarkoitus sen enempää vatvoa kuin myöskään säilöä sisällään. Toki on olemassa myös monia muita fyysisiä toimintoja, jotka palvelevat samaa päämäärää. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja paheksuttavuudessaan huutaminen on silti yksi parhaimmista keinoista. Jos et usko, kokeile itse!
Tämän blogiartikkelin otsikko on lainattu osin, vuosituhanteen vaihteessa suurta suosiota kristillisissä nuorisopiireissä nauttineen The Rain -bändin hittibiisistä Hulluutta. Kyseisen kappaleen kertosäkeen viimeisessä lauseessa muistutetaan, että huutaminen “ei oo yhden miehen show”.
Toden totta, ei se ole hullu joka huutaa, vaan se joka jättää huutamatta!
