Tammikuu on aikaa, jolloin usein media, työpaikkojen kahvihuoneet ja yleinen keskustelu täyttyvät laihdutusjutuista ja -vinkeistä. Kuinka saadaan pöhötys pois, miten pitäisi liikkua, miten syödä, miten palata “ruotuun” joulun ja uuden vuoden pyhien jälkeen.
Eikä huomioni mukaan tämä vuosi ole poikkeus. Jos kuulisitte ääneni, kuulisitte syvän huokauksen.
Syömishäiriövuosina tämä aika oli pahinta itsensä rääkkäämistä. Jos pyhinä jotenkuten selviydyin syömistilanteista, alkuvuodesta kaikki kehoni kovasti kaipaama ravinto oli jollain keinolla kulutettava. Välttämättä ei tarvitse sairastaa syömishäiriötä tunnistaakseen tällaista kokemusta. Itsekin vielä pitkään toipumisen jälkeen koin, että on normaalia kiristää itsekurin otetta jokaisen iisimmin otetun vaiheen jälkeen.
Mutta onko todella niin, että syyllisyyden tunteminen lomasta, nautinnosta, levosta sekä hyvästä ruoasta on normaalia?
Vai voisiko olla niin, että kehomme kiittää jokaisesta suupalasta, rennommin otetusta hetkestä, kontrollittomuudesta – ja sinne omaan tavalliseen arkeen palatessa olo tasapainottuukin luonnollisesti?
Harvemmin oma olo itseään piiskaamalla tai laihdutuskuurilla kituuttamalla ainakaan paremmaksi muuttuu. Ennemmin päin vastoin.
Syöminen on todellisuudessa jotain aivan muuta kuin painon tarkkailua ja kontrollointia.
Jos keskitymme vain siihen, olemmeko laihtuneet tai lihoneet tai jos jatkuvasti takaraivossa kolkuttaa, ettei housunvyötärö saa puristaa tippaakaan, unohdamme syömisen perimmäisen tarkoituksen. Miettimällä kehomme puolesta valmiiksi, montako kilokaloria se juuri tänään tarvitsee, unohdamme, että kehomme osaisi homman ihan itsekin.
Keho on hyvin viisas luomus. Jos menemme syömisen alkujuurille, tiedämme tarvitsevamme ruokaa, jotta solumme saisivat riittävästi rakennuspalikoita. Jotta jaksaisimme tehdä, elää, olla. Ilman ravintoa emme selviydy, eikä meidän ainutlaatuinen kehomme voi riittämättömillä rakennuspalikoilla hyvin. Jos kehomme ei voi hyvin, ei meillä ole kovin hyvä olla.
Jos muutoksia ruokavaliossaan haluaa tehdä, voisiko niitä laihduttamisen tai syyllistämisen sijaan tehdä siksi, että haluaa voida hyvin? Että oma keho ansaitsee hyvää?
Oman kokemukseni mukaan syömisestä ei pitäisi tuntea syyllisyyttä koskaan. Ei edes joulun, juhannuksen, juhlapyhän tai kesäloman jälkeen. Meillä on lupa nauttia ruoasta. Vaikka ruoka on elintärkeää polttoainetta keholle, on muistettava, että se saa olla myös nautinnon lähde.
Lisää lempeää keho- ja syömissanomaa sekä harjoituksia oman kehoyhteyden vahvistamiseen löydät kirjasta Kotona kehossa.
