Jos tunteet eivät kuulu työpaikalle, ei ihminenkään kuulu sinne – Mikä näistä tunnetavoista on työyhteisössäsi tai parisuhteessasi eniten käytössä?

Kirjassa Lempeyden kirja (Otava/Hidasta elämää 2020) esittelemme Reija Könösen kanssa 11 erilaista tapaa lähestyä vaikealta tuntuvia tunteita. Tunnistatko näistä jonkin tavan esimerkiksi työpaikallasi tai parisuhteessasi – tai itselläsi?

1. Tunteen vastustaminen: En halua tuntea tunnetta.

Mitä enemmän tunnetta kieltää, sitä voimakkaammaksi se sisuksissa kasvaa. Tunteen voimistuminen alkaa vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Kun tunnetta painaa alas, se alkaa löytää erilaisia tapoja tulla ulos. Vähän kuin pitelisimme rantapalloa veden pinnan alla. Jossain vaiheessa hauis väsähtää ja pallo pompsahtaa pinnalle. Sitten painamme väsyneenä sen väkisin takaisin.

Tunteen vastustaminen johtuu usein siitä, että tunne on niin kipeä tai vaikea, että mieluummin välttelemme sitä kuin kohtaamme ja tunnemme sen. Jotkin tunteet ovat niin syvällä, että olemme oppineet väistelemään niitä niin tehokkaasti, että emme edes huomaa väistelevämme tunnetta. Jos esimerkiksi häpeää itseään, ei halua tulla näkyväksi. Silloin voi olla vaikea puhua muille tai olla huomion valokeilassa. Saattaa olla, että alkaa vältellä tilanteita, joissa joutuisi puhumaan tai voisi saada huomiota. Näin elinpiiri ja mahdollisuudet elämässä alkavat kaventua, kun tunnetta ei halua tuntea.

2. Tunteen kieltäminen: En tunne.

Joskus tunne on niin kipeä, että sen haluaa yksinkertaisesti kieltää. Kieltäminen voi tapahtua tietoisesti, jolloin päättää ohittaa tunteen keinolla millä hyvänsä. Usein kieltäminen tapahtuu myös tiedostamatta niin, että emme edes huomaa. Olemme hyviä keksimään vaikeiden tunteiden ohituskeinoja. Niitä kutsutaan selviytymiskeinoiksi. Niiden hyvä tarkoitus on auttaa meitä selviytymään. Mutta samalla kun selviydymme, painamme tuskaa takaisin sisäämme. Siellä se sitten porisee painekattilan lailla.

3. Tunteen kylmettäminen: Ei tunnu missään.

Moni huomaa olevansa tunteva ihminen, mutta on oppinut kylmettämään tunteensa esimerkiksi työpaikalla. ”Käyttäydy kuin aikuinen” tarkoittaa monelle sitä, että tunne viilennetään, jotta voidaan esittää, että ei tunnu missään. Tämä saa ihmisten välit näyttämään ja tuntumaan kylmiltä ja konemaisilta: kuin ihminen tulisi työpaikalle, jättäisi sielunsa narikkaan ja jatkaisi päiväänsä robottina. Tunteiden kylmettäminen harvoin tarkoittaa sitä, että tunnetta ei olisi olemassa. Todellinen tunnekylmyys on merkki persoonallisuushäiriöstä.

4. Tunteen epäily: Tämä on varmaan epälooginen tai ihan väärä tunne.

”Onko tämä normaalia?” ”Onko tämä totta?” ”Mistä tämä muka tuli, ei kai näin voi tuntea?” Kun tunne nousee, saattaa tulla epäilleeksi sekä tunnetta itseään että sitä, saako niin tuntea muiden mielestä. Epäily ei anna tilaa tunteelle, vaan yrittää pakottaa sitä ”normaaliksi”. Muista, että kaikki tunteet ovat oikeita ja ansaitsevat tulla kohdatuksi juuri sellaisena kuin ne ovat (katso kohta 9).

5. Tunteen naamioituminen: Sisällä kihisee, mutta yritän hymyillä ja käyttää oikeita sanoja.

Jos kokee, että tunne ei saa tulla tunnetuksi tai näytetyksi, se usein naamioidaan joksikin muuksi toiminnaksi. Monesti tunne näkyy elekielessä, asenteessa, sanoissa tai rivien välissä. Tunne, joka ei saa tulla näkyväksi, naamioituu hyväksyttäviin muotoihin: kylmään neutraaliuteen, kovaan jämäkkyyteen, tyytymättömään jupinaan tai esimerkiksi ”sihinään”. Sihinä on kovin yleistä: se on kuin kissojen välistä sähinää hyväksyttävillä sanoilla ja tavoilla. Työelämä on täynnä tunteen naamioimista, ja se tekee usein työpaikan ihmissuhteista hankalia: on vaikea alkaa puhua siitä, mistä vaietaan mutta minkä moni näkee, kokee ja tunnistaa. Kokijan tunne ei katoa naamioimalla sitä, vaan se vahvistuu. Samalla se vahvistaa kieroa toimintamallia.

6. Tunteeseen reagoiminen: Sisällä kuohuu, ja se kyllä näkyy.

Reagoimalla tunteeseen ikään kuin oksennetaan paha olo toisen niskaan. Usein reagoiminen on tiedostamatonta, sillä aivoissa tunnereaktion aikaansaava alue eli mantelitumake aktivoituu, mutta kokijalla ei ole (huomio)kykyä aktivoida tiedostavaa ja rauhoittavaa aivoaluetta eli etuotsalohkoa. (Huom! Omia aivoja voi harjoittaa esim. Lempeyden H-tikkaiden avulla.)

Tunteeseen reagoiminen on kontrolloimatonta ja nopeaa. Kun tunne nousee, se purkautuu saman tien ilman että siitä tulee tietoiseksi tai ymmärtää tai säätelee sitä. Tämä tuntemisen tapa on varmasti syy siihen, miksi sanotaan, että tunteet eivät kuulu työpaikalle. Mikäli tunteitaan pakkaa, piilottelee ja kieltää, on väistämätöntä, että tunne jossain vaiheessa purkautuu – tavalla tai toisella. Reagoiminen näkyy usein räjähdyksinä, ikävinä sanoina tai arvaamattomuutena. Tunteeseen reagoiminen on vahingollista muille ihmisille, ja siksi tunteita saatetaan varoa ja pelätäkin.

7. Muiden vastuuttaminen omasta tunteesta: Sisällä kiehuu, ja se on muiden vika.

Vastuuttaminen eroaa reagoimisesta siten, että kokija on kyllä tietoinen omasta tunteestaan ja tunnereaktiostaan, mutta aiempien elämänkokemustensa pohjalta päätyy ajattelemaan, että tunne johtuu toisesta ihmisestä, jolloin toisen ihmisen täytyy olla vastuussa myös tunteesta ja sen poistamisesta. Kokija oikeuttaa itsensä lataamaan koko tunnekirjonsa toiselle. Joskus hän saattaa jopa kutsua sitä ”rehellisyydeksi omia tunteita ja itseään kohtaan”.

Kukaan muu ei kuitenkaan koskaan ole vastuussa siitä tunteesta, mikä meissä syntyy. Tunne syntyy aina meissä. Toinen ihminen saattaa olla triggeri, ja hän saattaa jopa tietää, mistä narusta vetää, jotta yllyttää vielä enemmän, mutta lopulta tunne on meidän ja me olemme vastuussa siitä. Emme ole vastuussa tunteen syntymisestä, mutta olemme vastuussa siitä, mitä tunteelle teemme ja kuinka sitä käsittelemme.

Olet saattanut huomata, että toisella ihmisellä ei välttämättä synny samassa tilanteessa lainkaan samanlaista tunnetta kuin sinulla. Tämä johtuu siitä, että meillä on erilaiset kokemukset elämästä: kipuilemme erilaisten asioiden kanssa. Kukaan ei siis ole vastuussa tunteen syntymisestä, mutta tunteen syntyminen on kuin aarrekartta itsemme luokse.

8. Tunteen tunteminen: Tunnen, koska olen ihminen.

Tunteen tunteminen on inhimillistä. Se on kaunista, ja siinä on valtavasti informaatiota meistä itsestämme. Tunnetta tuntemalla oppii itsestään myös sellaisia sopukoita, joita ei omasta elämästään muista.

Ihminen ei voi valita, milloin ja millainen tunne tulee koettavaksi. Sen sijaan jokainen meistä voi ottaa tunteen vastaan ja tehdä havaintoja: miltä tunne tuntuu kehossa, millaisia ajatuksia siitä seuraa, millaisia kehollisia reaktioita tunne saa aikaan? Voimme sanoa sisuksissamme tunteelle: ”Tervetuloa, kuulen ja kuuntelen!”

Kun tunne nousee koettavaksi, se on merkki siitä, että olet elossa ja olet ihminen.

9. Tunteen tiedostaminen: Kun huomaan tunteen, tutkin sitä mielenkiinnolla.

Kun uskallat antaa tunteen tulla, voit tulla myös tietoiseksi siitä. Voit ensin huomata tunteen, jonka jälkeen voit antaa sen vain olla ja koettaa nimetä tunteen. Pelkkä tunteen nimeäminen jumppaa aivojasi niin, että voit kehittyä tunteidesi kanssa. Sitten voit lempeästi hengitellä rauhassa kehossa olevaa tunnetta, antaa sen olla ja tutkia sitä kuin salapoliisi. Voit huomata, että tunne saa aikaan ajatuksia, ja kun huomaat ajatuksia, voit sanoa itselle mielessäsi ”ajatuksia” – ja antaa niiden sitten mennä. Saatat huomata, että tunne saa aikaan kehollisia reaktioita, esimerkiksi kyyneleitä. Voit huomata ne, antaa niiden tulla ja olla ja vain hengitellä. Lopuksi voit kiittää itseäsi siitä, että olet antanut itsesi olla Ihminen.

Voit käyttää apunasi Lempeyden H-tikkaita tunteiden tiedostamisessa: huomaa, hyväksy ja nimeä, hengitä, havainnoi, helli.

10. Tunteen näkyminen/näyttäminen: Saan itkeä, kun itkettää.

Tunne voi tulla näkyväksi monin eri tavoin kehossasi. Jännitys voi tärisyttää kehoa, viha saattaa saada punan kasvoille, tai suru saattaa tuoda kyyneleet silmiin. Voi olla, että keho reagoi tunteeseen nopeammin kuin mieli. Huomaat olevasi järkyttynyt, surullinen tai pettynyt vasta kun keho reagoi. Tunne tulee siis yhtä aikaa näkyväksi sekä sinulle että muille. Voit käyttää apunasi silloinkin lempeyden H-tikapuita.

Joskus huomaa, että tunne on sisällä niin iso, että ei halua peitellä sen merkkejä: antaa vaikka itselleen luvan pillahtaa itkuun. Käy kuin lapsella, joka on saanut haavan, ollut reipas ja sitten nähnyt turvallisen aikuisen, jonka edessä on turvallista antaa tunteen tulla.

Kun tietää, että on ok tuntea, voi myös tehdä tietoisen päätöksen, että antaa tunteen näkyä kehossa.

11. Tunteen kommunikoiminen: Uskallan tuntea, tutkia tunnetta ja kertoa siitä muille.

Sen jälkeen kun hyväksyy omat tunteensa ja uskaltaa tunnustella niitä, nimetä ne ja tutkia tunteitaan kuin salapoliisi, on mahdollista oppia kommunikoimaan tunteistaan myös muille ilman tunteeseen reagoimista.

Tämä vaihe on edeltänyt ja edellyttänyt sisäistä työtä, jonka apuna on voinut käyttää esimerkiksi lempeyden H-tikkaita. Kun kokee olevansa itse turvassa itsessään tunteen kanssa, siitä pystyy myös keskustelemaan ihan uudella tavalla ja uudella syvyydellä.

Huomaa siis, että tunteen kommunikoiminen ei tarkoita sitä, että oksentaa oman olonsa toisen päälle tunteen vallassa (katso kohta 7). Tunteen vallassa ei koskaan pysty käymään järkevää keskustelua, koska tunteen vallassa aivot huutavat hoosiannaa.

Tunteen kommunikoinnissa on hyvä myös ottaa huomioon, millaista viestiä itselleen rakentaa tunteita kommunikoimalla – ei ole merkityksetöntä kokijalle itselleenkään, kuinka omista tunteista puhuu. Suomen kielessä tunnekokemusta kuvataan usein sanallisesti:

Olen iloinen (ihminen).
Olen surullinen (ihminen).
Olen ahdistunut (ihminen).

Kuten olemme jo todenneet, tunteet eivät ole paikallaan pysyviä ja kiveen hakattuja persoonallisuuden ominaisuuksia (olen), vaan ne ovat liikkuvaisia: tunteita tulee ja menee. Voi siis olla helpottavaa kuvata omaa tunnekokemustaan eri tavoin:

Tunnen iloa.
Tunnen surua.
Tunnen ahdistusta.

Kommunikoi siis tunteitasi tavalla, jossa niillä on mahdollisuus liikkua eivätkä ne ole tarina sinusta itsestäsi.

Teksti on Lempeyden kirjasta, joka pureutuu arkisiin kokemuksiin, jotka saavat meidät kuohahtamaan ja käyttäytymään toisin kuin haluaisimme. ​Lue lisää kirjasta TÄÄLTÄ.