Minusta ei pitänyt tulla äiti

Minusta ei pitänyt tulla äiti. En pienenä hoitanut vauvanukkeja tai aikuisena koskaan haaveillut äidin roolista. Tämä elämä oli jo täyttä, mielekästä, hyvää ja rakkaudellista ennen perheen perustamista. Mutta tyttäreni ja minun sielut päättivät tulla yhteen jo kauan aikaa sitten.

Vuoden verran kuiskin tähtitaivaille, olisiko sieltä joku haluamassa tulla luokseni. Odotin merkkiä. Sitten löysin maasta pienen kultaisen kolibririipuksen. Hukkasin riipuksen monta kertaa, mutta jotenkin kummasti se aina löytyi ja muistutti itsestään. Ja kun sovimme rakkaan mieheni kanssa hänen nimensä, kun katselimme auringonlaskua Meksikossa, (ja löimme kättä päälle!), niin jotain avautui avaruudessa, hän kuuli nimensä ja lensi siitä hetken päästä sisälleni. Meillä on kumppanini kanssa ollut aina yhteinen kyky luoda näkyväksi toiveitamme, mutta lapsemme tuli nopeammin kuin osasimme arvatakaan.

Hän oli niin nopea, ettei mieleni ehtinyt mukaan ajatukseen vauvasta. Joten kutsuin häntä Kolibriksi raskausajan. Hän vipatti ja väpätti, supisteli ja pisti minut polvilleni puolet odotusajasta, mutta oli samalla ihmeellinen, kaikissa sateenkaaren väreissä elävä pieni olento. Hän ei vielä ollut tällä puolella ja oli silti jo niin vahvasti olemassa.

Olen kuullut sanottavan, että “Ei ole kokenut rakkautta ennen kuin on saanut lapsen.” Minusta se on surullinen ajatus. Rakkautta on niin monenlaista ja jokainen suhde on erilainen – rakkaudesta ja sen monimuotoisuudesta oppii jatkuvasti lisää. Olen kokenut äitinä rakastamisen näin: En ole aiemmin huolehtinut kenestäkään niin paljon kuin nyt. Rakkauteen liittyy niin voimakas halu olla palveluksessa, etten ole aiemmin kokenut vastaavaa. Lapsi tanssittaa vanhempiaan ympärillään oman sydämensä tahtiin. En ole koskaan ollut näin paikallani, ja kuitenkin tarvittaessa valoa nopeampi.

Kun hän kasvaa, samalla kaikki sisälläni liikkuu ja muutun enemmän Äidiksi joka päivä. Vaikka eihän minun pitänyt.

<<<<<<<<     >>>>>>>>

Lue lisää naiseuden eri vaiheista kirjastani Lumoava nainen – Tunne villi voimasi.

Valokuva: Pixabay

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image