”Mistä luulet, että se johtuu?”, kysyi eräs minulle tärkeä ihminen, kun kerroin, että minun on aina ollut vaikea avautua ongelmistani muille – jopa kaikista läheisimmille ihmisille. Mietin asiaa hetken. Vastaus oli kaikkea muuta kuin itsestään selvä.
”Koska en haluaisi kuormittaa toista ihmistä omilla murheillani”, vastasin, ja lausahdus pysäytti minut itsenikin. Kun raaputin vielä hieman pintaa syvemmälle, tajusin jotain hyvin tärkeää itsestäni. Sisimmässäni uskoin, että minun murheeni eivät olleet niin tärkeitä kuin toisten murheet. Minun murheeni eivät olleet yhtä arvokkaita. Toisin sanoen minä en ollut yhtä arvokas.
Tämän sisäisen uskomusketjun tiedostaminen sai surun läikähtämään sydämessäni. Olen kyllä tottunut kannattelemaan toisia, mutta omat suruni ja kipuni hautaan helposti syvälle sisimpääni. En siksi, että pelkäisin olla heikko. Vaan siksi, että olen tiedostamattani pelännyt omien ongelmieni olevan liikaa muille.
Tiedän, että moni tuttavani pitää minua niin sanotusti ”vahvana” ihmisenä. Sellaisena, joka näyttää aina ulospäin reippaalta, pärjäävältä ja vastoinkäymisistä huolimatta positiiviselta. Silti löysin sisältäni ammottavan arvottomuuden tunteen. Keskustelu sai minut miettimään koko ”vahvuus” -teemaa uudella tavalla. Tässä neljä ajatusta vahvuudesta, joita emme aina tule ajatelleeksi:
1. Vahvuus on usein suojakuori, jonka elämä on kasvattanut.
Ilman tuota suojakuorta ihminen ei olisi ehkä selviytynyt – ja silti elämä on jättänyt jälkiä. Vahvan ulkokuoren sisällä ihminen kantaa yksin kaikkea sitä, mikä tuntuu liian aralta näytettäväksi. Siksi ajatus ”vahvasta, pärjäävästä ihmisestä” on vähintäänkin ristiriitainen. Moni vahva kärsii siitä, että ei kykene jakamaan kipeitä elämänkokemuksiaan muiden kanssa.
Se mitä moni pitää vahvuuden merkkinä, saattaa painavan suojakuoren alla kulkevalle tuntua pikemminkin heikkoudelta.
2. Moni ulkoa todella vahva on sisältä erittäin herkkä.
Moni ulkoa päin vahvalta ja jopa kovalta vaikuttava ihminen on sisältä erittäin herkkä ja pehmeä. Kaikilla ei vain ole samanlaisia keinoja käsitellä omaa herkkyyttään. Ilman vahvaa itsetuntemusta ja opittuja tunnetaitoja oma ylitsevuotava herkkyys ja sisään padotut tunteet saattaavat tuntua pelottavilta – joltakin, jolta täytyy suojautua. On turvallisempaa käpertyä oman suojakuoren alle kuin antaa toisen nähdä oma haavoittuvaisuus.
3. Vahvuus ei ole vastakohta heikkoudelle.
Vahva ei ole joku, joka porskuttaa iloisesti eteenpäin elämän kolhuista huolimatta. Vahvalta vaikuttavassa ihmisessäkin asuvat samat inhimilliset tunteet ja pelot kuin meissä kaikissa. Ne saattaavat vain olla visusti piilossa – joskus jopa ihmiseltä itseltään. Mitä tietoisemmaksi omista kipupisteistään tulee, sitä helpompi on antaa myös toisen nähdä oma inhimillisyytensä.
4. Vahvalta vaikuttava ihminenkin tarvitsee toisen ihmisen olkapäätä.
Kukaan meistä ei selviydy täällä yksin, vaikka joskus niin kovasti yritämmekin. Myös vahvalta vaikuttava ihminen tarvitsee toisen turvallista olkapäätä, vaikka ei osaisi sitä itse pyytääkään. Koska yksin pärjäämiseen tottuneen ihmisen on usein vaikea tulla ulos kuorestaan, on läheisen ihmisen kannustus ja läsnäolo entistäkin tärkeämpää. Toisinaan pelkkä rinnalla oleminen riittää.
Kun olo on tarpeeksi turvallinen, vahvimmankin suojakuoren kerrokset alkavat hellittää ja sisältä astuu esiin paljas, tarvitseva ihminen.
Lisää Sielun sopukoita -runoja löydät Sielun sopukoita -päväkirjasta:
