Millainen elämäsi olisi, jos et antaisi muiden ohjata valintojasi?

Asuntovaunuelämää on takana kaksi kuukautta. Maisemat, kulttuurit ja kielet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Matkustaminen avaa kurkistusikkunan erilaisten yhteiskuntien välille, ja etäisyys omaan kotimaahan saa punnitsemaan kansamme tapojen ja normien eri puolia.

Irtaantuminen oravanpyörästä nostaa päivänvaloon oman yhteiskunnan niin hyvät kuin huonotkin puolet. Yhteiskuntaan kuuluminen ja sen palvelut luovat turvaa. Elintasomme on huimasti korkeampi kuin valtaosalla maapallon väestöstä. Meillä on paljon mahdollisuuksia, esimerkiksi ottaa aikaa oman elämäntehtävän etsimiseen ja matkustaa. On arvokasta, että yhteiskunnassamme on toimiva terveydenhuolto, mahdollisuus laadukkaaseen koulutukseen ja melko vahva suomalaisuudentunne. 

Nykypäivän yhteiskunta kuitenkin toitottaa yksin pärjäämistä, tuottoisuutta ja esimerkiksi työmarkkinoiden vaatimukset ovat hurjat. Pitää olla moniosaaja ja sosiaalisesti lahjakas. Moni kokee putoavansa työmarkkinoilta vaikkapa introverttiydensä takia jo lähtölaskennassa. 

Normit ovat pitkälti pinttyneitä ajatusmalleja ja totuttuja toimintatapoja, eivät absoluuttisia totuuksia siitä, kuinka olla ja elää. Saatamme myös huomata, että olemme pyrkineet kohti tietynlaista työpaikkaa, koulutuspohjaa ja elämänkaarta kyseenalaistamatta, mistä valintamme kumpuavat.

Yksilöiden kannalta ei kuitenkaan ole mielekästä pyrkiä ohjaamaan kaikkia samaan uraputkeen tai perhemuottiin. On tärkeää kysyä itseltään, millainen juuri minun elämäni mahtaisi olla, jos yhteiskunta ei ohjailisi valintojamme.

Mitä menestys tarkoittaa juuri sinulle?

Menestyksen mittarina toimii yhteiskunnassamme pääasiassa raha. Kun ihmisarvo perustuu pääosin titteleihin, saavutuksiin ja taloudelliseen asemaan,  luodaan kovat paineet menestymiselle. Unohdamme kuitenkin usein, että menestys voi tarkoittaa eri ihmisille hyvinkin eri asioita. Jollekin menestys voi olla ison firman miljoonabisneksen johtamista, kun taas toiselle vaikkapa oman runokirjan kirjoittamista. Menestyksen määritelmä tulisi aina suhteuttaa menestyjän mukaan. 

Yhteiskunnan luomat vaatimukset voivat toimia monelle hyvänä ohjenuorana. Kuitenkin ne luovat helposti paineita, jotka ulottuvat monelle elämän osa-alueelle kuten ihmis- ja parisuhteisiin sekä uraan.

Myöskään tällainen reissuelämä ei varsinaisesti ole sellaista, johon yhteiskuntamme kannustaa. Se on saanut pohtimaan omaa paikkaa yhteiskunnassamme.

Ihminen ei tietenkään voi elää yhteiskunnassa vain saamapuolella, vaan hänen pitää myös osallistua ja antaa – se on pelin henki. On kuitenkin tärkeää hahmottaa, missä kohtaa raja omien valintojen ja yhteiskunnan ohjenuorien välillä kulkee.

Tärkeintä olisi löytää balanssi. Onko yhteiskunnan normien mukainen elämä sinulle paras mahdollinen vai olisiko jokin muu toimintatapa sinulle ominaisempi? Yhteiskuntaan kuuluminen ei velvoita elämään kaikkien normien mukaisesti – on hyvä muistaa, että yhteiskunnan normit ja säännöt ovat kaksi eri asiaa.

Yhteiskunta koostuu aina yksilöistä, eli se on yksilöidensä summa. Voimme siis itse vaikuttaa siihen, miten muokkaamme normeja ja millaisen ilmapiirin haluamme ympärillemme luoda.

Reissun jälkeen toivomme, että teemme valintamme enemmän sydämellä, emmekä yhteiskunnan raameihin itseämme mahduttamalla. Vaikka tapamme elää ja työskennellä eivät kaikilta osin sovi valtavirtaan, se ei haittaa. Se on oma valintamme, jonka olemme monen mutkan kautta oppineet hyväksymään.

Millainen olisikaan yhteiskuntamme, jos jokainen voisi tuntea olonsa arvokkaaksi ja hyödylliseksi tittelistä tai taloudellisesta menestyksestä riippumatta?

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image