”Haluatko arvoa vai aikaa?”, kysyi kioskin myyjä, kun ostin bussilippua.
Tuohon lauseeseen kiteytyy paljon yhteiskunnastamme. Tuntuu, että aika ja arvo todellakin ovat vaihtoehtoisia ja niitä on vaikea saada samaan pakettiin.
Ajasta on tullut luksustuote.
Omaa aikaa, laatuaikaa, vapaa-aikaa, yhteistä aikaa tai edes aikaa ajatella ei tahdo löytyä. Ja kun löytyy, se näkyy Instassa ja Facessa. Mutta niitä, joilla ei ole aikaa, arvostetaan – he ovat yhteiskunnan tuottavia ja siten arvokkaita jäseniä.
Samaan aikaan ne, joilla on aikaa, eivät kuulu yhteiskunnan kermaan. Vanhukset, lapset ja nuoret, työttömät, sairaat, syrjäytetyt ja vammaiset nähdään usein kuluerinä ja heidän arvokkuutta ja ihmisarvoaan poljetaan. Poikkeuksena ne, jotka ovat vapaaehtoisesti hypänneet suorittamisen oravanpyörästä, joista kirjoitetaan naistenlehdissä ja joita ihaillaan.
”Ottaisin, kiitos, molempia – sekä arvoa että aikaa”, teki mieleni vastata. Ottaisin arvoa – sekä omissa että muiden silmissä siitä huolimatta mitä ulkonaisesti olen, teen tai saan aikaan. Sekä aikaa – pysähtyä sekä kuulostella, kohdata ja ihmetellä itseäni, ympäristöäni, ilmiöitä sekä muita ihmisiä.
