Viime vuosina on puhuttu paljon erilaisista ”Slow”-suuntauksista, kuten elämänrytmin hidastamisesta tai hitaasta, tietoisesta syömisestä. Slow-liike on myös ollut nähtävissä laajemmin terveyden ylläpitämisessä ja jopa sairauksista paranemisessa. Voidaankin puhua tässä yhteydessä hitaasta paranemisesta, joka onkin aikamoinen vastakohta nykyajan hektisyydelle, kiireelle parantua päästäkseen taas jatkamaan elämäänsä “hamsterin juoksupyörässä”.
Meillä on usein kova kiire parantua – suoritamme jopa paranemista. On kuitenkin tärkeä ymmärtää, että keholla ja mielellä on omat luonnolliset rytminsä myös paranemisessa. Olemme edelleen osa luontoa, vaikka emme enää olekaan kosketuksissa niin vahvasti luonnon rytmeihin, kuten ennen vanhaan.
Lääkkeet ovat monissa oireissa tulleet nopeuttamaan paranemisen prosesseja, vaikka aina siitä ei olekaan seurannut hyvää. Monet esimerkiksi ovat jääneet kiinni kipulääkekoukkuun: kun kipu tulee, se pitää saada heti pois. Lopulta tämä on monilla saanut aikaan jopa kipujen pitkittymistä ja pahenemista, koska keho syvimmillään viestii kivuilla tarpeesta pysähtyä, hiljentää tahtia ja kuunnella kehon ja mielen tarpeita.
Hitaassa paranemisessa on nimenomaan kyse tästä pysähtymisestä kehon viestien ja oman sisäisyytensä äärelle. Sairaudetkin ovat osa elämää, ja syvimmillään ne tulevat kutsumaan meitä sisäiseen prosessiin, joka voi tarkoittaa esimerkiksi omien elämänarvojen päivittämistä tai aitoon itseen tutustumista. Kun alamme kuunnella omia tarpeitamme ja alamme elää elämää arvojamme kunnioittaen, stressi helpottuu ja koemme turvaa ja luottamusta. Ja kun kykenemme suhtautumaan itseemme ja ympäristöömme rennommin ja vapaammin, vapautamme myös kehoa voimaan paremmin.
Pysähtyessä on mahdollista arvojen lisäksi tutustua omiin tunteisiinsa ja uskomuksiinsa – usein nämä asiat linkittyvätkin vahvasti toisiinsa. Kaikki tunteet ovat lopulta tarpeellisia paranemisen matkallamme, myös ne negatiivisilta tuntuvat. Kärsimyksen, pelon ja toivon menettämisen kautta on mahdollista havahtua sille, mihin elämä meitä lopulta on kutsumassa. Oli hetki millainen tahansa, aina voi suuntautua hyväksymiseen ja sen tunnustamiseen, että elämä on juuri nyt tätä.
Kun antaudumme hyväksynnälle, jokin kehossa ja mielessä vapautuu. Siten on mahdollista vapautua taistelusta sairautta vastaan ja ryhtyä luottamaan elämään. Elämä kun ei lopulta koskaan halua meille pahaa. Elämä vain on, ja me jokainen voimme antautua elämän virtaan, hitaaseen mutta varmasti eteenpäin menevään paranemiseen, itseksi tulemiseen. Elämään. Tämä kaikki on jo tässä hetkessä, kun pysähdyt ja luotat.
Lue myös Kati Sarvelan hieno kirjoitus hitaasta lääketieteestä!
Tämä kirjoitus on muokattu alkuperäisestä Sinulle Facebook-sivun kirjoituksestani.
Artikkelikuva: Karita Palomäki
Lisätietoja psykofyysisistä terapia- ja ohjauspalveluistani löytyy täältä.
