Me kaikki olemme näkijöitä

Kun tunsin intiaanien katseen

Kreikan joogaretriitin yksi luontoelämyksistä oli kulkea kivikkoisen ja hiukan hankalakulkuisen rotkon päästä päähän. Matkan oli määrä kestää noin kolme tuntia. Kävelimme verkkaisesti läpi pienen kylän ja ihastelimme vuohiperheitä ja maasta puskevia, syvän violetteja lohikäärmekukkia. Ilmassa kaarteli lintuja, jotka taidokkaasti sukelsivat sisälle kallion koloihin.

Saavuimme rotkon reunalle. Polku laskeutui jyrkkää rinnettä alaspäin loivasti kaartaen. Taivas oli sininen ja ilman täytti innostuneet joogaoppilaiden äänet. Yhtäkkiä tunsin vatsanpohjassa kumauksen. Sen seurauksena tunsin, kuin jokin olisi kutsunut minua yläilmoista. Käänsin katseeni kallion yläreunalle ja molemmin puolin rotkon huippua istui hevosten selässä intiaanit jotka katsoivat suoraan minuun. Hätkähdin tätä vahvaa näkyä, mutta ymmärsin että jotain on edessä. Sain alitajuisen viestin: “Valmistaudu”.

Yksi retkikuntalaisista kärsi korkeanpaikan kammosta. Reitin yksi kohta oli haastava, jyrkkä ja kapea, jossa pyöreät kivet liukuivat jalkojen alla. En itsekään juurikaan tohtinut katsoa alas. Takanani alkoi kuulua ahdistunutta itkua. Palasin hakemaan oppilaani. Hän laski kätensä olkapäälleni ja etenimme hitaasti yhdessä eteenpäin samalla kun pulputin keveitä, toiveikkaita sanoja. Noina hetkinä sitä toivoo osaavansa hauskan matkalaulun. Oma pelkoni siirtyi syrjään ja matka jatkui huojennuksen vallassa eteenpäin.

“Ja yhtäkkiä kaikki esi-isäni ovat takanani. Pysy paikallasi, ne sanovat. Odota, ne sanovat. Katso ja kuuntele. Sinä olet tuhansien rakkauksien tulos.” – Linda Hogan

Siniset tennarit

Näyt eivät ole aina näin dramaattisia. Keväisenä iltapäivänä istuin bussissa ja näin mielessäni näyn edessäni kävelevistä kengistä, joiden kantajan tiesin tuntevani, mutta en tiennyt kuka hän oli. Näyn viemänä hyppäsin seuraavalla pysäkillä bussista ulos ja lähdin kävelemään Hakaniemen siltaa pitkin tietämättä seuraavaa suunnitelmaa. Edessäni kävelivät näystä tutunnäköiset kengät. Kävelin ihmisen kiinni ja kun hän kääntyi, ystäväni kapsahti itkien syliini. Hänellä oli suru ja hän oli helpottunut nähdessään tutut kasvot ja sylin johon nojata.

Äitini oli nähnyt unta autokolarista ja seuraavana päivänä nuori mies ajoi hänen kylkeensä. Onneksi vain pellit menivät ruttuun. En tiedä mistä olen oppinut sen, että kolmella varoituksella on syytä uskoa ja vaihtaa suunnitelmaa, kulkureittiä tai toimintatapaa. Ehkä se on sananparsi, jossa piilee hiljaista tietoa.

Vaihtoehtoinen tietäminen

Eri ihmisillä ja perinteillä on näille kokemuksille omat sanansa. Etiäiset, näyt, shamaanimatkat, valveunet, maahisten tarinoita, tonttujen kertomaa, visuaalinen hallusinaatio, aivohäiriö. Jokaisella meillä on oma todellisuus ja tämä on minun. Koen asian luonnollisena ja maailmanlaajuisena ilmiönä. Olen myös niin vahvasti kiinni fyysisessä elämässä, etteivät näyt ole koskaan haitanneet. Päin vastoin, ne ovat olleet lähinnä mieluisia yllätyksiä, eivätkä pelottavia ja “yliluonnollisia”, mitä se ikinä tarkoittaakaan.

Miltä näkeminen sitten tuntuu? Se tuntuu siltä että olen sen jo aiemmin elänyt. Jotain mitä olen unohtanut. Silmän sivussa on jotain mikä odottaa näkemistä. Uskon vahvasti, että aivan jokainen meistä “näkee”, mutta kaikki eivät huomaa näkevänsä. En ajattele sen olevan erityislahjakkuutta, se on vain luonnollista ja siihen harjaantuu. Samalla tavalla ihminen, kuka asuu luonnossa, osaa päätellä syy-seuraus-yhteyksiä lintuparven pyrähdyksestä, joita kaupunkilainen ei voisi kuvitella olevan olemassakaan. Pienenä katsoimme kavereiden kanssa talvi-iltana taivaalle ja tähtien näkyvyydestä pystyimme päättelemään onko seuraavana päivänä kirpeä pakkasilma ja kestävät hanget. Kaupungin valosaasteessa tähtiä ei juuri näy.

Mikä on oman elämäsi valosaastetta? Mikä estää näkyvyyttä? Oletko omaksunut muiden totuuksia? Onko elämässäsi vielä mystisyyttä? Luotatko mutu-tuntumaan? Uskallatko nähdä?

 

Lue lisää intuitiosta Eevin bloggauksesta täältä.

Valokuvat: Meri Mort & Pexel photo

Täältä löydät koottuna kaikki aiemmat kirjoitukseni.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image