Kun hankimme pienen, 37 neliöisen pyöröhirsimökkimme lokakuussa 2016, näin ensimmäisellä vilkaisulla, miltä mökki tulisi näyttämään. Mökki luovutettiin meille irtaimistoineen.
Olen hieman pahoillani mielikuvasta, joka syntyy remonttiohjelmien myötä. Niissä usein uudistusta lähdetään tekemään niin, että kaikki mahdollinen pistetään matalaksi. Minun lähtökohtani on, että säilytän kaiken mahdollisen, ja teen mahdollisimman pienillä muutoksilla mahdollisimman näkyvää parannusta.
Myös sisustusohjelmien mielikuva mulle-kaikki-heti-nyt aiheuttaa turhaa stressiä. Muutokset eivät oikeasti tapahdu viikonlopussa. Eikä niitä tehdessä tarvitse laittaa itseään liian tiukille. Kesälomaa ei kannata uhrata pelkkään huhkimiseen. Elämä on hyvää, vaikka se ei ole sellaista kuin mielikuvissa näkee.
Meillä pyöröhirret saivat pintaansa hengittävän ja läpikuultavan paneelivahan, jota on levitelty pieni pätkä kerrallaan – miltei vuoden fundeeraamisen jälkeen. Lattia maalattiin osissa. Keskeneräisyyden ja kaaoksen sietäminen on elämässä asia, joka varmasti helpottaa muissakin tilanteissa kuin remonttia tehdessä.
5 muutosta, jotka halusin toteuttaa pienessä tilassa:
1. Valkoiset seinät ja lattiat
En ole erityisesti valkoisen sisustuksen ystävä, mutta pienessä tilassa vaaleat pinnat tuovat valtavasti lisää valoa, sillä valkoinen heijastaa valoa. Kun valoa Suomen vuodenkierrossa on muutenkin niukasti, on kiva, etteivät tummat seinät syö vähäisiä valon rippeitä.
2. Väriä sinne tänne
Valkoinen antaa lisää potkua kirkkaille väreille, joita rakastan. Ne tuovat iloa elämään! Valoisuus ja värit – ah, miten ihanaa!
Vanha ”ysärisininen” kaappi sai pintaansa auringonkeltaisen maalin ja uudet nupit. Kaappia ei melkein tunnista samaksi enää! Muuriseinä sai värikseen turkoosin, jota löytyy myös siirreltävästä apupöydästä sohvan vierestä. Sohvaksi valikoitui futon-sohva, jonka saa helposti levitettyä kahdennukuttavaksi. Ja jos sohvaan voi valita värikästä, niin sen teen!
3. Sirompi ja käytännöllisempi takka mökkikäyttöön
Vanha, järkälemäinen vuolukivitakkamme lähti lämmittämään isompaa torppaa, kun se purettiin. Tilalle valitsimme Suomen Sisustustakka Oy:n Contura-takan, joka toimii pienessä tilassa kokonsa puolesta huomattavasti paremmin. Tuntui, että koko tila kasvoi valtavasti, kun kivimöhkäleen tilalla on siro valkoinen takka. Uudessa takassamme on lisäksi mökkikäyttöön loistava ominaisuus: se on ilmakiertoinen, eli saamme heti ensimmäisestä pesällisestä alkaen lämpöä – eikä vasta sunnuntaina lähtiessämme. Lisäksi takka varaa lämpöä. Iloitsen myös sivulla olevista ikkunoista, joista tulee loimun valoa moneen suuntaan! Lue lisää takkakokemuksista TÄSTÄ. Conturan takka asennettiin mökillemme sisältöyhteistyössä Suomen Sistustakka Oy:n kanssa.
4. Pöyreä ruokapöytä
Pienessä tilassa iso suorakaiteen muotoinen pöytä tuntui jotenkin tukkoiselta. Tuntui, ettei energia kierrä tilassa. Luettuani hieman feng shuita ja kuunneltuani tuntemustani, ostin nettikirppikseltä pyöreän, jatkettavan pöydän. Pyöreä riittää neljälle hyvin, ja ovaalin ympärille mahtuu yhtä paljon kuin vanhan pöydän äärelle. Pöytä sai pintaansa mustan maalin ja alleen juuttimaton, joka pehmentää valkoisen ja mustan kontrastia. Nyt tilassa virtaa!
5. Leikkisyys
Leikkisä voi olla harmoninen. Pienen tilan ei tarvitse olla tylsä. Ei kannata pelätä, että väreihin kyllästyy. Näiden ajatusten pohjalta syntyi kokonaisuus, jossa ei ole vain yhtä tehosteväriä, tai pelkkää puupintaa, tai pelkkää beigeä ja ruskeaa, tai pelkkää mustaa ja valkoista.
Takan edustalla olevaa kaakelia mietin ja etsin pitkään. En halunnut tasapaksua, halusin siihenkin täydellistä epätäydellisyyttä, peppipitkätossumaista vinksinvonksin-fiilistä. Vanha, keltainen lapsen syöttötuoli pääsi vinksinvonksin-maailmaan puiden kuivatusta varten ja laskualustaksi.
Minua inspiroi elämänilo – myös remontissa ja sisustuksessa.
-
Tunteiden ystäväkirja — Tunne kertoo, sinä kirjaat
14,90 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Kun tuntuu pahalta – Lohtukortit ahdistuneelle
24,90 € (sis. alv)19,92 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!
Kriisipaketti
Alkuperäinen hinta oli: 47,80 €.42,90 €Nykyinen hinta on: 42,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin