Ihmisyys on paranemista, muutoksen virrassa olemista hetkestä toiseen, elämämme loppuun asti. Paraneminen on oman eheyden, aidon minän tiedostamista. Tässä tilassa kehomieli elää tasapainoisemmin elämän sykleissä, sairaudestakin huolimatta. Englanninkielinen sana healing tarkoittaakin kokonaiseksi, eheäksi tulemista.
Joskus käy niin, että meissä aina olevan eheyden tiedostaminen katoaa. Saatamme eri tavoin oireilla tai sairastua. Sairaus on joidenkin mielestä heijastusta elämän virran pysähtymisestä tai hidastumisesta. Useimmiten, tietoisesti tai tiedostamatta, saamme elinvoiman ja “virtauksen” takaisin ja pääsemme jatkamaan paranemispolkua eteenpäin.
Jos paranemisemme pysähtyy, tyydymmekö siihen vai tarkastelisimmeko asiaa syvemmin?
Ihmisellä on perustavaa laatua oleva tarve sopeutua siihen ympäristöön missä hän elää. Erityisesti pitkään sairaana ollessamme koetamme sopeutua tilanteeseen, läheisten lisäksi. Sairas ihminen voi tarvita monenlaista apua ja tukea. Läheiset useimmiten haluavat auttaa ja tukea, ja he ottavat sitä kautta uuden roolin, aivan kuin sairas ihminenkin elää omassa roolissaan.
Kukapa meistä haluaisi olla sairas – sairaana tai jollakin tavoin oireilevana elämä voi tuntua jatkuvalta kärsimykseltä. Sairas tai oireileva ihminen voi jumittua ajatukseen, että tämä on hänen kohtalonsa ja muutkin voivat alkaa ajatella samalla tavoin.
Mutta mitä jos sairas ihminen havahtuisikin toivomaan muutosta, jos hänessä heräisi syvä kaipaus sitä aitoa itseä kohtaan, joka hänessä on olemassa ja jonka sairastuminen osaltaan jähmetti?
Ehkä hän tunnistaisi omistavansa terveyttä ja eheyttä sairaudesta huolimatta? Ehkä hän oivaltaisi sen, että sairastuminen on osa hänen elämänmittaista paranemisprosessiaan, jossa ainoa ennustettava asia on muutos? Jäädäkö jumiin vai muuttua?
Kun sairastunut ihminen alkaa voimaantua, hänen ajattelunsa, tunteensa ja koko elämänsä muuttuu. Sairaudesta huolimatta valoa on nähtävillä sekä sisäisesti että ulkoisesti. On helpompi liikkua ja hengittää, kun pelko alkaa väistyä ja vapauden tunne kasvaa. Silmissä loistaa usko ja toivo.
Tämä voi hämmentää totuttuihin rooleihin sopeutuneita läheisiä niin paljon, että he selviytyäkseen tilanteesta alkavat vastustaa muutosta. Herkillä oleva eheytyvä ihminen alkaa helposti itsekin epäillä kykyään muutokseen. Mikäli tämä kaikki tapahtuu edes osittain ei-tietoisella tasolla, on vaarana, että parantuja luovuttaa.
Voi olla, että on paljon helpompaa jäädä vakiintuneisiin rooleihin, näin siinäkin tapauksessa, vaikka jokainen osapuoli olisi uupumassa omaan rooliinsa kuuluvan taakan alle.
Molemminpuolinen läheisriippuvuus kasvaa kasvamistaan, jopa katkeruus lisääntyy. Kukaan ei voi hyvin. Tämän kaiken vuoksi on elintärkeää, että tämä ilmiö aluksi tunnistetaan.
Paranemisprosessissa oleva voi kysyä itseltään: Mikä todella estää minua paranemasta ja sallimasta muutoksen tapahtua? Olenko tämän muutoksen arvoinen? Minkä ja ketkä koen tässä muutoksessa uhkana? Miten reagoin omaan pelkooni? Miten reagoin omiin toiveisiini, siihen sisäiseen elämänvoimaan, josta jo ehdin saada maistiaisen? Voinko antaa itselleni täyden luvan ja tuen kasvaa täyteen mittaani itsenäni? Vapauttaa toivottomuus ja kärsimys, ja ottaa tilalle elämän hyväksyminen sellaisena kuin se on?
Parantujan läheiset voivat kysyä itseltään: Mikä minua oikein hämmentää tai pelottaa siinä, että sairastunut läheiseni alkoi muuttua? Yritänkö estää häntä muuttumasta? Millaisia sisäisiä ajatuksiani tämä läheiseni muutos uhkaa? Mitä ajattelen omasta tukijan roolistani tällä hetkellä, kuormittaako se minua vai saanko siitä tyydytystä? Miltä tuntuisi luopua tästä roolista ja antaa enemmän tilaa läheiseni omille toiveille, olla hänen rinnallaan tarjoten tukea vain jos hän sitä tarvitsee? Iloita hänen kanssaan jokaisesta askeleesta kohti eheytymistä? Olla läsnä silloin, kun elämä tarjoaa takapakkeja?
Muutos ja muuttuminen on pelottavaa, vaikka se tarkoittaisi eheäksi ja autenttiseksi itsekseen tulemista.
Pelko voi olla läsnä sekä paranemisprosessia elävässä että hänen ympärillään elävissä. Voiko tähän muutokseen luottaa? Voinko luottaa itseeni, entä toiseen? Voinko luottaa elämään? Voinko luottaa prosessiin, joka on paljon enemmän kuin fyysisestä tai psyykkisestä sairaudesta paranemista? Mitä se paraneminen sitten lopulta oikein on – tässä kysymyksiä kerrakseen meille kaikille.
Artikkelikuva: Timo Hölttä Photography
