Lapsiperheen elämä on hulinaa. Erityislapsiperheen elämä erityisesti. Oli kyseessä millainen perhe tahansa, jossain vaiheessa hulinan keskellä kodista huolehtimisen on pakko jäädä.
Omalla kohdallani näin tapahtui muutama vuosi sitten. Tajusin, ettei sillä, miltä kotimme näytti, ollut kerta kaikkiaan mitään merkitystä. Joku voisi sanoa sen olevan hienon zeniläistä. Minun kohdallani se valitettavasti tarkoitti ilon katoamista kodistamme. Normaalit tarinat perhe-elämästä eivät meidän kohdalla tuntuneet toimivan. Minusta tuli erityislapsen isä. Onko silloin sohvatyynyillä jotain väliä?
En koskaan ole ollut sisustaja, mutta olen arvostanut mietittyä ja toimivaa kotia. Työni puolesta olen päässyt vierailemaan kymmenissä näyttävissä kodeissa ja kuullut huippuasiantuntijoiden näkemyksiä toimivasta kodista.
Tänä päivänä katse kodissani on erilainen – ilo on palannut. Olen nähnyt mielen turhien tarinoiden läpi. Ja sen läpi, millaista on hyvä ja ”normaali” perhe-elämä. Nyt näen noiden tarinoiden olleen kuin turhaa roinaa nurkissa ja vääränlaisia huonekaluja. Näen kotimme sekasotkun leluineen, mutta myös sen mahdollisuudet selkeyteen ja yksinkertaisuuteen.
Sisustuksella on psykologinen vaikutus meihin. Tässä vinkkejä läsnäolevampaan sisustamiseen:
- Heitä pois esineet, jotka muistuttavat tekemistäsi virheistä ja esineistä, joita säilytät syyllisyydestä. Sitä huonoa häälahjaa ei siis tarvitse säilyttää.
- Mieti värejä. Väreillä on tunnetusti voimakas vaikutus mielialaamme. Esimerkiksi vihreä rauhoittaa, kun taas oranssi antaa energiaa.
- Huomioi valaisu. Sisustusarkkitehti Marko Paanasen sanoin: ”Suomi on pimeä maa.” Eli huolimatta maamme sijainnista, jää valaisu usein vähälle huomiolle.
- Mikä on lattialla, sille ei ole paikkaa. Toinen vinkki Markolta. Älä laita lattialle muuta kuin huonekaluja. Jos huomaat, että jollekin esineelle ei ole muuta paikkaa kodissasi kuin lattia, voit hyvin kyseenalaistaa sen olemassaolon kodissasi.
