”Työnnän lapsia ulos ovesta, kolme reppua kädessä, on kauhea kiire ja puhelin soi. Siinä kiireen sumussa ajattelen, että olen supertehokas, kun vastaan puhelimeen. Seuraavassa hetkessä olen astunut jäiselle portaalle ja olen mukkelismakkelis maassa”, selittää entinen pankinjohtaja, nykyinen stressivalmentaja ja Stressikupla-kirjan kirjoittaja Miia Huitti.
Suomessa sattuu vuosittain yli miljoona tapaturmaa, ja tapaturmat ovat neljänneksi yleisin kuolinsyy. Näissä tilastoissa olemme Euroopan kärkiluokkaa. Suurin osa tapaturmista sattuu kotona, ja iso syyllinen vahingoissa on kiire. Tuo arjen tuttu peikko.
”Kun on kiireinen, selviytyminen on tärkeintä. Mieli juoksee sekaisin tulevassa ja menneessä: ’sitku saan lapset päiväkotiin’ tai ’tulikohan kurahousut mukaan’. Se, että mieli laukkaa omissa maailmoissaan on vaarallisinta – seuraavassa hetkessä sitten keräilen tavaroita ja itseni portaiden alapäästä ja tajuan, mitä olisi voinut käydä”, Miia Huitti sanoo.
Eräs lapsiperhe raportoi Facebookissa pommiin nukkumisesta ja siitä, kun kurahousut unohtuivat kotiin. Isä päätti heittää ajan säästämiseksi kurahousut parvekkeelta alas. Lopputuloksena oli se, että kurahousut killuivat puun latvassa.
Tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta toteaa, että kiire aiheuttaa käytöksen tasolla hätäilyä, huolimattomuutta ja alttiutta virheille. Kun kiireessä kurahousut killuvat puussa, kiireen tuntu vain lisääntyy entisestään. ”Lapsiperheissä todellinen kiire on hyvin tyypillistä: pitää ehtiä moneen paikkaan ja työ- ja hoitomatkat voivat olla pitkiäkin. Mutta kannattaa kuitenkin muistaa, että tuo kiire kestää vain muutaman vuoden.”
Huitti kehottaa miettimään kiireen keskellä läpi neljä kysymystä:
1. Onko tämä kiire totta?
2. Oletko ihan varma, että se on totta vai onko se toimintamalli?
3. Mitä minussa (kehossa, mielessä, käyttäytymisessä) tapahtuu, kun olen kiiretilanteessa?
4. Mitä jos minulla ei olisikaan tällaista toimintamallia kiireessä?
Kiirekäyttäytyminen ja sen myötä stressi voi jäädä olemisen tavaksi, toimintamalliksi, vaikka aina ei olisikaan kiire. Jos tekee koko ajan montaa asiaa yhtä aikaa ja mieli ja keho käyvät kierroksilla, voi olla vaikea rauhoittua ja pysähtyä silloin, kun se (yhtäkkiä) onkin mahdollista. Esimerkiksi lisääntynyt laitteiden käyttö lisää kiireen tuntua elämässä: Japanista kuuluu huhuja, että siellä puhelinten pitää olla vedenkestäviä, koska puhelimet otetaan mukaan suihkuun. Ensin saattaa huvittaa, mutta sen jälkeen kauhistuttaa. Jos selaa samalla Facebookia, kun tekee ruokaa, aivot ovat multitasking-tilassa. Siitä ei välttämättä ole enää pitkä matka luuri kainalossa suihkuun.
”Kun näköaisti sidotaan toisaalle, olemme alttiita myös tapaturmille. Esimerkiksi portaissa on haastavaa katsoa samalla puhelinta ja astua tarkasti”, Partonen sanoo. Kadulla törmätään tolppiin ja toisiin ihmisiin, kun katse on puhelimessa. Kotona perheriidan saattaa saada aikaan siitä, että lego oli lattialla – mutta missä oli sillä hetkellä astujan huomio?
Huitti kehottaa kiireen tunteen vallitessa valitsemaan tavoitteeksi päämäärän sijaan oman tilan: ”Jos tavoite on ulkoinen – vaikka jokin suoritus – stressi laajenee ja pakka alkaa hajoilla. Jos taas pyrkii pysymään rauhallisena ja luottavaisena, energiaa säästyy enemmän itse tekemiseen. Mikä taas helpottaa kiirettä.”
Tutkimusprofessori Partonen suosittelee tyytymään siihen, että tekee yhden asian kerrallaan: ”Kun tekee ruokaa, tekee ruokaa. Kun vaihtaa lamppua, vaihtaa lamppua. Kun käy suihkussa, käy suihkussa. Kun kävelee portaita, kävelee portaita.”
Jos näin yksinkertainen elämä kuulostaa tylsältä, metodia voi kutsua vaikka arjen mullistavaksi Mindfulnessiksi: mitä ikinä teetkin, tee se tietoisesti ja keskittyneesti. Professori Partonen haluaa muistuttaa vielä yhdestä tärkeästä asiasta:
”Tylsääkin saa olla. Välillä voi vain istua paikallaan ja levätä.”
