Joulun taika koskettaa hiljaa

Sukellan kauneimpien joululaulujen mukana kuin taikamaailmaan. Laulujen sanat ja sävelet tuovat esiin jotain sellaista, mitä ei vuoden 51 muuna viikkona tunnu olevan olemassakaan. Laulujen avaruudessa tuikkivat öiset tähdet ja hiljaisuus laskeutuu kaiken ylle. Entä jos aina olisi näin?

Mietin tätä kirjoitusta varten noin viidentoista tutun joululaulun sanoja – mitä ne minussa herättävät ja minkälaisesta maailmasta kertovat. Ainakin ne kertovat sielunmaisemasta, joka tuntuu erilaiselta kuin lööppien, lehtien ja yleisten keskusteluiden luoma kuva elämästä.

Joululauluissa kuulen kaiun menneestä: kansallissäveltäjän, -kirjailijan, esivanhemman tai tuntemattoman lauluntekijän hengen, jota inspiraatio on liikuttanut. Saatat lukiessasi tunnistaa kappaleista yksittäisiä sanoja tai ajatuskulkuja.

Jouluna…

Kaipaus ja odotus saavat kiinni täyttymyksen helmasta. Ilo valtaa pirtit ja sydämet. Arkiset huolet jäävät sivuun, ja työ on saatettu päätökseen. Mieli on kirkas, kuin uudesti syntyneen. Sisimmän jää sulaa ja lasten ilo on ylitsevuotavaa. Silmät tuikkivat kirkkaina ja hehkuvat riemusta. Ilo on yhteistä ja ystäviä on. Onnela on tässä, ei kaukomailla.

Pohjolan luonto on kaunis ja koskematon, se nukkuu nyt jään ja lumen alla, mutta vielä koittaa kesä. Taivaltaminen maan päällä on joskus raskasta, mutta emme mieti sitä nyt. Joulu on viattomuuden, sanattomuuden ja autuuden aikaa. Kuin kävelisi enkelten mailla tai rakkauden tähtitarhassa.

Sisäinen rauha peittoaa ulkoisen vallanhalun, ja valo loistaa maailman pimeyteen. Tavoitamme ikuisuutta, ehkä taivaita. Anteeksianto koputtaa sydämen oveen.

Lahjat ovat runsaita. Kaikki on hyvin maan päällä ja ihmisten kesken hyvä tahto. Häkin ovet ovat hetken auki. Ei ole huolta, ei murhetta. Kaiken ylle loistaa joulutähden ihmeellinen hohde.

olkikoriste

Joulu on monelle myös raskasta aikaa. Kontrastit lisääntyvät. Joillekin syttyvät kauniit kynttilät, toisia eivät varjot jätä rauhaan. Väsymys ja kiukku nousevat pintaan, eikä tämäkään joulu ollut sellainen kuin se voisi olla. Yhdellä on yhä kiire kintereillään. Toinen on ilman seuraa, kolmas ilman jouluruokaa. Neljännen koti on rikki, tai sydän. Tuntuu, ettei ole mistä antaa tai saada. Jos on jouluna ilman, on enemmän kuin ilman. Siltikin – mitä useampi pysähtyy ja havahtuu, sitä lähemmäs taivas voi tulla. Jouluna, tai koskaan.

Jouluyönä kaikki pysähtyy

Jouluyön hiljaisuudessa sydän saa levätä. Mieli puhdistuu ja sielu liikahtaa. Joulun sadussa on taikaa. Emmekö jatkaisi tätä kaikkea vielä hetken aikaa?

Lumihiutaleet leijailevat taivaalta hiljaa. Ne syntyvät, satavat ja muuttuvat, jokainen yhtä ainutlaatuisena ja ennennäkemättömänä kuin toinenkin. Kodeissa ympäri maailman vanhemmat hoitavat vastasyntyneitään, maailman uutta mahdollisuutta.

Tyyni yö. Lumihuntu. Syvä rauha. Kiitollisuus.

Kaikkeus on tässä.

Kaunista joulua ja toivorikasta uutta vuotta meille kaikille!

lapsenkasi

Valokuvat: Lari Laasjärvi Photography, laasjarvi.lari(at)gmail.com

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image