9 uudenvuodenlupausta sielulle

Vuodenvaihde tarjoaa monille meistä luontevan hetken pysähtyä ja tarkastella mennyttä vuotta, sen tapahtumia, kokemuksia ja oppitunteja. Mitä sellaista tapahtui, jota toivoinkin tapahtuvan, entä mitkä asiat eivät ihan menneet niin kuin olin toivonut – ja mitä täysin odottamattomia yllätyksiä elämä vuoden aikana ehti heittää eteen.

Vuodenvaihde on myös hyvä hetki miettiä, mitä toivoo tulevalta vuodelta.

Toiveiden, haaveiden ja tavoitteiden miettiminen tietoisesti on ensimmäinen askel siihen suuntaan, että näitä haluamiaan asioita voi tulevan vuoden mittaan myös saavuttaa – toki joskus on myös ihanaa vain olla vapaasti elämän vietävänä ja ottaa vastaan kaikki, mitä se päättää tarjota.

Jotkut haluavat tehdä uudenvuodenlupauksia, jotkut taas kategorisesti kieltäytyvät lupaamasta yhtään mitään, koska pelkäävät pettävänsä lupaukset jo tammikuussa. Uudenvuodenlupaukset usein suuntautuvat ulkoisiin asioihin ja tavoitteisiin: painon pudottamiseen, uuden harrastuksen aloittamiseen, merkityksellisen ihmissuhteen löytämiseen, kuukauden lomamatkan varaamiseen, vuosia vanhan haaveen toteuttamiseen…

raketit

Mitä jos tänä vuonna kokeilisit suunnata uudenvuodenlupauksesi sisäänpäin: sielullesi, syvälle sydämesi sopukoihin?

Tässä 9 uudenvuodenlupausta, jotka sukeltavat suoraan sieluusi ja jotka saattavat tuoda elämääsi tulevana vuonna enemmän iloa ja rauhaa – juuri sitähän me kaikki lopulta haluamme, eikö?

  1. Lupaan rakastaa itseäni joka ainoa päivä, kaikkine virheineni, täydessä kauneudessani.
  2. Lupaan antaa toisten ihmisten olla oma itsensä.
  3. Lupaan nähdä jokaisessa tilanteessa sen positiiviset puolet.
  4. Lupaan ilmaista kiitollisuuteni ääneen päivittäin.
  5. Lupaan pyytää sisälläni olevaa tuomitsevaa ääntä vaikenemaan.
  6. Lupaan antaa anteeksi itselleni ja muille.
  7. Lupaan viettää niin paljon aikaa luonnossa kuin mahdollista.
  8. Lupaan sulkea tietokoneeni ja puhelimeni ja viettää tiedostaen aikaa yhdessä itselleni rakkaiden ihmisten kanssa joka päivä.
  9. Lupaan elää ja antaa toisten elää.

raketit2

Lähde: mindbodygreen.com

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image