Herkkyytesi on voimavara – 11 helpottavaa vinkkiä erityisherkille

Monet meistä ovat nykymaailmassa tottuneet kieltämään oman herkkyytensä.

Herkkyyden kokemista tai osoittamista pidetään usein sopimattomana, vaikka meitä on täällä monia, jotka saisivat elämästä enemmän irti, jos osaisimme hyödyntää tunteitamme! Vilkkaat ympäristöt, väkivaltaiset videot tai viikonloput, jolloin et ehdi olla rauhassa – kaikki nämä saattavat synnyttää herkälle erityistä stressiä. Elämä voi tuntua rasittavalta, koska olet voimakkaasti yhteydessä ympäristöösi ja toisiin ihmisiin. Tämä saattaa herättää halun vetäytyä omaan rauhaan – mitä toiset ihmiset, jotka eivät ole yhtä herkkiä, eivät välttämättä ymmärrä.

Monet eivät valitettavasti ymmärrä, mitä erityisherkkyys on, ja oletkin ehkä saattanut kuulla kehoituksia ”karaistua” tai ”antaisit nyt jo olla”. Herkkyys yhdistetään usein heikkouteen, mutta kun herkkä ihminen oppii hallitsemaan energiaansa ja ymmärtämään tunteitaan, hänestä tulee empaattisempi ja aikaansaavempi. Monet meistä tukahduttavat oman herkkyytensä tajuamatta, että herkkyys on voimakas luovan energian lähde, kunhan sen vaan oppii hyväksymään ja suuntaamaan johonkin positiiviseen.

Sinussa ei ole vikaa, etkä ole yksin.

Erityisherkkä ihminen -kirjan kirjoittaneen tutkija Elaine N. Aronin mukaan noin 15–20 prosenttia väestöstä on erityisherkkiä: heidän hermostonsa on luontaisesti herkempi kuin muilla. Tällaisilla ihmisillä on yleensä taipumusta ylivirittäytymiseen, reagoimiseen tunteilla sekä voimakkaaseen empatiaan. Erityisherkkiä on kaikissa luonnetyypeissä, sekä ekstrovertit että introvertit voivat olla herkkiä, mutta herkkyys on introverteillä luultavasti yleisempää.

Herkät ihmiset ovat usein taiteilijoita, ja päin vastoin, sillä herkät usein pohtivat asioita paljon sekä ovat tietoisempia omista tunteistaan ja kykenevät paremmin viestimään niitä muille oman työnsä kautta. Hektisen elämän vastapainoksi herkille tekee hyvää pysähtyä joka päivä lataamaan akkujaan ja tulemaan tietoiseksi, mitkä asiat arjen keskellä vaikuttavat heidän vointiaan parantavasti tai huonontavasti.

perhonen

Kaikkein tärkeintä on opetella hyväksymään itsesi ja tunteesi sellaisena kuin ne ovat – ei kieltää tai välttää niitä tai tuntea syyllisyyttä niiden kokemisesta. Oman herkkyytensä tukahduttaminen ei koskaan ole terveellinen valinta. Kun erityisherkkänä opit tulemaan toimeen herkkyytesi kanssa, voit käyttää tätä ominaisuuttasi monin tavoin hyväksesi, jolloin siitä tulee yksi suurimmista voimavaroistasi.

Jos tiedät tai tunnistat olevasi erityisherkkä, nämä 11 asiaa voivat auttaa sinua ymmärtämään itseäsi ja voimaan paremmin oman arkesi keskellä.

1. Aikaa rentoutumiselle

Meluisat, vilkkaat ympäristöt – kauppakeskukset, konsertit, isot juhlat – voivat häiritä herkän ihmisen herkästi reagoivaa hermostoa. Samoin turboahdetut aikataulut ja voimakkaan henkisen paineen tilanteet, kuten työhaastattelu tai ensimmäinen päivä uudessa koulussa, ovat herkälle ylistimuloivia. Jos tiedät päätyväsi sinua uuvuttavaan tilanteeseen, suunnittele itsellesi jo etukäteen aikaa purkaa paineita ja ottaa rennosti rauhallisessa paikassa jälkikäteen. Parasta on, jos voit olla yksin.

2. Merkitykselliset ihmissuhteet

Tutkija Elaine N. Aronin mukaan herkät tylsistyvät tai muuttuvat rauhattomiksi ihmissuhteissa, joista puutuu merkityksellinen kanssakäyminen. Tämä ei tarkoita sitä, että herkkä olisi taipuvainen hyppäämään ihmissuhteista toiseen, vaan sen sijaan herkät tekevät enemmän töitä luodakseen läheisyyttä ja kiinnostavia keskusteluja. Se tarkoittaa myös sitä, että herkät ovat valikoivia sen suhteen, millaisia ihmisiä ylipäätään päästävät elämäänsä.

Monet herkät ihmiset ovat ihmissuhteessa upea kumppani, sillä he ovat hyvin tietoisia paitsi siitä, mikä on hyväksi heille itselleen, mutta myös siitä, mikä on hyväksi muille. He huomioivat tarkkaan sen, mitä heidän kumppaninsa haluaa. Herkkä kykenee selvittämään nopeasti, mikä kumppania miellyttää ja toimimaan tuon tiedon mukaan. Tämä toimintatapa pätee myös ystäviin, perheenjäseniin ja työkavereihin. Lyhyesti sanottuna: herkän saa onnelliseksi se, että hän saa muut onnelliseksi.

ihmissuhteet-voimavara

3. Ihmiset, jotka ovat tukena

Herkät ihmiset saattavat itkeä paljon tai olla kovin tunteellisia. Elaine N. Aron on todennut, että herkät eivät voi tehdä muuta kuin osoittaa tunteensa: he näyttävät vihansa, he näyttävät onnellisuutensa. Tämän ominaispiirteen ymmärtäminen ja hyväksyminen on todella tärkeää – varsinkin erityisherkän lähipiirin olisi olennaista oppia ymmärtämään näitä taipumuksia.

4. Lempeät, terveet tavat käsitellä konflikteja

Rakkaan ihmisen kanssa riiteleminen on aina inhottavaa. Mutta herkät ihmiset tuntevat usein konfliktitilanteissa olonsa vielä enemmän ahdistuneiksi – ja tällöin käynnistyy sisäinen taistelu sen välillä, sanoako ääneen sen, minkä uskoo olevan oikein, vai ollako hiljaa, jotta toinen osapuoli ei reagoi vihaisesti. Usein herkkä valitsee omien tarpeidensa alistamisen ”yhteisen hyvän” nimissä ja päätyy välttämään sanaharkkaa.

Toisaalta herkät voivat olla erinomaisia konfliktien ratkaisijoita, koska heillä on kyky nähdä tilanne toisen osapuolen näkökulmasta. He ovat voimakkaan empaattisia ja voivat helposti asettua toisen ihmisen asemaan.

5. Aikaa saada asioita tehdyksi

Herkät ihmiset pitävät usein hitaammasta elämänrytmistä. He haluavat harkita kaikkia vaihtoehtoja ennen päätöksen tekemistä ja pohtivat säännöllisesti omia kokemuksiaan. Tiukat aikataulut ja tapahtumasta toiseen kiirehtiminen ovat herkkien inhokkeja – kun taas rauhalliset viikonloppuaamut, jolloin asioita saa tehdä kaikessa rauhassa omaan tahtiin, ovat rauhoittavia ja palauttavia.

6. Paljon unta

Liian vähäinen uni (useimmille ihmisille tämä tarkoittaa alle 7 tuntia yössä) saa keskivertoihmisen ärtyneeksi ja vähemmän tuotteliaaksi, mutta univaje saattaa tehdä herkän ihmisen elämästä lähes sietämätöntä. Riittävä uni auttaa rauhoittamaan rasittuneita aisteja sekä prosessoimaan ajatuksia ja tunteita. Liian vähäinen uni saattaa saada pienetkin stressin aiheet tuntumaan moninkertaisesti voimakkaammilta.

herkka

7. Terveellinen ruokailu säännöllisin väliajoin

Epäsäännöllinen ja liian vähäinen syöminen saattaa saada kenet tahansa nälkäkiukun partaalle. Tutkija Elaine N. Aronin mukaan äärimmäinen näläntunne saattaa sotkea herkän ihmisen mielialaa tai keskittymistä. Jotta vältyt känkkäränkältä ja hämmennykseltä, kannattaa pitää huoli tasaisesta verensokerista syömällä terveellisiä aterioita ja välipaloja säännöllisesti pitkin päivää.

8. Kofeiinittomat juomat

Herkät ihmiset ovat (yllätys yllätys) herkkiä kofeiinille. Kofeiiniherkkyyden voi tunnistaa esimerkiksi siitä, että jopa niinkin aikaisin kuin puolenpäivän jälkeen nautittu kahvi tai vihreä tee saattaa häiritä yöunia tai saada olosi levottomaksi ja ylikierroksille. Jos tiedät olevasi herkkä kofeiinin vaikutuksille, kannattaa rajoittaa kahvin, teen ja muiden kofeiinipitoisten juomien nauttimista. Muistathan, että kofeiinia on myös esimerkiksi suklaassa! Mitä tummempi suklaa, sitä enemmän kofeiinia.

9. Omaa tilaa

Jos asut yhdessä muiden kanssa, huolehdi siitä, että sinulla on oma rauhallinen tila, jonne voit vetäytyä, kun tarvitset pakopaikan melulta ja muilta ihmisiltä. Häiritsevät ulkopuoliset äänet voit häivyttää esimerkiksi kuuntelemalla lempimusiikkiasi.

”Älä koskaan pyydä anteeksi herkkyyttäsi tai tunteellisuuttasi. Anna sen olla merkki, että sinulla on suuri sydän etkä pelkää näyttää sitä muille. Tunteidesi näyttäminen on merkki voimasta.”
– Brigitte Nicole

10. Aikaa sopeutua muutokseen

Muutokset eivät ole helppoja kenellekään, mutta herkille ihmisille kaikenlaiset muutokset voivat olla todella rankkoja. Jopa positiiviset muutokset, kuten uuden ihmissuhteen aloittaminen tai omaan unelmakotiin muuttaminen, saattavat kiihdyttää herkkää liikaa. Tällaiset ihanatkin uudet tilanteet saattavat vaatia tavallista pidemmän sopeutumisjakson.

11. Kauneus ja luonto

Ympäröivä maailma vaikuttaa useimpiin herkkiin ihmisiin erityisen vahvasti – varsinkin sotkuiset, kaoottiset tai suoranaisesti rumat ympäristöt saattavat tuntua jopa ahdistavilta. Vastavuoroisesti luonto, kauniit maisemat ja lempipaikat sekä yksinkertaiset, siistit asunnot ovat herkille rauhoittavia ympäristöjä. Tankkaa siis itsellesi voimaa lempipaikoistasi ja tee kodistasi kaunis, rentouttava ja sisäistä rauhaasi kasvattava keidas.

luonto

Tärkeintä on hyväksyä oma herkkyytesi sen kiistämisen tai siitä eroon pyrkimisen sijasta. Herkät ovat uskomattomia johtajia, kumppaneita ja ystäviä. Herkkien suuri empatiakyky, luovuus ja havainnointitaito ovat ominaisuuksia, joita maailmamme kipeästi tarvitsee.


Lähteet:
tinybuddha.com
introvertdear.com

 

Oletko sinä erityisherkkä? Millä tavalla se näkyy elämässäsi? Sinun kokemuksesi on tärkeä, kerro se HIDASTA ELÄMÄÄ -SIVUSTON KESKUSTELUALUEELLA.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image