Kirjoittaja Mervi Bergström on Englannissa asuva henkinen valmentaja, tunneterapeutti ja näkijä. Bergström on koulutukseltaan Bachelor of Arts (Hons), hypnoositerapeutti ja menneiden elämien regressiohoitaja.
Henkimaailma kosketti minua ensimmäisen kerran yönä, jona täytin 17. Isoisäni kuoli samana yönä. Hän oli ollut hyvin heikko jo pitkän aikaa. Hänen kuolemansa ei tullut yllätyksenä, mutta edesmenneen äitini läsnäolo tuona yönä tuli. Heräsin outoon kirkkauteen ja tunsin hänen istuvan huoneeni nurkassa vanhassa nojatuolissaan. Hänen rakkautensa ja valonsa ympäröi minut ja tiesin hänen saapuneen saattamaan isänsä toiselle puolelle. Kun aamulla isoäitini tuli kertomaan ukkini poislähdöstä, en osannut itkeä. Miksi itkisin, koska se mitä olin kokenut, oli niin kaunista.
Suljin tuon kokemuksen pois yli 20 vuodeksi. Mutta kuten sanotaan; kun henkimaailma on kerran koputtanut ovellesi, he jatkavat koputtamista niin kauan kuin avaat heille oven. Kanavani oli auennut ja vaikka en ymmärtänyt kokemaani, ei se poistanut henkimaailman läsnäoloa elämästäni.
Kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon kokemuksia. Asunnossani ikkunat avautuivat ja sulkeutuivat itsestään. Valot elivät omaa elämäänsä. Tavarani hukkuivat ja löytyivät omituisista paikoista. Tiesin asioita etukäteen. Saatoin herätä keskellä yötä ja nähdä joko eläviä tai kuolleita. Sain etiäisiä ja välähdyksiä muista elämistä.
En halunnut hyväksyä tätä puolta itsessäni. Se samalla kiehtoi ja pelotti minua. Mitä enemmän yritin sulkea sitä pois, sitä enemmän se veti minua mukaansa. Keikuin kahden maailman välillä.
Sattuma ohjasi minut henkisen kirkon meedioiden kehityspiiriin, jossa tutustuin chakroihini ja opin avaamaan yhteyteni. Tutustuin henkimaailman kieleen. Siihen miten henkioppaani kommunikoi kanssani.
Tulin ulos kaapista ja aloin tehdä tulkintoja muillekin kuin ystäville. Tarot-kortteja olin opiskellut jo yli 10 vuotta. Vaikka tulkintani olivatkin käyneet toteen, en ollut ymmärtänyt, että kanavoin. Luulin itserakkaasti tiedon tulevan minusta itsestäni.
Henkinen kehitykseni on välillä ollut henkistä extremiä, josta on ollut hileet ja bileet kaukana. Mukaan mahtuu synkkä jaksokin, jonka aikana henkimaailma laittoi minut testiin. Yhteyteni katkaistiin. Murruin henkisesti. Monta kuukautta itkin pois kaikkia niitä vanhoja, patoutuneita tunteita, jotka olin kasannut todellisen minäni päälle.
Nuo tukahdetut tunteet tukkivat herkkyyteni. Ne tekivät minusta heikon kanavan. Valotyötä tekevän ihmisen on oltava nöyrä. Hän ei ole mitään muuta kuin kanava tämän maailman ja tuonpuoleisen välillä. Se kysyy uskoa. Se kysyy uskoa siihen mitä ihmissilmä ei näe ja sydän ei aina ymmärrä. Egoni oli suurempi kuin uskoni. Minut laitettiin katkolle, jotta löytäisin todellisen minäni kaiken sen paskan alta, jonka olin kasannut.
Lahjani ei ole lahja. Se on aisti, yhteys, joka aktivoitui yönä, jolloin ukkini lähti. Se on aisti, joka on meissä jokaisessa u
inuvana. Se on intuition ääni, joka opastaa meitä, jos vain hiljennymme tuon äänen kuulemaan.
Vaikka oma henkinen kehitykseni on ollutkin ajoittaista jaakobin painia, siihenkin on ollut syynsä. Egoni oli itsepäinen ja vierasti henkimaailmaa. Opettelen nyt silittämään egoani myötäkarvaan ja työllistän sen positiiviset, minua tukevat puolet. Pysähdyn kysymään toiminko pelosta vai rakkaudesta käsin.
Ei egoa tarvitse minnekään kadottaa. Pitää vain hyväksyä sen varjopuolet ja oppia elämään niiden kanssa rakkaudellista elämää. Pitää olla itselleen armollinen.
Energiassamme olevat tukahdetut tunteet, tunnelukot, tekevät paljon enemmän hallaa kuin pelokas ego. Nuo tukokset ovat aikojen saatossa syntyneet tuntemattomista tunteista, jotka ovat jääneet jumiin jonnekin kehon energiakeskuksiin, chakroihin.
Nuo tunteet ovat vahvaa, patoutunutta energiaa, jota heijastamme meitä ympäröivään energiakenttään. Vedämme asioita, ihmisiä ja tapahtumia puoleemme tuolla energialla. Sillä ei ole mitään väliä miten monta kertaa toistat itsellesi olevasi kaunis ja rohkea, jos energiassasi oleva arvottomuuden tunne-energia saa sinut tuntemaan olevasi mitätön raukka. Nuo tukokset saastuttavat energiaasi ja avaamattomina, negatiivisina klöntteinä saattavat jopa manifestoitua fyysisinä oireina.
Kun kohtaat tunnelukkosi ja tunnet sen pois, avaat sydämeesi tyhjän tilan, josta löytyy rakkaus. Sinun ei tarvitse ”oppia” rakastamaan itseäsi. Ei rakkaus ole mikään oppiläksy. Rakkaus on sinussa tälläkin hetkellä. Synnyit rakkauden kanssa ja kuolet rakkauden kanssa. Olet vain unohtanut missä se on, koska se on hautautunut kantamasi tunnetaakan alle.
<3 Mervi
