Sanat on sanottu. Hiljaisuus. Molemmat tietävät, ovat tienneet jo hetken aikaa. Silti se porautuu syvälle sydämen kuorien läpi. Meidän tiemme on päättynyt, ja hetken aikaa ei ole mitään. Vain tyhjyyden mukanaan tuoma kuolema, irtipäästäminen, rakenteista luopuminen, josta seuraa hetken loputtomuuden tunne. Erossa on monenlaista tunnetilaa, ja tuskin kenellekään se aivan helppo matka on. Myös miehiin sattuu, kuten vasta kirjoitin. Myös erossa.
Miehen rooli
Mies on kasvamassa tällä hetkellä. Kasvamassa kohti uudempaa versiota, jossa mahdollisuudet lisääntyvät entisestään. Se kasvuprosessi ei ole kuitenkaan helppo, sillä olemmehan luomassa jotain, mitä ei ole tällä planeetalla koskaan ollut. Miestä, joka osaa hoitaa asioiden molempia ääripäitä, pitäen oman vahvan olemuksensa koko matkalla.
Jos kuitenkin mennään stereotypioihin hetkeksi. Mies on pääasiassa koko historian ajan halunnut paeta luolaan. Luolaan, jossa voi jälleen eheytyä, vahvistua ja palata oman ”heimonsa” pariin. Lähempänä tätä aikaa se on ehkä tarkoittanut viinapulloa navetan takana tai sekoilua yöelämässä. Mitä milloinkin.
Miehen rooli heimoissa ja alkuperäiskansoissa on ollut luoda turvaa. Luoda turvaa omalle lapselle, omalle (omille) kumppan(e)ille, sekä koko heimolle. Turvan takaaminen on yksi pääperuspiirteistä miehelle, joka siihen rooliin haluaa astua. Silloin kun leijona tai vihamieliset uhkaavat leiriä, mies on se, joka on pyrkinyt tuomaan rauhan ja tasapainon, joskus erittäin väkivaltaisestikin. Meissä on edelleen tämä piirre, haluamme luoda vakaan, rauhallisen sekä turvallisen pohjan läheisillemme.
Eron hetkellä tämä kaikki katoaa. Olemme niin kaukana juuristamme, että elämme yhteiskunnassa, joka on erkaannuttanut heimon yksilöiksi. Talouksiin, jotka ovat irrallaan suuremmasta heimosta. Näin ollen koko turva on poissa, kun ero tapahtuu. Varsinkin, jos ero tapahtuu miehen toimesta, luottamus on katkaistu. Alkuperäiskansojen parissa tätä ilmiötä ei välttämättä tapahtuisi, sillä heimo turvaisi kuitenkin yksilöt, jotka siihen kuuluvat. Naiset huolehtisivat naisista, miehet miehistä. Kukin omalla tavallaan.
Vaikka erossa on kaikilla paljon tuskaa, surua ja vaikka mitä tunteita, joita en tajua, on myös miehellä valtava syyllisyys. Vaikka isommassa mittakaavassa ero olisikin kaikkien parhaaksi, biologiaa ja elämää ei voi paeta. Petturi on petturi mielen tasolla aina. Sydän ei tietenkään tätä allekirjoita, mutta helposti saatamme hukkua tunnemaailmaan aika ajoin liian syvälle. Tämä kuuluu tietenkin inhimillisyyteen täysin.
Mietit ehkä puhunko omasta kokemuksesta vai olenko tämän asian asiantuntija. En todellakaan ole jälkimmäistä – kuten edellisessä kirjoituksessa sanoin, me miehet olemme aika lailla lastentarhatasolla näissä tunneasioissa. Olen vasta pikkuhiljaa tajuamassa, mitä se ihmeen ”sydän” tarkoittaa. Varsinkin, kun olen pitänyt sydäntäni kiinni, kuinka ihmeessä olisinkaan pystynyt ymmärtämään sen kaikkea loputonta viisautta.
Elämä kuitenkin tarjoilee oppikokemuksia, tällä kertaa erittäin vahvan sellaisen. Eron ja suruprosessin jälkeen on ollut kohdattava vahvoja rakenteita ja uskomuksia itsestäni. Rakenteita, jotka sanovat minun olevan luottamuksen hajoittaja, perheen rikkoja, paskiainen ja kaikkea muuta mukavaa, mitä milloinkin. Nämä rakenteet muodostuvat kaikista elämänkokemuksistani, erityisesti nuoruuden tapahtumista.
Vaikka polkumme tuli päätökseen ilman toisia osapuolia, turvaajan asemasta luopuminen ei ole miehelle paras mahdollisin juttu. Kaikki nämä ovat kuitenkin vain mielen pelkoja, joita joudumme kohtaamaan. Elämä jatkuu, niin kuin se on jatkunut miljoonia vuosia. Meidän täytyy avautua uudenlaiselle luottamukselle, sekä polulle omassa voimassamme. Irti ajatuksista, jotka eivät enää meitä tue.
Tunteeton lähestyminenkään ei auta, sillä se on puutetta voimasta kohdata asioita. Alkoholi ja päihteetkään eivät auta. Kieltämisen, tukahduttamisen ja syyttelyn sijaan tarvitsemme voimaa, todellista voimaa kohdata jokainen varjopuolemme.
Ainoastaan vapauttamalla varjopuolemme voimme nousta surusta, kohti virtaavaa kuninkuuttamme. Tästä tilasta voimme hallinnan sijaan palvella vieläkin paremmin heimoamme.
Nämä asiat ovat selkeyttäneet minun matkaani käytännössä ja helpottaneet tulemista tietoisemmaksi omasta keskeneräisyydestäni.
1. Oma heimo
Kaikessa työssäni käytän nykyisin heimoa alustanani, viitekehyksenäni. Olisi tosi erikoista, ellen luottaisi siihen tässäkin asiassa. Sen sijaan, että vetäytyisin omaan luolaani, omaan pelkooni, kipuuni ja suruuni, olen jakanut sitä kaiken aikaa heimon miesten kanssa. Nämä ovat olleet prosessille äärimmäisen tärkeitä ja kaikki patoumat ovat päässeet tulemaan ulos, vahvojen miesten ”piirissä”.
Tämä on tärkeää, jos haluamme nousta seuraavalle evoluutiotasolle miehisyydessä. Ilman toisia miehiä se on huomattavasti vaikeampaa. Toki nainenkin voisi auttaa, mutta pidän tässä asiassa miehille miehiä parhaana vaihtoehtoina. Aivan kuten naisille naisia, joiden seura tekee meistä enemmän oman itsen näköisiä. Me tarvitsemme heimoa, ja nyt voimme sille avautua. Kiitos miehet, tiedätte keitä te olette.
2. Rehellisyys
Asioita, joita teemme, ei arvioida teon perusteella. Vaan sen pohjalta, millä motiivilla teemme tekoja.
Olemalla itselle rehellinen voimme päästä käsiksi siihen, keitä todella olemme, mitä haluamme ja mitä pystymme antamaan. Ilman rehellisyyttä me elämme elämäämme valheessa ja miellyttämisen kautta. Miellyttäminen voi olla pintatasolla mukavaa, mutta se ei tue koskaan sitä antautumista elämälle, jonka voimme antaa ja kokea. Ainoastaan rehellisyys ja oman sydämen seuraaminen voi antaa tämän kokemuksen.
Minä en ole ollut omassa elämässäni rehellinen, vaan olen elänyt miellyttämisen rakenteen (persoonan) kautta lähes koko elämäni. Samaan aikaan peläten sitä, kuinka ihmiset reagoisivat ja ehkä hylkäisivät minut, mikäli olisin rehellinen. Niinpä en ole ollut rehellinen ja olen miellyttänyt. Toisin sanoen, en ole antanut kaikkeani tälle planeetalle ja läheisille ihmisille. En edes rakkauttani. Jäätävän kova pala myöntää se, mutta rehellisyyden ja mieheksi kasvamisen polku vaatii sitä.
3. Luottamus elämään
Erossa ja kaikissa elämän haasteissa meidän luottamusta koetellaan. Löydämme asioita, jotka muistuttavat meitä siitä, kuinka huteraa elämä oikeastaan onkaan. Näinä hetkinä helposti menetämme luottamuksen elämään ja itseemme. Onneksi tätäkin voi harjoitella ja tulla luottavaisemmaksi.
Kaikki on hyvin, kaiken aikaa, myös silloin kun sattuu. Luottaminen elämään noina hetkinä voi olla parasta, mitä koemme. Ymmärrämme elämän jatkuvan ja antavan ihmeellisyyttään jälleen erilaisissa muodoissa. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Kliseisen klassista mutta niin toimivaa.
Luota elämään, luota heimoosi, luota omaan rehellisyyteesi ja omaan keskeneräisyyteen. Me olemme kasvamassa, kehittymässä, eivät isotkaan asiat ole loppupeleissä niin vakavia. Hetken siltä näyttää, mutta palaamalla luottamukseen huomaamme, että kaikki on hyvin. Just hyvin.
Luottamus tuo mukanaan myös sen, että huolehdimme itsestämme fyysisellä tasolla parhaalla mahdollisella tavalla. Onneksi tämä puoli on jo sen verran hyvin ohjelmoitu systeemiini, että siitä ei ole enää pitkään aikaan tarvinnut huolehtia. Tärkeää se silti on, huolehtia itsestään. Kurkkaa tähän lisäksi myös ammattilaisen vinkit: tässä Marikan jäätävän hyvä teksti aiheesta ”kuinka erosta selviää”.
Toivottavasti tämä teksti muistuttaa sinua, ystäväni, että me koemme näitä asioita yhdessä. Mikään haasteistamme on tuskin sellainen, mitä ei olisi joku muu jo kokenut. Yhdessä olemme vahvempia ja pääsemme eheytymään sitä valoa kohti, joka todella olemme. Minä olen edelleen lastentarhassa, mutta erittäin innokkaana menossa eteenpäin kohti ala-astetta. Tiedän, luotan sekä ymmärrän, että elämä on ja antaa. Lainaan ystäväni Pequn tekstistä löytämääni osaa, jonka myötä toivotan rakkautta ja rohkeutta jokaiselle, joka omalla elämän polulla tallustaa.
”Rakkaudessa kukaan ei voi vahingoittaa toista; me olemme jokainen itse vastuussa omista tunteistamme, emmekä voi syyttää toisia siitä, mitä tunnemme. Se sattui, kun menetin jokaisen niistä hienoista naisista, joita rakastin. Nyt olen tosin vakuuttunut siitä, että kukaan ei menetä ketään, koska kukaan ei omista ketään. Se on todellista vapautta: saada maailman tärkein asia pyrkimättä omistamaan sitä.”
– vapaasti mukaillen Paulo Coelhon kirjasta Yksitoista minuuttia (Bazar 2011)
Kurkkaa Teemun kirja Miehen vuoro tuntea:
