5 vinkkiä hyvään uneen – Pidä verensokeri tasaisena koko päivän

Margaret Thatcher tokaisi nukkumisen olevan nynnyjä varten. Tehokkuudestaan tunnettu rautarouva ei tainnut olla erityisen tietoinen nukkumisen lukuisista vaikutuksista hyvinvointiin. Esimerkiksi suoritus- ja arvostelukyky, luovuus, muistijäljen muodostuminen ja aivojen kemiallinen puhdistuminen ovat kaikki riippuvaisia riittävästä unesta.

Unettomuus on koko ajan yleistyvä ongelma, josta kärsii lähes puolet kaikista ihmisistä jossain elämänsä vaiheessa. Nukumme myös keskimäärin vähemmän kuin kahdeksankymmentä vuotta sitten, vaikka nykyinen informaatiotulva ja elämäntapa vaatisi hyvinvoinnin kannalta enemmän unta. Unettomuuden hoito on monipuolistunut viime vuosina, enää lääkkeitä ei nähdä ainakaan pitkäaikaisena ratkaisuna. Kaikissa kulttuureissa on omat perinteensä ja konstinsa, joiden avulla vaalitaan hyvää unta.

Tässä viisi erilaista seikkaa, jotka voi huomioida unettomuuden yhteydessä:

  1. MeriuniKiinnitä huomiota verensokerin tasaisuuteen esimerkiksi huolehtimalla säännöllisistä ruoka-ajoista. Myös päivällä tapahtuneet verensokerin notkahdukset heikentävät nukahtamista ja unen laatua.
  2. Lue kirjaa ennen nukkumaanmenoa. Kirjan olisi hyvä olla romaani tai muu kaunokirjallinen teos, joka vie ajatukset pois omasta elämästä. Tietokirja tai hyvän elämän opas ei palvele tätä tarkoitusta.
  3. Vähennä kahvinjuontia. Kahvia juodaan Suomessa enemmän henkeä kohden kuin missään muualla. Vaikka kofeiinin suora vaikutus olisi jo taittunut yöhön mennessä, voi kahvin välillinen vaikutus hermostoon ja stressihormonitasoihin ulottua vielä pitkälle yöhön.
  4. Nuku pää viileässä. Tämä itsestäänselvyys ei käytännössä olekaan aina itsestäänselvyys. Sopivan viileä makuuhuone rauhoittaa kehoa ja mieltä, auttaa nukahtamaan ja parantaa unen laatua.
  5. Nauti illalla muutama taateli. Välimeren maissa on käytetty taateleita unentuojina. Viisi taatelia tuntia ennen nukkumaanmenoa tyynnyttää mielen. Unihan ei yrittämällä tule. Ensisijaisen tärkeää on rauhoittaa mieli.
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image