5 uskomusta, jotka estävät sinua vaurastumasta

tiiaKirjoittaja Tiia Konttinen on vaurausvalmentaja ja oman talouden hallinnan ammattilainen. Tiia rakastaa numeroita ja pyrkii tekemään oman talouden hallinnasta mahdollisimman yksinkertaista ja jokaiseen elämään sopivaa.

 

 


Mitä vauraus sinulle merkitsee? Onko vauras ihminen rikas vai henkisesti onnellinen? Voiko vauras ihminen olla molempia?

Kun kerron ihmisille, että olen vaurausvalmentaja, saan vastaukseksi yleensä iloisia naurunpurskahduksia; “Pitääkö vaurauttakin valmentaa?” minulta kysytään.

Yksinkertaiseen kysymykseen annan yksinkertaisen vastauksen: Kyllä. Ei siksi, että olisimme niin tavattoman köyhää kansaa vaan siksi, että negatiivinen ajatusmaailmamme, joka meihin on iskostettu vuosikymmenten aikana, pitää meidät tiukasti köyhyysajattelussa.

On aika murtaa vanhat kaavat ja päästää yltäkylläinen vauraus virtaamaan elämäämme.

Nämä viisi tunnettua uskomusta istuvat tiukassa meidän alitajunnassamme ja estävät saavuttamasta taloudellista vaurautta. Kun uskomukset puretaan yksitellen, tie kohti yltäkylläistä ja taloudellista vaurautta aukeaa yksi askel kerrallaan.

 

1. Vain tekemällä todella paljon töitä voi vaurastua

Kuka sanoo (tai määrää) miten paljon on paljon töitä? Kuka on määritellyt ne hyväksytyt raamit, joiden sisään pitää mahtua, jotta työnteolla voi vaurastua? Ei kukaan ja siksi olisikin äärimmäisen tärkeää päästä tästä rajoittavasta uskomuksesta eroon.

Teemme paljon töitä, koska meidät on siihen opetettu. Toinen syy, miksi teemme paljon töitä on, että kulutuskäyttäytymisemme ajaa meitä koko ajan ahtaammalle, jolloin ainoa mahdollinen ulospääsy on tehdä yhä enemmän töitä. Valitettavasti tämä synnyttää vain negatiivisen oravanpyörän, joka ruokkii itse itseään.

Tämän päivän digitalisaatio mahdollistaa myös vähemmän työn tekemisen ja silti tuloksen maksimaalisen saavuttamisen. Kun työn perusta on tehty hyvin, voi hyvillä mielin heittäytyä oloneuvokseksi tai -neuvottareksi ja katsella tilille virtaavaa vaurautta muutaman viikkotyötunnin siivittämänä. Kun vielä lisäämme tähän kyvyn ratkaista ongelmia ja auttaa ihmisiä parantamaan elämänlaatuaan, oravanpyörä alkaa iloisesti pyöriä positiivisempaan suuntaan.

 

2. Palkkatyöllä ei rikastu

Palkkatyöläiset ovat sitä mieltä, että kaikki yrittäjät ovat rikkaita. Yrittäjät taas ajattelevat, miten onnekkaita palkansaajat ovat, kun heidän ei tarvitse kantaa riskiä yritystoiminnasta ja tulotaso on (lähes aina) taattu.

Palkkatyöläinen voi aivan varmasti vaurastua, kunhan muistaa ykkössäännön: pidä menot pienempinä kuin tulot. On oikeasti uskomatonta, miten vähällä voimme tulla toimeen, kunhan ensin katsomme rehellisesti ja kriittisesti, mihin rahaa käytämme.

Rikastuminen ei ole kiinni isoista tuloista vaan pienistä menoista. Mutta tämänhän sinä jo tiesitkin. Kun tulojen ja menojen välinen erotus laitetaan vielä kasvamaan korkoa korolle periaatteen mukaan, vaurastuminen on lähes väistämätöntä ja jokaisen saavutettavissa.

 

3. Raha ei tee onnelliseksi

Raha tekee onnelliseksi, kun sitä käytetään oikein. Mitä oikein käyttäminen on? Se on sitä, että autamme niitä ihmisiä, joilla on tällä hetkellä haasteita. Tiedän erään perheen, jossa molemmat vanhemmat ovat joutuneet jäämään pois työelämästä, jotta pystyisivät olemaan läsnä sairaalle lapselleen. Pitkät sairaalajaksot kuluttavat ja kuormittavat vanhempia niin henkisesti, fyysisesti kuin taloudellisestikin.

Jos sinulla olisi niin paljon vaurautta, että et itse tarvitsisi kaikkea, auttaisitko tätä perhettä taloudellisesti? Maksaisit heidän asuntolainansa pois ja huolehtisit, että perheen lapsi saa parasta mahdollista hoitoa, maksamalla heidän sairaalalaskunsa?

Entä tekisikö se sinut onnelliseksi, kun näkisit vanhempien onnen kyyneleet, kun nämä kaksi suuren suurta murhetta on heidän harteiltaan otettu pois? Mitä luulet tämän perheen tekevän, kun he pääsevät takaisin jaloilleen? Laittavatko he hyvän kiertämään?

5palloa_pieni

4. Rikkaat ovat huijareita

Rikkaat eivät ole huijareita. He vain ajattelevat eri tavalla kuin muut. Rikkaat tekevät päätöksiä, jotka tukevat heidän vaurastumistaan. He sijoittavat, he opiskelevat, he kehittävät itseään, osaamistaan, mieltään ja kehoaan.

On hyvä tietää, että jokainen meistä pystyy ja osaa tehdä päätöksiä. Se ei ole vain tietyn ihmisjoukon “osaamisaluetta”. Päätöksentekoa voi vahvistaa tekemällä lisää päätöksiä. Aina päätökset eivät tuo toivottua lopputulosta mutta loppujen lopuksi idea ei ole siinä, että osaisi ennustaa lottorivin oikein vaan siinä, että laittaa rahan tekemään töitä puolestaan.

Onneksi on olemassa rikkaita ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet jo sen, mistä sinä haaveilet. Seuraamalla heidän jalanjälkiään, pääset oikomaan monia mutkia sekä kiertämään pahimpia karikoita.

 

5. Raha on kaiken pahan alku ja juuri

Päinvastoin. Rahattomuus on kaiken pahan alku ja juuri. Ihmiset ovat valmiita tekemään todella epätoivoisia tekoja rahan puutteen vuoksi. Olemme valitettavasti saaneet lukea näitä tarinoita uutisista paljon.

Yksi totuus tässä lauseessa on. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä. Niin kauan, kun annamme rahan tehdä päätöksiä puolestamme, olemme rahan vankeja. Mutta kun alamme “hallitsemaan” rahaa – otamme vastuun omista taloudellisista päätöksistämme, karsimme turhia menoja ja opiskelemme lisää talousasioita – rahan valta murtuu. Meidän tehtävämme on pitää raha hallinnassa – ei toisinpäin.

Raha ei ole vihollinen vaan ystävä, joka oikein käytettynä mahdollistaa upeita muutoksia tässä maailmassa. Kun purat nämä viisi uskomusta, huomaat, että rahalla ei itse asiassa ole merkitystä. Sillä siinä vaiheessa kun purat nämä uskomukset, näet, että vauraus virtaa joka tapauksessa elämääsi yltäkylläisenä – ihan joka päivä.

“Oma talous on kuin iso laiva – se kääntyy hitaasti mutta varmasti.” – Tiia Konttinen

Mitä enemmän kiinnitämme huomiota puutteeseen, vähyyteen, köyhyyteen ja negatiivisiin asioihin rahaa kohtaan, sitä enemmän vedämme sitä puoleemme. Mutta sillä sekunnilla, kun päätämme ajatella positiivisia asioita, tuntea positiivisia tunteita ja puhua positiiviseen sävyyn rahasta ja vauraudesta, meillä on mahdollisuus kääntää taloutemme kohti pysyvää vaurautta.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image