Kirjoittaja on FT, YTM, työhyvinvoinnin ja johtamisen professori Marja-Liisa Manka. Kirjassaan Stressikirja – mistä virtaa? (Talentum 2015) hän tarkastelee niin stressin positiivisia kuin negatiivisia puolia. Työn voimavarojen avulla stressin voi selättää, mutta joskus on aika hyvästellä entinen. Kirjassa on tarinoita ja paljon käytännön ohjeita onnellisen elämän mahdollistamiseksi.
Mitä tekee työhyvinvoinnin professori, kun työterveyslääkäri toteaa: olet uupumuksen partaalla? Inttää vastaan, hän ei voi olla uupunut. Vaikka todellisuudessa sydän hakkaa villisti, verenpaine on korkealla ja aamuöiset heräämiset väsyttävät ja kutistavat mielen. Kalenteri on kasvanut umpeen kuin paritalon pihalta alkava puisto, joka on kaiken lisäksi pullollaan kaiken vihreän syöviä lehtokotiloita.
Miten tämä pääsi syntymään? Pitkän ajan kuluessa. Vuonna 2004 hän aloitti työhyvinvoinnin lahjoitusprofessorina, mikä oli todella kivaa ja mukaansa imevää. Lahjaraha loppui, mutta yhdessä tiiminsä kanssa he saivat hankituksi tarvittavan rahoituksen pitääkseen työpaikkansa.
Tulee yliopistouudistus, professuuria ei enää jatketa määräajan päätyttyä eikä myöskään vakinaisteta. Hänen on otettava vastaan uusi nimike määräaikaisena tutkimusjohtajana, jos haluaa jatkaa yliopistossa. Hän saa kuitenkin oikeuden käyttää professorin titteliä. Hänen on hankittava entistä enempi rahaa tiimilleen, koska hallintokuluprosentit kasvavat kasvamistaan. Tietoa oman tiimin rahan käytöstä, tuloksesta, ei kuitenkaan ole mahdollista saada yliopiston tavoitellessa entistä suurempia yksikköjä. Toki työssä on paljon ilonaiheitakin. Työhyvinvoinnin oppiaine syntyy, ja perusteita opiskelemaan pyrkii 700 opiskelijaa.
Mikä siis oli ongelma? Hallinnan tunne on mennyt omaan työhön. Hän kokee olevansa pieni nappula suuressa kuviossa. Hänestä tulee ikävä ihminen, ja se alkaa näkyä myös terveydentilassa. Mutta hänen täytyy vielä pudota kuoppaan ja rikkoa nivelsiteensä. Ja leikkauksen pitää venähdyttää jalkapöydän hermo ja tehdä hänet niin kipeäksi, ettei työhön ole menemistä. Hän pääsee ensimmäistä kertaa mökkinsä pihalle kivuiltaan: silmät osuvat pihan kiveen kasvaneeseen sydänsammaleen. Se ei ole tullut siihen varmaan kahdessa viikossa.
Nähdäkseen on siis havahduttava. Hän päättää pitää välivuoden yliopistotyöstä ja toimia yrittäjänä. Kaikki fyysiset sairauden oireet häviävät nopeasti ja työ alkaa taas maistua kivalta. Hän tietää, mistä rahat tulevat ja mihin ne kuluvat. Hän saa paljon ihanaa palautetta asiakkailtaan. Fyysinen kunto kohenee, harrastukset tulevat taas elämään ja ystävyyssuhteet elpyvät.
Innostuneena hän palaa vuoden kuluttua omaan työhönsä ja on päättänyt muuttaa asenteensa. Hän suhtautuu myönteisesti näkemäänsä, työhyvinvointia opiskelee jo 1000 opiskelijaa perustasolla, yritykset ovat innolla mukana tutkimusprojekteissa ja on taas kiva olla työyhteisössä.
Mutta jälleen hän on hetken päästä organisaation sisäisen maailman kielteisyyden imussa.
Vaikutusmahdollisuudet ovat entisestään vähentyneet. Hän ehdottaa, että professuuri edes puolittain vakinaistettaisiin ja saataisiin yliopiston varoista. Koska se ei ole mahdollista, on vain tunnustettava tosiasiat, asenteen muutos ei auttanut, työnteon tavoitetasoa en voi madaltaa, vapaa-aika on kutistunut olemattomiin, joten on tullut aika lähteä.
Mitä siis stressaavassa tilanteessa voit tehdä saadaksesi elämäsi rennommalle raiteelle?
- Nosta kissa pöydälle ja yritä muuttaa olosuhteita. Tärkeitä työn voimavaroja ovat hallinnan tunne, työn sujuminen, hyvä johtaminen ja yhteisöllisyys.
- Mieti, tulkitsenko tilannetta oikein? Voisinko muuttaa asenteitani? Voisinko lisätä myönteisiä tunteita, jotka kompensoisivat stressiä? Mistä voisin olla kiitollinen? Mikä on hyvin?
- Tsekkaa tavoitetaso: Minkälaisilla tavoitteilla haluan tehdä työtäni? Voisinko laskea tavoitetasoani tässä tilanteessa tai muuttaa niitä?
- Pohdi myös tärkeysjärjestystä: Voisinko jotenkin priorisoida ja jättää jotakin tekemättä? Voisinko hieman tuunata työtäni ja tehdä siitä miellyttävämpää? Voisinko tehdä enempi joidenkin mukavien työkavereiden kanssa?
- Hanki voimien elvytystä työn ulkopuolelta: perheestä ja ystävistä, liikunnallisesta aktiivisuudesta, huomaamalla positiiviset poikkeamat, ottamalla uusia haasteita ja oppimalla uusia taitoja ja tekemällä hyvää.
Entinen professori on ollut muutaman kuukauden onnellisesti yrittäjänä ja dosenttina. Hän käy yliopistolla opettamassa. Nuori tyttö tarttuu hänen käteensä käytävällä.
”Sinut minä olen halunnutkin saada käsiini. Olen jättämässä näitä yliopiston seiniä taakseni. Haluan kiittää sinua, koska parasta, mitä minulle on täällä tapahtunut, ovat olleet sinun työhyvinvoinnin luentosi.”
Kiitän sydämellisestä palautteesta ja kysyn, onko hänellä työpaikkaa.
”Menen aluksi verotoimistoon, mutta haluan saada myöhemmin työtä työhyvinvoinnin alueelta.”
Liikutun ja toivotan hänelle onnea elämään ja halaan häntä lämpimästi. Jokaisessa työssä on puolensa, mutta itse kunkin on syytä pohtia, ovatko positiiviset puolet voitolla vai eivät.
