Teksti: Paula Savelius
Ajan suhteellisuus on kiehtova asia. Sen tiedostaa eniten kiireessä, jolloin aika pinkoo edellä ja itse painelee perässä kuin juoksisi maratonia piikkikorkokengissä. Kiireettöminä hetkinä aika taas keinuttelee kuin riippumatossa loikojaa, ja sen tasaiseen raksutukseen voi torkahtaa ja jopa matkustaa unessa toiseen aikaan.
Usein kuulee sanottavan, että pitää muistaa elää nykyhetkessä eikä haikailla menneisyyteen tai tulevaisuuteen. Jos tarkkoja ollaan, niin kirjaimellisesti ottaen hetkessä eläminen ei ole mahdollista, sillä nykyhetki muuttuu menneeksi heti kun sen tiedostaa tai sitä pohtii. Aikaa ei siis voi saada kiinni “itse teossa”. Käytännössä hetkessä elämiseen onneksi riittää, että ei murehdi liikaa menneitä tai tulevia, vaan ottaa hetket vastaan sellaisinaan kun ne tulevat.
Seuratessa läheltä läheisen ihmisen sairauden etenemistä, kun ei ole tietoa kuinka paljon aikaa on jäljellä, tulee aikaan uusi ulottuvuus. Jokainen päivä ja viikko ovat silloin merkityksellisiä. Ennen viikot saattoivat soljua ohitse lähes huomaamatta, mutta nyt jokaisen päivän laskee tarkoin, koska saatiin yksi päivä lisää.
Ajan, elämän ja kuoleman pohtiminen tuo elämään uuden asenteen myös työn ja vapaa-ajan suhteen. Tavoitteena on elää sellaista elämää, josta ei tarvitse lomaa. Jos käy töissä kuin erillisenä osana elämäänsä ja vain lomia odottaen, ei elä täyttä elämää. Myös arki ja työ ovat omaa ja todellista elämää, eivätkä erillinen ja ajaton saareke elämän aalloilla.
Kun ei pidä kiirettä kunniamerkkinä, jokaiseen päivään saa varmasti mahtumaan hitaan hetken, joka palauttaa maan pinnalle kiireiden korkeuksista. Tuo “ajaton” hetki voi olla lämmin kylpy, kirjaan syventyminen, kissan tai koiran rapsuttelu, auringonlaskun seuraaminen, iltauinti, jooga tai mikä vain toiminto, jossa ei tarvita kelloa.
Aika on oikeastaan kuin palapeli, jota on niin kiinnostavaa tehdä, ettei sen haluaisi koskaan valmistuvan. Kiirehtiminen loppuu kun tajuaa, että hoppuilemalla omasta palapelistä tulee kyllä monipalainen ja näyttävä, mutta sen tekemisen ilosta ei ole ehtinyt nauttia. Paljon palkitsevampaa on tehdä pienempi palapeli, joka on juuri oman näköinen ja jonka jokaisen palan paikalleen loksahtamisen muistaa.
Paula Savelius
