Olet varmasti huomannut ilmiön jossa ruoka, ravinnosta puhuminen tai ideoista jakaminen aiheuttaa valtavasti erilaisia tunteita. Tämä on mielestäni kiehtova ilmiö jota ajattelin tarkastella. Minulla ei tähänkään ole mitään totuuksia annettavana, vain vaatimaton mielipiteeni ja tarkastelun tulos.
Mitä ruoka on?
Jotta voisimme ymmärtää ilmiöitä ja niistä tulevia kohtaamisia on mielestäni hyvä ymmärtää ravinnon merkitys. Mitä ruoka oikeastaan meille onkaan. Se näyttäisi olevan yksi perustarpeista. Me tarvitsemme ruokaa elääksemme ja jokainen haluaa sitä itselle saavan. Luonnossa tämä perustarve tyydyttettäisi metsästämällä ja keräämällä tai puolittain puutarhaa pitäen. Meillä tämä perustarve on äärimmäisen helppo tyydyttää, voimmehan syödä milloin haluamme ja mitä haluamme.
Ruoka on myös ollut perinteisesti määrittämässä kulttuuria vahvasti. Ruoka on tuonut esiin niitä piirteitä joita kyseinen asuinpaikka on tarjonnut. Se on ollut enemmän kuin pelkkä kasa ravinteita. Se on ollut ihmisten ja paikkojen ilmentymä josta ollaan oltu ylpeitä. Samalla se on tuonut ihmisiä yhteen, se on kasannut päivän jälkeen leirinuotiolle tai perheen yhteen pitkän päivän jälkeen. Yhdessä ollaan summattu päivä ja ravittu päivän tuomat kulutukset.
Suurin osa ihmisen ajanjaksosta voimme myös todeta, että ruokaa ei olla valittu, ruoka on valinnut meidät. Tämä siitä syystä, että se ruoka mitä oli saatavilla se myös otettiin. Nykyisin tämä asetelma on hieman muuttunut, kun voimme valita ruuan mistä päin maailmaa tahansa, mihin kellonaikaan tahansa.
Tunteet?
Henkilökohtaisella matkallani olen kokenut valtavia tunnelatauksia eri aikakausina mitä ruokaan liittyy. Suurin oivallus jonka olen tehnyt tuntemuksista; Olen määrittänyt itseni ruokavalion kautta. Se mitä söin, oli se mitä edustin. Se mitä edustin, oli jotain mitä halusin olla ja kuulua. Toisin sanoen ympyrä on hyvin ”minä” lähtöinen.
Minä olen x ruokavaliolla = minä olen x ruokavalio. Minä syön pelkästään x ravinteita. Minä olen x.
Luulisin että tämä on jollekin muullekin tapahtunut ruoka polulla. Ehkä tapahtuu edelleen.
Toinen oivallus jonka olen asian tiimoilta huomannut on se, että haluamme olla oikeassa. Me haluamme, että meidän mielipiteemme on oikea liittyen ravintoon ja haluamme tuoda sen selkeästi esille. MINÄ haluan, että minua kuunnellaan. MINÄ haluan, että minut nähdään. MINÄ haluan olla oikeassa. Ja hassulla tavalla jokainen on oikeassa, omasta näkökulmastaan tullessaan. Tämä oikeassa oleminen ei vaan tuo meitä yhtään lähemmäs toisiamme, yhdessä nauttimista, josta olemme tulleet aikojen saatossa. Se vie meidät toisistaan kauemmas, koska haluamme puolustaa näkemystämme, kertoa miksi toinen oli väärässä. Erottaa. Kurkkaa ”ammattilaisia” ja heidän tarvettaan olla oikeassa. Mitä oikeastaan se kertookaan ihmisestä? Halauksen tarpeessa? Minulla se on ainakin sitä ollut.
Pohjimmiltaan minusta tuntuu, että janoamme jotain paljon syvempää kuin pelkkiä ravinteita. Me janoamme jotain suurempaa yhteyttä, joka meillä saattaa tässä ajassa uupua. Teemme ravinnosta ehdottomuuksia, josta jonkun poiketessaan ristiinnaulitaan. Eikö tämä polku ole jo käyty? Mitä tapahtuisi, jos lähtisimme luomaan yhteyttä ihmisiin. Ehkä jopa itseemme. Voisiko olla että opetellessamme hyväksymään itsemme, ruokavaliomme, valintamme, pystyisimme hyväksymään myös toisten valinnat, ruokavaliot ja ajatukset? Voisimmeko miettiä yhteyttämme tähän ympäristöön, jossa elämme, pyrkien tasapainottamaan olemistamme vallitseviin olosuhteisiin?
Ruoka voi olla suuri opettaja meistä itsestämme. Se voi kertoa juuri ne asiat, jotka auttavat meitä kasvamaan. Sen sijaan, että tappelisimme itseämme ja ulkoista maailmaa vastaan, mitä tapahtuisi, jos loisimme rauhan oman sisäisen dialogimme kanssa ja sitä kautta tarkastelisimme maailmaa. Ylipaino ei ole sairaus, se on tarinan kertoja. Se muistuttaa elämästämme viime vuosina. Erilaiset oireet joita ruokavalio meille aiheuttaa yrittää kertoa meille, että jotain on muutettava. Jotain on katsottava syvemmin ja ymmärtäväisemmin. Syömällä roskaa, aivomme muuttavat koostumustaan. Ravinto vaikuttaa meidän olemiseemme hyvin vahvasti, sen takia siihen on myös vahvoja tunteita liitettävissä. Me saatamme kokea ravintoon liittyvät ohjeistukset suoraan aivoissa, suoraan henkilökohtaisissa tunteissamme, jolloin reagoimme hyvin vahvasti takaisin. Usein puolustavasti.
Loppupäätelmät
Ravinto herättää tunteita ja jos näin on, niin miksi sitä vastaan tarvisi taistella? Antaa herättää tunteita, kokemuksia ja ilmiöitä. Se on kai hyvin luonnollista kokea elämää. Mutta tarviiko jokaiseen tunteeseen samaistua niin voimakkaasti, että se muuttaa meidän kokemustamme ympäröivästä maailmasta ja ennenkaikkea ihmisistä.
Voimme kysyä itseltämme:
– Tuoko ruokavalioni enemmän iloa vai kärsimystä?
– Saanko ruokavaliostani energiaa vai väsymystä?
– Onko minulla tarve olla oikeassa vai tarve ymmärtää?
– Mitä kehon tilat pyrkivät minulle kertomaan? Voisiko niissä olla jokin opetus minulle?
– Kuinka saan lisättyä harmoniaa ruokavaliossani? Kuinka saan lisättyä harmoniaa ympäröivän maailman kesken?
Annetaan ruuan yhdistää meidät, tullaan kasaan jälleen heimona ja annetaan jokaisen olla kukkivia kukkia juuri sellaisenaan. Annetaan ravitsemuksen tulla jokaiseen soluumme ja tunnetaan kylläisyyden tunne kokonaisella tasolla. Nautitaan ja annetaan toisten nauttia.
Kuvat: Ulla-Maija Takkunen
