On kulunut neljännesvuosi siitä, kun hyvästelin minulle läheisen ihmisen viimeiselle matkalleen. Ajellessani muistotilaisuuteen marraskuisessa aamusumussa, minulla oli aikaa ajatuksille.
Keiden itse toivon olevan saattelemassa minua silloin kun sen aika on? Ja se aikahan tulee, väistämättä. Millaista muistojuhlaa katselen pilven reunalta? Millainen energia, kaipuun lisäksi, tuota tilaisuutta mahtaa kuvata?
En saanut mieleeni selkeää etiäistä tulevasta. Ehkä hyvä niin, sillä auton ratissa ei ole hyvä heittäytyä liian kauas todellisuudesta. Ajatus jäi kuitenkin askarruttamaan.
Tavallaan tuollaista kuvaelmaa voisi pitää tilinpäätöksenä elämästään. Mitä jää viivan alle, kun tilit tasataan? En ole kovin kiinnostunut siitä, mitä omaisuutta jälkeeni jää tai mistä suurteoista minut tunnetaan. Egoni on sillä tavalla vinollaan, etten ainakaan ääneen tunnusta tuollaisia tavoitteita.
Ajatuksissani muistotilaisuuden tunnelma kertoo ehkä enemmän siitä, millaisten ihmisten kanssa olen loppuvaiheen elämästäni elänyt ja millaisen tunnejäljen olen heihin jättänyt. Keitä on paikalla fyysisesti, ketkä ovat mukana ajatuksissaan ja millainen suhde ihmisillä on toisiinsa ja hyvästeihin? Se, miten eri vaiheilta elämänpolkua ihmisiä on paikalla riippuu monestakin asiasta. Kuinka vanhaksi elää, eli moniko on vielä matkassa? Missä tilaisuus pidetään, miten kaukaa ihmisten pitäisi paikalle tulla?
Jos kokoonpanoon vaikuttaa hyvästelijöiden keskinäinen kemia, on matkalla jäänyt jotain luultavasti käsittelemättä. Tai jos enin osa hyvästelee etäältä, voi olla syynä myös kokemus yhteydestä, joka ei edellytä fyysistä läsnäoloa. Ystävyydestä yli rajojen.
Olisi mukava, jos voisi ajatella jättäneensä jäljen, jota pilvenreunalta seuratessaan voisi armeliaasti hymyillä itselleen ja hyvästelijöille. “Kaikkea sitä…”…sekin juttu…”Ai noinko se ymmärrettiin?” “Se vasta maistui elämältä…”
Olisi mukava jos voisi ajatella tuoneensa valoa maailmaan, edes hitusen. Jakaneensa oivalluksia, myötätuntoa ja rakkautta. Että maailman voisi ajatella olevan jäljiltäni edes hiukan parempi, kuin ilman minua. Tiedäthän sen sanonnan? “Kun on saanut lainaksi jotain, olisi hyvä palauttaa se hiukan paremmassa kunnossa kuin lainan saadessaan.”
Elämänmittainen haaste on olla samaan aikaan itselleen armelias ja ahkeruuteen kannustava. Antaa itselleen mahdollisuus olla parhaimmillaan niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.
Ehkä on vielä aikaa? Hienosäätää elämäänsä pienin liikkein. Hyväksyä, antaa anteeksi ja keskittyä enemmän siihen mitä tekee. Ajatuksella ja läsnäilolla. Rakentaa yhä vahvempi yhteys itseensä ja ihmisiin ympärillä.
Valinta ei ole vain mahdollisuus.
Sitä ei voi välttää.
