Kuva ja teksti ovat neljäs osa Sirpa Levonperän 12.1.-18.1.2015 Helsingissä pidettyä “Sinä olet oman elämäsi tähti” -valokuvanäyttelyä, joka koostui yhdeksästä eri kuvasta ja tarinasta. Kuvattavilta kysyttiin seuraavia asioita: “Meneekö sinun elämäsi niin kuin sinä haluat, missä mennään nyt ja ketkä henkilöt siihen ovat vaikuttaneet? Mitkä ovat juuresi? Kuka sinä olet, mitä teet? Onko tarinasi mielestäsi tyypillinen vai epätyypillinen?” Kuvattavat kirjoittivat pohdintansa.
Latitude 60° 09’ 26’’ N. Longitude 24° 56’ 54’’ E
ANNE, yrittäjä
“Minusta tuntuu, että elämäni menee kokoajan parempaan suuntaan. Alan tuntemaan ja arvostamaan itseäni. Tuntuu, että tämä puoli (40+) elämästä alkaa olla oikeasti itseni näköistä, eikä jotain mitä minulta odotetaan…tai että huolehdin siitä, miten pitää tehdä ja olla. Toki olen siinä epäonnistunut, että laitan usein itseni hankaliin paikkoihin ja joudun aina kovan “litsarin” jälkeen lepäämään. Teen helposti liikaa töitä. Kamppailen erakko-Annen ja trubaduuri-Annen välillä varmaan ikuisesti. Mutta jos ajattelee esim. urallisia etappeja, ovat ne kohdillaan, vaikka en huomisesta tiedäkään. Luotan siihen kyllä, hämmästyttävää myöntää se suoraan. Viime vuosien jumalattomat työpanostukset alkavat näkymään ja haluan siihen luoda oikein lumipalloefektin.
Miinuspuolia on jatkuva väsymys. Viisaat ihmiset sanovat, että pitäisi oppia nauttimaan matkasta, ei itse päämäärästä ja se välillä meinaa laskupinkkojen keskellä unohtua. Olen oikealla polulla, mutta joudun jatkuvasti muistuttamaan itseäni siitä, että osaisin ottaa rennommin ja tehdä vähemmän. Ja kuunnella itseäni, koska keho ei koskaan valehtele. Energiat menevät tukkoon liiasta tykittämisestä ja sen tunnen tällä hetkellä ihan konkreettisesti. Tosin elämä on aaltoliikettä, välillä ei tapahdu mitään, sitten kaikki mahdollisuudet putkahtavat yhdellä kerralla eteen.
Omaan ajattelemiseeni on vaikuttanut todella paljon ystävät, kohtaamiset, kirjat, artikkelit ja keskustelut jopa puolituttujen kanssa. Oman lapsen murrosikä (se tuli nyt äidillekin omalla tavallaan) vaikuttaa minuun ja tietenkin aviomieheni erikoislaatuus. Hän on rohkea, mutta silti meistä minä olen se, joka tekee. Joten hän sparraa minua päämäärätietoisuudellaan enemmän kuin tietääkään. Teemme yhdessä töitä, joten olemme paljon tekemisissä toistemme kanssa. Ja se on sekä hyvä että huono asia. Minulla on taipumus “antaa” mutta joskus olisi hyvä vain osata vastaanottaa. Sitä opettelen. Mutta kiitän itseäni siitä, että oma intuitio ja sen sinnikkyys on ollut suuressa roolissa, oman elämäni kurssin kääntämisessä.
Juureni ovat hyvin tavallisesta keskiluokkaisesta vaasalaisperheestä. Äiti oli kampaamo-yrittäjä ja isä tavallinen duunari, eli en ole oppinut minkäänsortin korkeakulttuuria kotoa ja sen kyllä joskus huomaan. Elämäni alku on mielestäni suht normaali, vaikka sitä varjosti isoveljen kuolema. Mutta jostain kummasta syystä, olen saanut järjettömän määrän “sinnikkyysgeenejä”, jotka ovat mielestäni aika epätyypillisiä. Ne vievät minua eteenpäin ja auttavat nousemaan jaloilleen pettymysten jälkeen. Samoin intuitio on jo nuoresta asti kertonut minnepäin pitää kääntyä ja missä vaiheessa on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Toki se on välillä tuskallista, koska ihminen lähtökohtaisesti välttelee muutoksia.. Tästä samasta syystä, en mielestäni ajelehtinut nuorena, kuten moni alle parikymppinen tällä hetkellä tekee. Siksi mielestäni oma tarina on myös asennekysymys. Lapsuuden ilot tai traumat ovat kaikilla selkärangassa, aikuisena on mahdollisuus valita mitä tietä kulkee, kun opettelee tiedostamaan ja erittelemään kokemuksen tunteista. Koen myös olevani vilpittömästi hyvä ja kiltti ihminen. Joskus joku on voinut sitä piirrettä hyväksikäyttää, mutta silti koen että kaikki hyvä tulee aina takaisin. Muodossa tai toisessa.”
