Teksti: Seppo Kauranen
Olen kauan muistanut elämästäni monen monta tilannetta, joissa olisi pitänyt osata toimia toisin, joissa kävi nolosti ja joista pitää olla häpeissään. On ollut myös onnistumisen ilon hetkiä, jotka nautittuani olin muistanut taasen epäonnistumisiani.
Päivä josta kerron, oli sellainen, että olin unohtanut muutaman tärkeän asian ja niitä keräilin kokoon ajellen autolla lisälenkkejä. Tuntui, että yksi unohdus johti toiseen ja ajoin kolme kertaa harhaan tutuissa paikoissa. Yhtäkkiä ajaessani tuli mieleeni, että en ole epäonnistunut koskaan. Olin tehnyt saman päätelmän monta kertaa jo aikaisemminkin, mutta nyt ei ollut mitään ”onnistumista” päällä. Miten on mahdollista hylätä epäonnistuminen tällaisena päivänä?
Pohdin asiaa ja mietin, että se kuka olen nyt, on seurausta siitä matkasta, jonka olen kulkenut elämässäni tähän saakka. Olen tehnyt elämässäni niitä asioita ja asioita siten miten minulla on ollut voimavaroja ja osaamista. Osaan joitakin asioita, joissain olen ihan huono, olen työteliäs ja välillä ihan laiska, ahne/antelias, itsekäs/epäitsekäs, reilu/epäreilu, innokas ja innostumaton samaan aikaan jne. Moni asia elämässä on mennyt eri tavalla kuin olen ajatellut, joissain asioissa olisi ollut kiva kulkea myös toisenlainen polku.
Parhaani kun olen yrittänyt ja tehnyt elämässäni, voinko silloin ajatella olevani epäonnistunut? Jos elämän jakaa päiviin, asia tuntuu konkreettisemmalta. Illalla päivä on nautittu ja takanapäin ja sen kulkuun ei voi enää vaikuttaa. Jonain päivänä meillä osaamista/hyveitä on enemmän, jonain päivänä puutteita/paheita enemmän. Päivämme on myös erilaisia, joskus osaaminen/hyveet osuvat paremmin tarpeisiin, joskus huonommin ja joskus tulee haukattua liian iso kakku. Tänäänkin minä ja sinä teimme parhaamme osaamisemme ja puutteiden puitteissa, tänäänkään me ole voineet epäonnistua. Jos päivässä ei voi epäonnistua, voiko päivän tunneissa epäonnistua?
Höpöähän se on jos vielä jatkaisin vielä tämän päivän jälkeen matkaani muitten mittareilla siitä mitä on epäonnistumista ja onnistumista, jospa menisin omalla mittarillani. Onnistumisena kai pidetään, kun asiat menevät suunnitelmien mukaan ja epäonnistumista sen ääripään vastakohtana. Kun hylkään epäonnistumisen, samalla onnistuminen tulee hylätä, jotta se olisi reilua. Miten onnistumisen mittarilleni käy kun sen ainoat x-akselin arvot onnistuminen ja epäonnistuminen lähtevät sieltä pois? Voiko mitata mitään jos ei ole x-akselia? Taisinpa juuri puhua pois itseltäni koko onnistumisen mittarin mahdottomana. Kun ei tarvitse ajatella meneekö asiat suunnitelmien mukaan (onnistun) tai pelätä epäonnistumista, niin tuleeko joka päivästä pieni seikkailu?
Toivon lisää seikkailua päiviisi ja suurta seikkailua elämääsi!
Tämä on ensimmäinen julkinen kirjoitukseni missään. Äidinkielen opettajani kyllä yritti ainakaan kanssani, mutta minulla oli muuta tärkeämpää. Josko se vain tässäkin riittäisi, että tekee parhaansa.
