Helsingin Yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan lehdistötiedote 14.1.2015
2000-luvun terveyspuhetta mediassa sävyttävät sekulaari rationaalisuus ja ihmiskuvan välineellisyys. Onko median arvostaman elämän tavoittelu ihmiselle hyväksi, kysyy Helsingin yliopistossa väittelevä Vienna Setälä-Pynnönen.
Viestinten tiede- ja terveysjutut ohjaavat lukijaa konkreettisiin suorituksiin ja yksilöllisiin, terveyttä edistäviin mittauksiin. Ne eivät kuitenkaan käsittele koetun toimintakyvyn, varhaisen yksilönkehityksen ja ihmissuhteiden laadun vaikutusta terveyteen, ja niiden kuva biotieteistä on naiivi. Havainnot käyvät ilmi FL Vienna Setälä-Pynnösen väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan Helsingin yliopistossa lauantaina 24. tammikuuta.
– Ihmisen lajiominaisuus on, että tarvitsemme toisia ihmisiä terveenä pysymiseen. Nyt evolutiivisesti toiselle ihmiselle kuuluva rooli on annettu tieteelle ja teknologialle, Setälä-Pynnönen sanoo.
Tutkija huomasi, että terveysjutuissa ei käsitelty psyykeä, tai se oli alisteinen fyysiselle keholle. Terveyden perusta nähtiin yksilön kehityksestä irrallisina elämänvalintoina ja tahdon asioina tai sitten ulkoistettiin kokonaan ”geeneille”. Kuitenkin varhaislapsuuden kokemuksilla on valtava merkitys muun muassa itsehahmotukseen, stressin sietoon ja vastustuskykyyn aikuisena.
– Sairastuttavat elämänkokemukset luovat perusluottamuksen puutetta, joka voi korjaantua, jos myöhemmin saa toistuvia hyväksytyksi tulemisen kokemuksia.
Suojaan tunteilta ja heikkoudelta
Suomalaiset luottavat joukkoviestimiin tiedettä ja terveyttä koskevan tiedon lähteinä. Viestinten terveys- ja ihmiskuva on rationaalinen, välineellinen ja vapauteen vetoava. Vapautta on kuitenkin varsin vähän, koska lukija pääsee vain valitsemaan muodikkaan ja epämuodikkaan treenin välillä. Hän ei saa mallia omaehtoiseen ajatteluun ja vajavaisuuden hyväksyntään.
Mediassa esiintyvien viihdejulkkisten, toimittajien ja asiantuntijoiden puheessa näkyy luonnontieteen vankka asema. Median käsitys biotieteistä ja yksilönkehityksestä on kuitenkin monin paikoin virheellinen. Terveyskuva kiinnittyy mielikuvaan teknologisesti mitattavasta ruumiista, lukkoon lyödystä perimästä ja molekyyleistä.
2000-luvun ihannepuhe keskittyy terveyden ja lapsenomaisen tyydytyksen tavoitteluun, kun 1980-luvulla sama paikka kuului sivistykselle, koulutukselle ja solidaarisuudelle.
Tieteeseen nojaavat terveysjutut puhuvat oikeista asioista – liikkumisesta, hyvästä ravinnosta ja kohtuullisesta painosta – mutta Setälä-Pynnösen mukaan liian itseisarvoisesti.
– Kokemustiedolle ja koetulle hyvinvoinnille voisi antaa enemmän arvoa määrällisten mittausten rinnalla. Ihmissuhteiden ja koetun perusluottamuksen yhteyttä terveyteen pystyy tukemaan tutkimustiedolla. Voi myös kysyä, mikä yhteys suorituskeskeisellä arvokulttuurilla on isoihin kansanterveysongelmiin, kuten masennukseen, oppimisvaikeuksiin, allergioihin ja uupumukseen.
Setälä-Pynnönen analysoi tutkimuksessaan laajoja laatumedia-aineistoja ja kävi läpi neljä tapaustutkimusta. Tutkittavat mediat olivat Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Ylen TV2 ja Anna.
Setälä-Pynnönen on taustakoulutukseltaan geneetikko (FM) ja evoluutiobiologi (FL). Terveysaiheiden kautta hän on erikoistunut ihmisluontoon, yhteiskuntaan ja yksilötasolla koettuun toimintakykyyn.
FL Vienna Setälä-Pynnösen väitöstutkimus ”Tiedejournalismi inhimillisen epävarmuuden palveluksessa: Tutkimus suomalaisen joukkoviestinnän tiedepuheesta, terveyskäsityksestä ja ihmiskuvasta” tarkastetaan Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa lauantaina 24. tammikuuta 2015 kello 12.15. Viestinnän alaan kuuluva tutkimus yhdistelee mediatutkimusta, terveyssosiologiaa ja tiedeviestintää.
