Intohimona hyvinvointi: Sisäinen olotilamme

shutterstock_193590368Hyvinvoinnin tuottaa olotila, joka rakennetaan mielen sisäisesti, jonka jälkeen se alkaa vaikuttamaan ja näkymään ulkoisessa elämässämme. Ihmisen sisäinen ja ulkoinen elämä asettuvat kohdilleen ja hän saavuttaa parhaiten tavoitteensa, pysyy terveenä ja hyvinvoivana.

Keino vaikuttaa olotilaansa on itsensä kuunteleminen ja oivaltaminen tietoisesti läsnäollen. Tietoisen läsnäolon vahvistaminen on kuin oman siihen mennessä muodostuneen itsensä personal trainerina tai mentorina toimimista.

Itsensä kehittämiseen tähtäävän itsetutkiskelun tarkoitus on ajatustensa, tunteidensa, suhtautumistapojensa ja kehonsa parempi sisäinen tiedostaminen kehollisesti läsnäolevaksi palautumalla, mielen toiminnan avautuminen, kehon suojaavien voimavarojen aktivoituminen ja sisäinen eheytyminen.

Kun itsetutkiskelusta ottaa tavan ja itseensä tutustuu, käsitys itsestä ja sisäinen olotila muuttuvat.

Sisäinen olotilamme ratkaisee kaiken, mitä valitsemme tehdä, miten toisiin suhtaudumme ja miten siten elämässämme etenemme ja miten tyytyväisiä siihen olemme.

On saatu tutkimustuloksia siitä, että mielentilojemme vaikutus kehoon on niin suuri, että ihminen voi uskomalla saada kehonsa sairaaksi tai päinvastoin. Mielentilat säätelevät muun muassa hormonitoimintaamme ja vaikuttavat kehomme fysiologisten järjestelmien tasapainoon erilaisten välittäjäaineiden välityksellä. Mieleemme luomillamme uskomuksilla ja ajattelutavoillamme joko ylläpidämme ja vahvistamme tai rappeutamme terveyttämme ja immuunipuolustuksemme mahdollisuutta toimia tehokkaasti sairauksia vastaan.

Tasapainoisen sisäisen olotilan rakentamiseksi on hyvä muodostaa eheä käsitys itsestään sisäisesti eikä määritellä sitä ainoastaan sen perusteella, mitä on ulkoisen toimintansa perusteella.  Mitä minä todella olen, jos herään palmun alta saarella? Jotta voi muodostaa eheän käsityksen itsestään, täytyy ensin löytää ja kohdata myös pimeät ja tiedostamattomat puolet alitajunnastaan.

Sisäinen eheytyminen ja tiedostavan, tasapainoisen olotilan saavuttaminen on ihmiseen sisäänrakennettu kehityspolku, mutta se vaatii useimpien meistä kohdalla hetkellistä pysähtymistä, havahtumista alitajunnan kautta toimintaamme vaikuttaviin uskomuksiin ja estoihin, jotka ovat muodostuneet kasvuympäristön ja oppilaitosten välityksellä ympäristössä vallitsevan kulttuurin uskomuksista ja yhteiskuntajärjestelmistämme. Kuten moni toteaa, olemme kulttuurimme tuotteita. Tietoisuuden kasvattaminen on keino havahtua näkemään erilaisia mielessämme kulttuurimme kautta vaikuttavia asioita.

Ihmisen alitajuntaan menneisyydessä tiedostamatta rakentuneet suhtautumistavat saattavat vääristää paitsi sitä, miten hän näkee itsensä, myös sitä, miten hän näkee ja suhtautuu muihin. Sisällämme vallitseva olotila omaa olemistamme kohtaan on se, jolla suhtaudumme myös muihin ihmisiin.

shutterstock_193191011

Mitä rakkaudellisempi, selkeämpi ja eheämpi olotila meillä on itseämme kohtaan, sitä enemmän myötätuntoa ja rakkautta meillä on jakaa muille. Tällöin emme ole tarvitsevia muilta saadaksemme näitä tunteita toisilta ihmisiltä, vaan olemme enemmän tunnetta jakavia.

Kun olemme ensin kääntyneet sisäänpäin selvittämään sisäisen olotilamme, voimme jakaa kirkastuneesta olotilastamme muille. Omaa psyykeä ei pysty avaamaan ja sielua eheyttämään kukaan muu kuin ihminen itse.

Kun itseään alkaa kuuntelemaan, joutuu kohtaamaan ja antamaan anteeksi elämän varrella koetut asiat, jotka ovat joskus jättäneet mieleen ja kehoon vahvoja tunnemuistoja ja muodostaneet kielteisiä tulkintoja itsestä. Meillä kaikilla on näitä ja ne on mahdollista purkaa pois, jos asiaan alkaa kiinnittämään huomiota.

Tämän sisäisen prosessin läpikäyminen tuo mukanaan suojakuorten riisumisen, vapautumisen muihin kohdistuvista odotuksista ja sisäisen eheytymisen. Tästä sisäisestä olotilasta kumpuavat aidosti hyväksyvyys ja myötätunto itseä, elämää ja muita kohtaan.

Tiedostavuuden lisääntyminen ei vahvistu ja omat alitajunnan asiat eivät nouse pintaan ilman sisäänpäin kääntymistä, päivittäisen ajattelun pysäyttämistä ja itsensä kehollisesti läsnäolevaksi palauttamista.

Päivittäisen ajattelun takana mielessä olevat asiat eivät avaudu vauhdissa. Jos pyörii oravanpyörässä, mieli on liian kiireinen, jotta alitajunta alkaisi tuomaan esille vanhoja tunnemuistoja, havahduttamaan omaan ajattelutapaan ja keho rentoutuisi läsnäolevaksi.

Alitajuiset ja tiedostamattomat asiat eivät löydy sitkeästi ajattelemalla vaan ennemminkin uteliaisuudella ja rohkeudella antautua itsensä edessä ja kohdata, mitä on ajatusten takana, luovuttamalla valta sisäiselle prosessille ja päästämällä muusta tekemisestä, ulkoisista vaatimuksista ja sen hetkisen ajattelun tarpeesta hetkeksi irti.

Moni intuitiivisesti ymmärtää, että rauhoittamalla ulkoiset tilanteet ja omiin tuntemuksiin keskittymällä ratkaisut saattaisivat löytyä.

Usein kuitenkin tuntuu, että aika ei ole nyt, on liian paljon tekemistä tai asia epäilyttää. Asiaa ei pidetä tärkeänä tai siihen paneutumista pitkitetään, kun elämässä on niin paljon muuta mielenkiintoista tehtävää, kunnes tulee jokin pakottava pysähdys, kuten onnettomuus tai sairastuminen, joka havahduttaa kääntymään löytämään ratkaisuja sisältään.

Tutkimusten mukaan ihmisiä pelottaa olla yksin omien ajatustensa kanssa. Se on kuitenkin ainoa tie oman psyyken ja sitä kautta muiden ihmisyyden ymmärtämiselle.

Ihania elämyksiä Sinun päivääsi,

Sari

shutterstock_78534115

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image