Ihmisenä oleminen huipentuu yksinkertaiseen asiaan – tunnustuksen saamiseen omasta arvokkuudesta. Mutta vallalla olevan hyvinvointikäsityksen mukaan hyvinvointi on saavuttamattoman vaikeaa, sillä riittävästi on vähän enemmän? Tekomme paljastavat millaiset oletukset ja uskomukset meitä ohjaavat. Valintojamme tarkastellessa näyttää siltä, että vasta vähän älykkäämpi puhelin tuo tyytyväisyyden ja pikkuisen nopeampi tietokone antaa elämälle merkityksen?
On nähtävä pidemmälle ja laajemmalle. Onnellisuuden jäljille päästään kiinnittämällä huomiota ei-materiaalisiin tekijöihin kuten ymmärretyksi tulemisen kokemuksiin ja mahdollisuuksiin toteuttaa itseä omana erityisenä persoonana. On löydettävä elämään sellaisia merkitysnäköaloja, jotka aidosti, syvästi ja pysyvästi ehkäisevät tarkoituksettomuuden ja merkityksettömyyden kokemista. Vallalla oleva kapea-alainen materiaalista vaurautta korostava hyvinvointikäsitys ei tätä salli?
Kuva: Timo Pajunen
Totuudenmukaisemman hyvinvointikäsityksen omaksuminen alkaa siihen havahtumisesta, että elämän merkityksellisimmät asiat ovat henkisiä ja henkisen hyvinvoinnin lisääntymisellä ei ole lainkaan planetaarisia rajoja toisin kuin materiaalisen hyvinvoinnin lisäämisellä on.
Jos olemassaolemisen ihanteemme muuttuu aineettomammaksi voimme siirtyä uhrautumispuheesta onnellisuuspuheeseen. Siinä samalla nimittäin ratkaisemme maapallon rajallisuudesta johtuvan haasteen, jota vallalla oleva hyvinvointikäsityksemme pahentaa. Maapallon rajallisuuden tuomasta ongelmastahan on totuttu puhumaan syyllistävästi ja sen ratkaisemiseksi on vaadittu tekemään uhrauksia.
Olemme jo siirtymässä aikaan, jossa aineettomasta kulttuurista on tulossa talouden veturi? Omistamisen tilalle tulee käyttöoikeutta ja saatavuutta. Olemme havahtumassa siihen, että äärimmilleen viritetty yksilökeskeisyys kääntyy ihmistä vastaan, sillä tyytyväisyyden maksimointi edellyttää omasta itsestä ulospäin suuntautumista – toisen ihmisen ja yhteisen hyvän edistämistä.
Vallalla oleva kestämättömän kehityksen ura kytkeytyy epäonnistuneeseen kehitysnäkemykseen – näkemykseen siitä, mitä ihminen tarvitsee elääkseen hyvää elämää. Epäonnistunut hyvinvointiparadigma on sosiaalisen konstruktion tulosta, minkä vuoksi se voidaan muuttaa ja korvata paremmalla. Se edellyttää lineaarisen joko-tai ajattelun sijasta sekä-että lähestymisen omaksumista ja nykyistä avarampaa ymmärrystä siitä kuinka asiat ja ilmiöt linkittyvät toisiinsa.
Uhrautumispuheesta onnellisuustekoihin siirtyminen on kaikkein helpointa jos onnistumme yhdistämään egoistisen ja altruistisen toiminnan motiiveita. Kokemuksemme hyvinvoinnista lisääntyvät samalla kun annamme tuleville sukupolville syyn olla meistä ylpeitä. Mitkä ovat tällaisia onnellisuustekoja – onko niitä? Jos on, mikä niistä olisi mahdollista toteuttaa nyt?
