Vaalit ovat ohi. Jokainen voi ihailla tai kauhistella tulosta. Valitsemme demokraattisesti päättäjät käyttämään valtaa ja ainakin nimelliseen vastuuseen. Oman elämäni päättäjiä ei kuitenkaan valita demokraattisesti.
Tehtäväänsä nimetyt
Minut on nimetty päättäjäksi, vallankäyttäjäksi ja vastuulliseksi omaan elämääni, kuten sinut omaasi. En tiedä, miten päätös on tehty, mutta silti sitä on viisasta kunnioittaa. Voidakseni kunnioittaa päätöstä, minun on tunnistettava ja hyväksyttävä tilanne.
Vastuu omasta elämästä voi kuulostaa hirvittävältä, epäreilulta, pelottavalta ja joillekin upealta. Jos taistelen vastuutani vastaan, löydän vaikutukset kolhuina, mustelmina, jopa murtumina itsestäni ja elämästäni. Voin olla vastuustani mitä mieltä tahansa, se ei asetelmaa toiseksi muuta.
Päätän
Valtani käyttö alkaa päätöksenteosta. Se on osin rinnastettavissa poliitikkojen tilanteeseen. Hekään eivät pääse valitsemaan, tuleeko vastaan helppoja vai hankalia tilanteita. Kun tilanne on käsissä, on tunnistettava millaisia vaihtoehtoja on käytettävissä ja valittava niistä jokin. Vaihtoehdoista yksikään ei välttämättä ole häikäisevä. Joskus pääsee valitsemaan surkean ja kurjan väliltä. Jos en edes tiedä tekeväni valintaa, elämäni ajautuu – jonnekkin.
Vastuun osalta minun ja poliitikkojen tilanteet eroavat. Minulle tulee kannettavaksi kaikki päätösteni seuraukset. Vastuuni ei riipu vaaleista eikä siitä, pidänkö seurauksista vai en. Usein mieleeni tulee sanoa, että joku muu on päättänyt puolestani, jolloin purnaaminen tuntuu helpommalta. Joskus taas päädyn sanomaan, ettei ollut vaihtoehtoja, oli pakko.
Voin aina valita
Yritykseni väistellä vastuuta perustuu ensisijaisesti puutteelliseen ajatteluuni. Vaihtoehtoja on aina olemassa, on sitten eri asia näenkö niitä. Jos en näe vaihtoehtoja, kannattaa esimerkiksi keskustella toisten ihmisten kanssa. Kuitenkin ainoa tietämäni “pakollinen” asia on fyysisen elämän loppuminen. Kaikki muu on valittavissa.
Miksi välttelen vastuutani?
Meistä jokainen haluaa valtaa. Omassa elämässäni valtaa ja vastuuta ei voi erottaa toisistaan. Kuitenkin harva on valmis kantamaan päätöstensä seuraukset. Voi olla, että olen nostanut silmilleni raskaat lasit. Voin nähdä, esimerkiksi sairaudet ja onnettomuudet omina aikaansaannoksinani. Olenko silloin rehellinen itselleni? Vastaan toki omasta toiminnastani, mutta päätöksistäni riippumatta tulivuoret purkautuvat, tulvat tuhoavat, ihmisiä sairastuu ja kuolee. Ne ovat osa elämän eteeni tuomia mahdollisuuksia tehdä valintoja. Jos olenkin tietämättäni esimerkiksi sairastuttanut itseni, mahdollisuuteni tietoisiin valintoihin alkavat tapahtuneeseen suhtautumisesta.
Päätöksenteon haaste kiteytyy usein kahteen asiaan. Ensiksi sen näkemiseen, että olen valitsemassa jotain. Toiseksi kykyyni nähdä vaihtoehtoja. Molemmat onnistuvat paremmin, kun olen hyväksynyt vastuuni. Ne ovat myös asioita, jotka sinä, minä ja jokainen meistä hallitsee. Niihin ei tarvitse opetella mitään uutta. Tärkeintä on asenne. Meistä jokainen onnistuu niissä, kun arvostaa itseään.
Ilolla vastuulliseksi
Vastuu elämästä voi tuntua rankalta. Kuitenkin, joka kerta, kun tunnistan tekeväni päätöstä, tulos on todennäköisesti parempi, kuin tilannetta tunnistamatta. Koska en voi olla olematta vastuussa, vastuuni hyväksymisellä voin vain voittaa.
Tiedänkö sitten, mikä on “paras” päätös? Ei, sitä en voi tietää edes periaatteessa, koska minulla ei ole mahdollisuutta kokeilla kaikkia olemassa olevia vaihtoehtoja. Koska “parasta” ei ole, on tärkeää, että olen “sinut” päätösteni kanssa. Parhaiten olen onnistunut valitsemalla vaihtoehdon, joka tuntuu sydämessä hyvältä. Tuollainen valinta on osoittautunut ravitsevaksi, vaikka joku toinen vaihtoehto olisi tuntunut tuottavan enemmän hyötyä. Hyvältä tuntuvien päätösten kanssa on mukava mennä nukkumaan ja herätä seuraavina aamuina kokemaan niiden seurauksia.
