Erokriisistä eheytymisen viimeinen vaihe
Juttu pohjautuu Susan Andersonin kirjaan: ’The Journey From Abandonment to Healing’
Tekstin alustus löytyy täältä
Kriisistä nouseminen on uuden elämän alku. Se alkaa ohimenevinä toivon hetkinä, jotka huomaamatta ja salaa pitenevät tunneiksi ja myöhemmin päiviksi. Erokriisi on edennyt vaiheeseen, jolloin hylätty on noussut raivon yläpuolelle, tiedostanut ulkoisen lapsensa puolustusmekanismit ja löytänyt ulospääsyn itseään vähättelevistä ajatuksista. Hylätyksi tulo on tuonut sisäisen lapsen äänen kuuluviin. Kriisissä kamppaileva on lohduttanut lasta sisällään ja kuunnellut sen pitkään huomiotta jääneitä tarpeita ja tunteita. Kriisi on johtanut uuteen emotionaaliseen viisauteen, joka toimii siltana syvempään rakkauteen.
Kriisin loppupuolella ihminen nousee surunsa yläpuolelle ja alkaa taas elää. Hän kokee toivoa ja keveyden tunnetta, vaikka menetetyn rakkauden muisto painaa yhä taka-alalla. Elämä kaikissa väreissään alkaa kuin varkain vetää huomiota puoleensa ja saa ajatukset kääntymään pois menetyksestä. Surun varjo alkaa väistyä. Inspiraatio saattaa yllättää.
Tämän vaiheen aikana heräämme takaisin elämään. Jätetty on kuunnellut sisältään kumpuavia viestejä ja oppinut vaikeista kokemuksistaan. Hän on luonut itsensä uudelleen vanhan minuutensa tuhkista ja päästänyt irti vanhoista toimintamalleista. Hylätyksi tulo kaikessa tuskassaan muuttaa ihmistä. Kriisistä eheytyminen ei ole palaamista aikaisempaan tasapainoon, vaan uuden harmonian ja syvemmän viisauden löytämistä.
Kriisin loppuvaiheessa on jälleen valmis rakastamaan ja solmimaan ihmissuhteita. Ihminen on oppinut ennen kaikkea rakastamaan itseään. Kriisin viimeisessä vaiheessa huomaa selvinneensä koko elämää ravisuttavasta emotionaalisesta kriisistä voittajana. Olo on voimakkaampi, emotionaalisesti itsenäisempi ja eheämpi kuin koskaan aikaisemmin.
Kriisistä nouseminen johtaa uuteen, parempaan elämään. Eron synkkinä tunteina ei voi aavistaa viimeisen vaiheen mukanaan tuomaa viisautta, eikä sitä syvää muutosta jonka kriisin läpikäyminen saa aikaan. Aamu on koittanut loputtomalta tuntuvan yön jälkeen, eivätkä nousevan auringon säteet ole koskaan aikaisemmin olleet yhtä kirkkaita.
Haavoittuvaisuudessa on voimaa
Kriisin jälkeen ihminen pyrkii helposti välttämään kaikkea sellaista, joka muistuttaa koetusta kivusta. Tässä vaiheessa nousee vihdoin kivun yläpuolelle, mutta saattaa samalla nousta tunteidensa tavoittamattomiin. Tunteidensa yläpuolelle nouseva ihminen jättää taakseen enemmän kuin menetetyn suhteen. Vaarana on että kyky tuntea voimakkaasti katoaa. Uusissa ihmissuhteissa ihminen saattaa suojautua olemalla etäinen ja emotionaalisesti tavoittamaton.
Kriisistä toipumassa oleva on ymmärrettävästi halukas jättämään menneisyyden taakseen. Tämä saattaa kuitenkin johtaa haitallisiin puolustusmekanismeihin, kuten omien tunteiden välttelyyn, tunteiden tukahduttamiseen tai kieltämiseen, sellaisten tilanteiden välttelyyn, jotka saattavat tuoda pintaan hankalia tunteita tai itsensä pitämiseen niin kiireisenä, ettei tunteiden kokemiselle riitä aikaa.
Viimeisen vaiheen haaste on ylittää kriisi ja emotionaalinen kipu, mutta samalla säilyttää yhteys omaan haavoittuvaisuuteen. Hylätyksi tulo on auttanut ihmistä näkemään, mitä hän on haudannut sisälleen. Hän tuntee emotionaaliset kipukohtansa, tietää mistä ne tulevat ja on tiedostanut aidot tunteensa. Nyt tärkein tehtävä on kunnioittaa omia tunteita ja säilyttää yhteys omaan emotionaaliseen viisauteen. Haavoittuvuus on voimavara. Se on osa inhimillisyyttä ja mahdollistaa avautumisen elämälle.
Rakkauden Zen
Kriisistä nousemisen aikana on valmis solmimaan uusia suhteita. On aika päästää lopullisesti irti niistä siteistä, jotka yhdistävät entiseen puolisoon ja investoida emotionaalinen valuutta uusiin ihmissuhteisiin. Kriisin perimmäinen lahja on sen mukanaan tuoma emotionaalinen viisaus ja itsetuntemus. Uusi yhteys omaan itseen lisää kykyä rakastaa ja avautua toisille.
Jokainen onnistunut ihmissuhde perustuu emotionaaliseen avoimuuteen ja luottamukseen. Hylätyksi tulo on saanut tiedostamaan omat tunteensa, haavoittuvaisuutensa ja kiintymyksensä voiman. Samalla se on auttanut tiedostamaan paremmin toisten ihmisten tarpeet. Parhaimmillaan hylätyksi tuleminen on osoittanut, että rakkaus on paljon enemmän kuin tunne, joka saa valtaansa. Se on taito, jonka voi oppia ja jota voi kehittää.
Rakkaus on tekoja. Rakkaus on elämänasenne, joka syvenee kypsyyden ja viisauden myötä. Erokriisin viimeisessä vaiheessa kyky rakastaa syrjäyttää vanhat emotionaaliset agendat ja epävarmuuden. Rakkaudesta tulee elämän keskeinen ja kantava voima.
Viimeiseen vaiheeseen kehitetty harjoitus on yksinkertainen. Lisää rakkaus osaksi jokaista tämän juttusarjan aikaisemmissa osissa kuvattua harjoitusta ja kehitä päivittäin kykyäsi rakastaa.
Kevään rakkausharjoitukset
Rakkauden lisääminen osaksi läsnäoloharjoituksia
Keskittyessäsi olemaan läsnä nykyhetkessä, tuo kykysi rakastaa mukanasi tähän hetkeen. Harjoittele vähintään kerran päivässä läsnäoloa ja rakastavaa avoimuutta ollessasi toisen ihmisen seurassa, oli kyseessä sitten kaupan kassaneiti, ystävä, rakastettu, lapsi tai sukulainen. Ollessasi läheisen ihmisen seurassa, ole hänelle intensiivisen avoin ja läsnä, yksi hetki kerrallaan. Varo menettämästä hetkeä ajatuksiin tai tiedostamattomiin reaktioihin.
Rakkauden lisääminen osaksi sisäisen lapsen kanssa käytyä dialogia
Kysy sisäiseltä lapseltasi: mitä voin tehdä tuodakseni enemmän rakkautta elämääsi? Koetko että sinua rakastetaan? Millaisen ihmisen rakkaus saa sinut tuntemaan olosi turvalliseksi? Rakkaus synnyttää intensiivisiä ja koskettavia keskusteluja sisäisen lapsesi kanssa, tarjoaa uusia oivalluksia ja motivoi toimimaan positiivisesti.
Rakkauden lisääminen osaksi unelmien talo -visualisaatioharjoitusta
Voit lisätä rakkauden visualisaatioharjoituksiisi kuvittelemalla, että unelmiesi talo sisältää kaiken rakkauden, jonka tarvitset. Näe itsesi kaksi vuotta eteenpäin tästä hetkestä ja koe kuinka unelmiesi ihmissuhteet ovat osa jokapäiväistä elämääsi, näe itsesi onnellisena ja täysin turvassa. Elämäsi ihmissuhteet perustuvat lojaalisuuteen, turvallisuuteen, läheisyyteen, välittämiseen, hellyyteen, avoimuuteen, kunnioitukseen, avoimuuteen, ihailuun ja ystävyyteen. Elämässäsi on jo kaikki rakkaus, jota voit koskaan kuvitella tarvitsevasi.
Ulkoisen lapsen rakkautta estävien toimintamallien tiedostaminen ja muuttaminen
Ulkoinen lapsi on läheisten ihmissuhteiden sabotoija. On tärkeää tunnistaa ulkoisen lapsen haitalliset toimintamallit, jotka estävät yritykset luoda lisää rakkautta elämääsi. Ulkoinen lapsi saattaa toimia erityisen häiritsevästi silloin, kun yrität kriisin jälkeen aloittaa uuden läheisen ihmissuhteen ja olet erityisen haavoittuvainen. Uusi suhde voi aktivoida aikaisemmat emotionaaliset muistot, jolloin ulkoinen lapsi pyrkii välittömästi suojautumaan koetulta uhalta. Paras tapa ehkäistä haitallisten puolustusmekanismien aktivoituminen on pysyä tietoisena ulkoisen lapsesi toimintamalleista. Lisääntynyt tietoisuus auttaa hallitsemaan haitallisia reaktioita ja puolustusmekanismeja.
‘The Secret of Attraction is to Love Oneself’ -Deepak Chopra
~ · ~ ~ · ~ ~ · ~
Rakasta Sinua – tietoisuustaitovalmennus Pienessä Joogasalissa 6.4. ja 4.5. Viimehetken ilmoittautumiset: devigloria@gmail.com
Tietoisuustaidoista, tulevista valmennuksista ja kursseista löytyy tietoa Poppanen ja Pitkätossu -blogista
Blogi myös Facebookissa
Glorialle voi lähettää palautetta, kysymyksiä ja kommentteja : devigloria@gmail.com