Kiltti tyttö (ja poika) kuuntelee, kunnioittaa, kantaa muita ja ottaa muiden taakat kantaakseen, palvelee…ja muuttuu tapetiksi ja seinäkukaksi ja harmaahiirulaiseksi. Niin kävi itselleni ja niin on käynyt tuhansille muillekin. Mutta se, missä nyt olen, onkin yllätys itselleni. Jossain kohtaa jotenkin kuvittelin jo päässeeni eroon harmaista hiirenkarvoistani.
On tärkeää tunnistaa ja tiedostaa omat tarpeet. Minusta tuo kuulostaa hienolta. Mutta itse olen vasta nyt alkanut ymmärtää, mitä se oikeasti tarkoittaa. Tai mitä on oma voima. Sekin on minulle vieras juttu, mutta yritän tässä tänään selvittää, mistä on kysymys.
Ihmisen fysiologisia perustarpeita ovat esimerkiksi uni, ruoka, juoma ja seksi. Maslowin mukaellen seuraavaan tarvetasoon kuuluvat turvallisuuteen liittyvät asiat. Sitten tulevat rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tarpeet, tämän jälkeen itsensä kunnioittamisen ja arvostuksen tarpeet ja tarpeiden huipulla itsensä toteuttamisen tarpeet. Maslowin teorian mukaan huippua ei voida saavuttaa, mikäli alemman tason tarpeet eivät ole täyttyneet.
En halua nyt tarkastella teoriaa kriittisesti vaan halusin saada kiinni siitä, mistä tarpeista puhuttaessa tarkoitetaan. Miten mieleeni tässä tulee nyt sana luottamus? Eikö niin, että kaikki tarpeet eivät oikeasti voi yhtä aikaa kaikki olla tyydytettyinä. Mutta jokin vinouma ihmiseen syntyy, jos jokin tarve ei täyty pitkällä aikavälillä. Joskus ihminen tietää, mitä tarvitsee, jotta voisi tuntea elävänsä täyttä elämää. Ihmisellä taitaa olla myös taipumus jäädä jumiin siihen, että jokin juttu elämästä puuttuu: lapsi, elämänkumppani, täydellinen työpaikka ja niin edelleen. Silloin elämä muuttuu ei-läsnäolevaksi tulevaisuuden odotteluksi ja tämä hetki jää elämättä.
Tai sitten käy kuten minulle. Olen ollut täysin tietämätön joistakin tarpeistani, mutta tunteeni ovat yrittäneet jo pitkään kertoa sanomaansa. En ole ollut valmis kuulemaan ennen kuin nyt. Eikä siinä vielä kaikki. Kun alan tunnistaa omia tarpeitani, tarvitsen myös peloista luopumista. Tarpeita kohti meneminen vaatii joskus isojakin elämänmuutoksia. Omien tarpeiden kuuleminen, niiden kunnioittaminen ja pelko eivät ymmärrykseni mukaan sovi sopuisasti samaan eteiseen; syntyy ristiriitatilanne. Siinä eteisessä voi sitten seisoskella ja mietiskellä, että kumman päästää ovesta ulos ja kumman ottaa kotiinsa asumaan. Joku osaa ratkaista asian nopeammin, joku hitaammin.
Voisiko olla niin, että jo luottamus luo kokemuksen siitä, että tarve onkin jo tyydytetty. Kun luottaa siihen, että tarve tulee vielä tyydytetyksi, voi siirtyä ylemmille portaille tarvehierarkiassa. Saan mieleeni tässä myös sanan aarrekartta. Aarrekartta tekee näkyväksi syvät tarpeemme ja toiveemme ja taitaa lisätä myös luottamusta siihen, että aarrekartan asiat tulevat vielä toteutumaan.
Mistä voima sitten syntyy? Siinäkin taikinassa lienee monta ainesosaa, mutta luulisin, että taikinaan tarvitaan ainakin aika paljon tyydyttyneitä tarpeita, hyppysellinen tai kaksikin hyväksymisen taitoa, ei pelkoa ollenkaan, aimo annos läsnäolon taikaa ja hiivana, joka kohottaa ja nostattaa…niin, ehkä juuri luottamusta. Ja leipurina Hiivana leipuri, joka rakastaa itseään.
Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.
