Täydellisen kehonkuvan metsästys

En tiedä mitä mieltä olet markkinoinnista ja mainonnasta, mutta minusta se on ihmeellinen maailma. Vaikka nykyisin vältyn suurimmalta tulvalta skippaamalla television, lehdet, radiot, niin en voi välttyä vastaantulevilta mielikuvilta ympäristöstäni. Kehonkuva on kiehtova ilmiö, kaikkine puolineen. Otin yhden hetken elämästäni tälle ajatukselle ja kokeilin mihin se viekään. Yllätyin itsekin mitä löysin maailmasta ja itsestäni.

Mainonta mediassa.

Voi olla, että minulle sattui vastaan juuri ne asiat mitkä minulla piti nähdä. Tai sitten värittynein lasieni lävitse katsoin vain yhtä puolta. Kuka näistä tietää. Mutta yksi asia yhdisti kaikkea näkemääni. Siitä myöhemmin alhaalla.

Mainonta mielikuvilla on voimakkainta silloin, kun lause yhdistetään kuvaan. Ainakin itse muistan kuvat sata kertaa paremmin, kuin pelkät sanat. Vaikka kokonaisuus olisi tarkoitettu täysin eri tavalla, kuin itse sen tulkitsen, on yleensä kokonaisuuksia mietitty, kun mainoksia tehdään. Kehonkuva monella muodostuu täysin ulkoisista lähteistä. Uskaltaisin väittää, että suurin osa meistä menee ulkoisten ärsykkeiden ohjaamana koko elämänsä. Voi olla haastavaa kuulla omaa ääntään, mikäli sille ei koskaan anna mahdollisuutta. Ja vielä todennäköisempänä pidän sitä, että kuvittelemme omaavamme ajatuksemme, vaikka ne ovat syntyneet muualla. Parasta orjuutta lienee se, jolloin emme sitä edes itse tajua? Joku voisi tietenkin sanoa, että olemme yksi tietoisuus, joten lähde on aina samasta. Voi olla, mutta se on aihe erikseen.

Naiset

Katsoin fitnesmaailman kuvia, sekä kuntoiluun liittyvää materiaalia. Lähinnä naisille suunnattuja (koska niitä löytyi huomattavasti helpommin) mainoksia. Liekö kyseessä ostavampi kohderyhmä? Seuraava kuva kuvastaa sitä mitä löysin.

En tiedä sinusta, mutta minun mielestäni kuvan naiset ovat juuri sitä mitä ”vastaan” he ovat. Vai mitä mieltä sinä olet? En sano etteikö he voisi olla hyvinkin terveitä ja elinvoimaisia, mutta mielestäni he ovat laihoja. Vaarana tässä on se, että mielikuvasta voi tulla jollekin todellisuutta, jota kohti pyritään menemään. Ja tämä polku voi olla ohut ja lipeävä. Laihuuden tavoittelu, kun tuppaa menemään överiksi, jos hyväksyntää haetaan ulkopuolelta.

Jos ajattelee pelkästään terveyden näkövinkkelistä, niin mikäli rasvaprosentti tippuu liian alas, niin se voi aiheuttaa hormonaalisia ongelmia ja haasteita. Sekä miehillä, että naisilla. Mielikuva miltä kehon halutaan markkinoinnissa näyttävän on lähes rasvaton. Terveys ja kehonkuva eivät siis aina välttämättä kohtaa. Usein urheilumaailmassa naiset, jotka ovat lähes rasvattomia alkavat kokea mm. kuukautisten lopppumista. Ehkäpä selkein tila kuvaamaan sitä, kun hormonaaliset toiminnot eivät pääse kulkemaan niille kuuluvalla tavalla.

Mielikuvat luovat käsityksen ihannevartalosta, jonka monet ottavat tavoitteekseen, koskaan sitä saavuttamatta = ikuinen tyytymättömyys itseensä?

Miehet

No entä miehet sitten? Kuihdutettu keho, jossa lihakset paistavat ja pullistelevat kehosta ulos. Jälleen kerran, en väitä etteikö nämä kehot voisi olla vahvoja, mutta väitän myös, että vahvimmat mieskehot eivät näytä siltä, mitä kuvissa annetaan ymmärtää. Kurkkaappa voimamiehiä, näkyykö heille sixpack täydellisesti muodostuneena. Ja tämä näkökulma on pelkästään voimavinkkelistä. Ei, sinulla ei tarvitse jaksaa nostaa taloa ollaksesi mies.

Esimerkiksi miehillä yleisesti ottaen ihastellaan ”pyykkivartalovatsaa”, eli vatsalihaksia, jotka näkyvät hyvin selkeästi. Lihasten pääasiallinen tarkoitus on pitää ja tukea kehon asentoa, suojella sisäelimiä ja antaa mahdollisuus liikkua ja toteuttaa elämää. Tämä saattaa tulla joillekin yllätyksenä, mutta vatsalihasten pääasiallinen tarkoitus ei ole vain näyttää hyvältä. Jos tarkastelemme esimerkiksi lapsia, heillä vatsa on levossa pehmeä, liikkuva, hengittävä, toisin sanoen elävä. Lihakset alkavat muotoutua, mutta pehmeys säilyy ja hengitys pysyy syvänä ja rauhoittavana. Mitä vanhemmaksi tulemme, alamme pidättämään, kiristämään ja vetämään ”napaa sisäänpäin”. Kaikki nämä luovat illuusiota lihaksikkaasta kehosta, mutta mitä hyötyä sillä on, jos se ne eivät toteuta päällimmäistä tehtäväänsä?

Tarkoitus ei ole väheksyä lihaksia ja niiden näkyvyyttä, vaan antaa ajatusta siihen, mikä on oleellista. Sisäelimiemme kunto vai ulkoinen kuori? Vapaan virtauksen mahdollistaminen vai elimistön kiristäminen ja tukkeuttaminen?

Miehinen kuva usein rinnastetaan täysin samaan kuin naisillakin, ulkoiseen kehonkuvaan, joka on kuori jollekin jolla ei näyttäisi olevan mitään väliä, mitä siellä kannetaan sisällä. Kutsuni sinulle on ylistää kehon ihmeellisyyttä ja muistaa sen olevan välineemme sisäisen maailmamme toteuttamiseen. Opetella kuuntelemaan sitä mitä se oikeasti tarvitsee, kuinka sitä ravita ja kuinka sitä liikuttaa, jotta se meitä palvelee vielä seuraavat sata vuotta. Tasapainottaa kehoa kokonaisuudessaan. Harjoittaa sitä muutenkin kuin näkyvien lihasryhmien toimesta. Sinä olet kehosi, se usein heijastaa mieleesi ja myös toisinpäin. Kehomme on tietoisuudemme kulkuneuvo, jolla ajelemme mutkattomasti eteenpäin. Panosta toimivuuteen, näyttävyyden sijaan.

Ollaksesi kaunis, sinun, minun ja meidän ei tarvitse olla täydellisiä. Varsinkaan sen mittarin mukaan, jonka ulkoinen meille täydeliseksi määrittää. Ollaksesi kaunis sinun on vain hyväksyttävä itsesi täydellisenä juuri sellaisena kuin olet, keskeneräisenä täydellisyytenä. Asetan uuden määritelmän seksikkyydelle; Se on avointa, se on rehellistä, täysin sydämestä kumpuavaa ilmaisua, sekä fyysistä, sanallista, kuin sanatontakin. Itsensä hyväksyen, toisia arvostaen, kaikki huomioon ottaen. Kasvaen yhdessä, erillisyyden sijaan. Riippumatta siitä miltä kehosi näyttää, pieni, pyöreä, lihaksikas, kurvikas, kaikki tasa-arvoisia. Meidän täydellisyys ei ole, eikä koskaan ole ollutkaan meidän ulottumattomissa, se on meidän takataskussa, odottaen ulospääsyään joka ikinen hetki. Otetaan se käyttöön vaikka pikkasen jännittääkin. Tiiäkkö, nä oot ihme, suuri täydellisyys juuri tuollaisena. Nautitaan matkasta!

ps. Yksi kehonkuvaan vaikuttavista tekijöistä on varmasti musiikkivideot. Kurkkaa seuraava, joka on hyvän ystäväni Tuomaksen käsialaa, jossa pääsin vierailemaan myös videolla.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image