Pian on tammikuu, ja erilaiset liikuntakeskukset alkavat taas pullistella innokkaita treenaajia. Se on hienoa, mutta harmillista tässä on se, että monilla motivaatio kestää vain sen pari viikkoa. Väitänkin, että suurimmat syyt liikkumattomuudelle ovat henkisiä.
Kun vielä tein aktiivisesti personal trainerin hommia, kaikista mieluiten työskentelin aloittelevien tai vuosikausia urheilematta olleiden liikkujien kanssa. Myös itselleni treenarina palkitsevinta kun oli nähdä se, miten sohvalle jymähtänyt ihminen todella löytää sen liikunnan palon. Väistämättä jossain vaiheessa jokainen asiakas kun sanoi saman lauseen, toki omin sanoin: Jos joku olisi minulle kertonut sen, miten mahtava ja energinen olo liikunnasta tulee, en olisi ikinä ollut liikkumatta. Joidenkin suusta lause kuului jo muutaman viikon jälkeen. Jotkut tarvitsivat kuukausia. Mutta aina lopputulos oli sama.
Olen viime päivinä miettinyt paljon sitä, miksi ihmiset eivät liiku. Oletko sinä ikinä miettinyt, miksi liikut tai miksi et liiku? Tiedän, että liikkumaan lähteminen ja liikunnan aloittaminen on vaikeaa, jos ei ikinä ole urheillut tai on pitkä, jopa kymmenien vuosien tauko takana. Itse olen liikkunut aktiivisesti koko elämäni, mutta silti nuorimman lapseni synnyttyä jouduin taistelemaan liki kaksi vuotta, että sain liikunnan palautettua rutiiniksi. Ja vaikka olisi jotain vaivoja, vammoja tai kremppojakin, uskon, että useimmille löytyy silti laji, jota voi harrastaa. Mutta ei. Osa meistä ei ilmeisesti vain halua tai tajua haluta kokea sitä mahtavaa liikunnan aikaansaamaa henkistä ja fyysistä hyvää oloa.
Liikunnan lisäksi arjen aktiivisuus on monilta ihan kateissa. Toki maaseudulla autoa voi olla pakko käyttää, mutta kaupungissa usein ehkä ei. Autolla ajetaan ei vain kohdetta lähimmälle pysäköintipaikalle, vaan monessa tapauksessa on pakko päästä aivan oven eteen. Bussipysäkillä palellaan mieluummin paikallaan vaikka vartti, kun kävellään kymmenen minuuttia. Lapset jumittavat mieluummin läppärillä kuin leikkivät pihalla ja paitsi että vanhemmat siitä marmattavat, he myös itse näyttävät lapsille huonoa esimerkkiä siitä, miten arjen aktiivisuutta vältetään kaikin keinoin. Jokainen tietää, että pitäisi paitsi hyötyliikkua, tulisi myös urheilla itsensä hikeen ja hengästymiseen. Miksi se on sitten niin vaikeaa?
Erilaisten vaivojen lisäksi syitä liikkumattomuuteen lienee monia, mutta väitän, että suurin osa niistä on henkisiä. Toki elämäntilannekin vaikuttaa. Yksi hyvä ystäväni on totaaliyksinhuoltaja, jolla on haastavat työajat. Jokainen jumppahetki tulee suunnitella tarkkaan, mutta silti hän siinä onnistuu. Uskon, että pohjimmiltaan meitä vaivaa saamattomuus, laiskuus, kärsimättömyys, pelko, häpeä, huono itsetunto, ajankäytön hallitsemattomuus, viitsimättömyys, mukavuudenhalu, väsymys, stressi ja motivaationpuute. Tässä eräitä mainitakseni.
Totta on, että motivaation on tultava itsestä. Jos liikkuu siksi, että lääkäri käskee tai puoliso painostaa, voi olla varma, että liikkumisella ei ole tulevaisuutta. Sekään ei riitä motivaattoriksi, että farkkujen nappi ei suostu enää kiinni. Moni ei tunnu välittävän, vaikka liikunnalla voisi ehkäistä tai hidastaa monia terveydellisiä haittoja aina muistisairauksista keskivartalolihavuuteen. Motivaation onkin tultava omista toiveista ja ennen kaikkea omasta tahtotilasta. Liikun, koska haluan sitä itse. Liikun, koska haluan voida paremmin. Toki pakko tai jonkun toisen painostus voi tuntua aluksi riittävältä motivaattorilta, mutta kauaa se ei kestä. Toinen asia, mitä ihminen miettii liikaa, on se, mitä muut ajattelevat. Salille tai ohjatulle ryhmäliikuntatunnille ei uskalleta ensikertalaisena tulla, koska pelätään, että konkarit nauravat tai tuijottavat, jos tekee jotain “väärin” tai hassusti. Ja tämä on monen suusta kuultu totuus, eikä vain mitään yläasteikäisten epävarmuutta, vaan ihan oikeasti aikuinen ihminen voi hävetä itseään ja olemattomia taitojaan. Ujostellaan sitä, miltä itse näyttää, kun liikkuu ja onko olo kuin norsulla posliinikaupassa. Niin turhaa! Itse kysyn ennen jokaista ohjaamaani tuntia oli laji mikä tahansa, että onko paikalla ensikertalaisia. Pidän myös heistä mahdollisuuksieni mukaan hyvin huolta läpi tunnin, toki ilman, että tulee mitään silmätikkufiilistä. Kannustan mielelläni ekakertalaisia tulemaan esimerkiksi sisäpyöräilemään tai pumppitunnille. Sekaan vain! Jokainen on aloittanut joskus, ohjaaja on juurikin paikalla neuvomassa ja kertomassa, mitä tehdään. Kärsimättömyys taas näkyy monesti siinä, että esimerkiksi laihduttajalla tuloksia pitäisi tulla heti eikä vasta ensi kuussa. Motivaatio tahtoo lopahtaa, kun parin ekan treenin jälkeen vaaka ei näytäkään vielä vähemmän. Silloin on hyvä muistaa, että eivät ne kilot viikossa ole kroppaan kertyneetkään. Sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä tarvitaan ja myös epämukavuutta on pakko kestää. Yksi suurimmista tekosyistä kuitenkin lienee tuo, että minulla ei ole aikaa. Aikaa on kuitenkin facebookiin, työhön, telkkariin, shoppailuun, kaikkeen muuhun sitä löytyy. Kyllä aikaa löytyy liikunnallekin, se on varma. Jos liikkuu päivässä puoli tuntia, jäljelle jää vielä 23,5 tuntia kaikkeen muuhun!
Kun alkaa liikkua, tulee olla kärsivällinen. Joku tavoittaa jo ensimmäisellä kerralla sen ihanan kehossa pulppuavan endorfiinihumalan, joka saa pakahtumaan onnellisuudesta. Joku toinen tavoittaa sen tunteen vasta myöhemmin, olemme erilaisia. Suosittelen kuitenkin, että hikoilet ja hengästyt monta kertaa viikossa, vaikka se aluksi tuntuisi vastenmieliseltä ja väsyttävältä. Jos väsyttää, liiku silti (toki omaa kehoa kuunnellen). Riittävän unen lisäksi liikunta virkistää minua enemmän kuin yksikään kahvikuppi tai sohvannurkassa vietetty tunti. Vaikka jumppasaliin menisi kuinka ryytynyt ohjaaja, sieltä lähtee aivan eri tyyppi pois. Hikoilulla ja hengästymisellä on myös jotenkin uskomaton, puhdistava vaikutus, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Kuona sekä kropasta että mielestä katoaa kunnon liikuntasessarien aikana. Toimii!
Olen niin monta kertaa nähnyt sen, miten liikkumaton ihminen puhkeaa liikunnan myötä täyteen loistoonsa. Entisestä apeasta, epävarmasta ja itsetuntokriisejä potevasta sohvaperunasta voi jo muutamissa viikoissa alkaa kuoriutua ihan eri ihminen.
Liikunnan iloa kaikille! Ja sinä, joka et ole toviin liikkunut, sinua tsemppaan erityisesti. You can do it!
