Kysy psykologilta -palstalla psykologi Heli Heiskanen vastasi Hidasta elämää -sivuston lukijoiden kysymyksiin.
Kysymykset: Mustasukkaisuuden kanssa selviytymisestä on tullut kolme kysymystä. Näiden kaikkien kohdalla aikaisempi kumppani on pettänyt ja uudessa suhteessa mustasukkaisuus kalvaa ja luottaminen on vaikeaa.
Nimimerkki Sydänjuuria myöten petetty kysyy ”Kuinka päästä elämässä eteenpäin kaiken tapahtuneen jälkeen?”
”Olin naimisissa 26 vuotta. Mieheni jäi kiinni pettämisestä yhtäkkiä aivan täysin yllättäen. Suhde oli kestänyt yli vuoden. Olen ollut uudessa suhteessa nyt vajaa 3 vuotta ja se on minulle välillä suurta tuskaa ja ahdistusta. Syystä, että pelkään, että kihlattuni pettää minua. Mitään siihen viittaavaa en ole missään vaiheessa oikeasti huomannut tai epäillyt, mutta pelko siitä vaan on niin kovin suuri ja ahdistava. Joskus tuntuu, että tulen hulluksi, koska epäilen koko ajan häntä. Miten pääsen eroon tästä ahdistavasta ja energiaa vievästä päähän pinttymästä? Pystynkö enää koskaan elämässäni luottamaan yhteenkään mieheen?”
Nimimerkki Vivella kysyy ”Mitä teen ja kuinka pääsen opitusta ajatusmallista eroon?”
”Olin 15 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka kohdisti minuun henkistä ja ajoittain fyysistä väkivaltaa. Hän melko järjestelmällisesti romutti itsetuntoni. Nyt olen monen vuoden yksinolon jälkeen löytänyt ihanan ja kiltin miehen, joka tietää taustani ja on valmis ymmärtämään minua ja tukemaan jos menneisyys tunkee alitajunnasta. Tunnen oloni turvalliseksi hänen kanssaan. Vaikeimpana asiana uudessa suhteessa koen sen, että tuolta avioliittoajalta kuva miehestä rakastavana ja omalleen uskollisena särkyi. Opin siis näkemään naiset uhkana ja jollain lailla katsomaan heitä miehen silmien kautta. Nyt tämä ikävä haava on siirtynyt uuteen suhteeseeni ja minua tuntuu loukkaavan kaikenlainen kauniiden naisten katselu, sydämeni hakkaa ja saan jonkinlaisen paniikkikohtauksen jos koen että tilanne on samantyyppinen kuin silloin ennen, tai kuvittelen että on. Uusi miesystäväni on yrittänyt vakuuttaa minulle ettei välitä muista naisista, mutta silti oloni tuntuu uhatulta.”
Nimimerkki Umpikujassa kysyy ”Miten päästä yli tahrasta suhteessa?”
”Tapasin puolisen vuotta sitten miehen, jossa tuntui hyvältä sellaiset asiat, jotka olivat puuttuneet aiemmista suhteistani. Suhteemme edettyä siihen vaiheeseen, jossa aloimme puhua siitä mikä suhteessa on sallittua ja mikä ei olin aluksi onnellinen siitä, että olimme samoilla linjoilla. Emme hyväksy pettämistä. Mutta sitten eteen tuli asia, josta en ole päässyt yli. Mies on aiemmin, sinkkuna ollessaan, toteuttanut seksuaalisuuttaan eräällä aikuisviihdesivustolla, jossa on myös chat. Kävi ilmi, että hän on käynyt sivustolla pari kertaa suhteemme aikana seuraamassa keskustelua. Hän on tullut siihen tulokseen, ettei paikka ole häntä varten nyt kun hän on suhteessa. Tämä on aiheuttanut minulle sellaista ahdistusta, josta en pääse yli. Olen ollut eron partaalla, sillä en halua olla nainen, jonka suhteessa on tällainen tahra. Olen jotenkin umpikujassa, en tiedä, kuinka päästä yli.”
Helin vastaus:
Kiitos kysymyksistänne. Tässä muutamia ajatuksia mustasukkaisuuden kanssa selviytymiseen. Harmiton mustasukkaisuus ilmenee lievänä levottomuutena tai kateutena tilanteissa, joissa puoliso ihailee toista tai on ihailun kohteena. Haitalliseksi mustasukkaisuus muuttuu siinä kohtaa, jos se aiheuttaa kovaa ahdistusta tai kohtuutonta toisen epäilyä ja rajoittamista.
Mustasukkaisuuden taustalla on itsetunnon puutteet
Mustasukkaisuuden taustalla on yleensä itsetunnon puutteet. Usein myös aiemmat petetyksi, hyväksikäytetyksi tai hylätyksi tulemisen kokemukset altistavat mustasukkaisuudelle, kuten myös esim. omien vanhempien mustasukkainen suhdemalli.
Petetyksi tuleminen on traumaattinen kokemus ja romahduttaa luottamuksen toiseen ihmiseen. Sen jäljiltä on haastavaa, mutta mahdollista, rakentaa luottamisen kykyä uudelleen. (Lue myös aiemmat Kysy psykologilta -palstan kysymykset: ”Miten voin hyväksyä kohdalleni sattuneen petturuuden?” ja ”Kuinka saisin omanarvontuntoni takaisin eron jälkeen?”)
Luottamus on yksi vaikeimpia ihmiselämän oppiläksyjä. Mustasukkaisuuden työstäminen on viisasta, koska hallitsevana se voi johtaa pelkojen toteutumiseen eli suhteen kariutumiseen tai ainakin se heikentää elämän laatua.
Mustasukkaisuus on egon tunne
Ensinnäkin on tärkeää muistuttaa itselle, että mustasukkaisuus on egon tunne, ei totuus. Mustasukkaisuus on oikeastaan monien tunteiden kimppu, joka voi sisältää mm. pelkoa, kateutta, riittämättömyyden tunnetta, vihaa, häpeää ja syyllisyyttä. Hyväksy tunteesi ja annan niiden olla. Tunteet tulevat ja menevät, niitä voi havainnoida ottamatta niitä todesta. Tämä ei ole helppoa, mutta sitä kannattaa harjoitella.
Egolla tarkoitan Todellisen minän peittävää ”ihmisen kuorta”, jonka toiminta perustuu pelkoon ja uhkaan. Ego saa ruokansa dramaattisista tunteista, syyllisyydestä ja syyttämisestä, kateudesta, vertailusta, arvostelusta ja kilpailusta. Egon mielestä toisen hyvä on itseltä pois. Parisuhteessa ego tahtoo omistaa toisen ja kontrolloida. Ego ei uskalla olla läsnä tässä hetkessä ja kokea elämää sellaisena kuin se on.
Oikeasti ei ole mitään hätää. Todellinen minä tietää, ettei mitään todellista voi vahingoittaa. Egon pelkoon perustuva maailma ei ole todellinen, se on harhaa, jonka tarkoituksena on herättää meidät unesta.
Tiedosta kuinka ego ruokkii mustasukkaisuutta
Tietoinen hyväksyvä läsnäolo on avain. Mindfulness-harjoitukset voivat olla hyödyllisiä läsnäolon opettelussa. En kuitenkaan tässä tarkoita mitään menetelmää, vaan tietoisuutta, hyväksyntää ja läsnäoloa itsessään. Todellinen minä ilmenee, kun olet tietoisesti läsnä tässä hetkessä ja havainnoit asioita hyväksyvästi sellaisina kuin ne ovat. Ego ei kykene tähän ja pyrkiikin koko ajan viemään ajatuksesi tuleviin uhkakuviin tai menneisiin muistoihin. Todellinen minä näkee egon toimintamallit ja tietää, etteivät ne ole totuus.
Voit todeta itsellesi, että koska ihminen Sinussa on aikaisemmin tullut petetyksi, egon epäilykset heräävät nyt turhankin herkästi, mutta ne eivät ole automaattisesti tosia. Huomaa myös, koska ego ei luota, niin se näkee joka puolella merkkejä epäluotettavuudesta. Joku toinen ihminen kohdallasi tulkitsisi tilanteen toisin, eikä ehkä kokisi minkäänlaista uhkaa. Ota vastuu tunteistasi, koska reaktiosi toisen käyttäytymiseen heijastaa egon todellisuutta, joka rakentuu pääasiassa menneille kokemuksille.
Todellisen minän näkökulmasta kaikki on hyvin ja tapahtumilla on tarkoituksensa, joka yleensä on auttaa meitä havahtumaan. Suuri ahdistus ja kärsimys voivat kääntyä myös voitoksi, koska pimeys tekee valon näkyvämmäksi.
Et voi varmistua siitä, ettei toinen pettäisi Sinua
Tiedosta, että olet vastuussa vain omista teoista, tunteista ja ajatuksista. Puolisosi on vastuussa omista teoistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan. Jos hän pettää Sinua, se on hänen valintansa ja hän vastaa myös seurauksista. Et tietenkään toivo sellaista, mutta jos niin käy, niin luota siihen, että selviät kyllä.
Ego haluaa olla paras ja ainutlaatuinen. Todellinen minä tietää, että olemme kaikki täsmälleen samanarvoisia ja oikeastaan olemme yhtä. Kaikki vertailu ja kilpailu on siis turhaa. Ego haluaisi pitää asiat ennallaan ja kontrollissa. Tosiasia on, että vaikka haluaisit, et voi kontrolloida ja varmistua siitä, ettei toinen pettäisi Sinua. Voi olla, ettet voi varmistua edes omasta luotettavuudestasi kaikissa tilanteissa. Miksi siis edes yrittää mahdotonta? Miksei mieluummin luottaisi edes niin kauan kunnes muuta ilmenee?
Näe vaihtoehtoisia tulkintoja. Kuvittele eri tapoja tulkita tilanteita ja tiedä, että mikä tahansa niistä voi olla totta tai epätotta. Voit pyytää avuksi läheistä ihmistä tai ammattiauttajaa esimerkiksi sen arvioimiseksi, kuinka aiheellisia epäilyksesi ovat objektiivisesti tarkasteltuna. Jos on todellista aihetta epäillä pettämistä, on asia tietysti selvitettävä ja sovittava seurauksista.
Pyydä kumppanilta kärsivällisyyttä
On hyvä keskustella kumppanin kanssa avoimesti suhteen pelisäännöistä ja omista tuntemuksista. Pelisäännöissä tulisi huomioida molempien tunteet ja toiveet, tekemättä kuitenkaan liian ahtaita rajoja. Moni peittää mustasukkaisuutensa ja jopa hämää itseään, koska se saatetaan kokea hävettävänä tunteena.
Kun on aikaisemmin tullut petetyksi, kannattaa siitä yleensä kertoa uudelle kumppanille, ja pyytää hieman kärsivällisyyttä ja ymmärrystä siihen, että luottamuksen rakentumisen vie yleensä pidemmän aikaa. Tätä ei kuitenkaan tule käyttää tekosyynä jatkuvalle epäilylle ja kontrolloinnille. Vastuullisuuteen kuuluu se, että omalta osaltaan pyrkii kehittymään.
Ihminen kukoistaa vapaudessa ja luottamuksessa
Ihminen kukoistaa vapaudessa ja luottamuksessa. Tilapäisesti voi tuntua helpottavalta ja turvalliselta kahlita toista, mutta pidemmän päälle siitä yleensä koituu ongelmia. Kahlittu osapuoli voi alkaa katkeroitua ja pettyä suhteeseen. Sinä itse kapeudut ja kärsit egon pelokkuuden alla. Elämän kauneus ja keveys jää huomaamatta.
Toivotan teille kärsivällisyyttä ja armollisuutta itseänne kohtaan. Luottamuksen oppimisen tie voi olla pitkä ja kivinen. Palkkio ilmenee joka hetki kun olet läsnä ja yhteydessä todelliseen minään, joka pilkottaa egon kuoren alta. Todellinen minä kokee rakkauden, ykseyden ja luottamuksen. Oikeasti olet jo perillä.
Katso Helin tulevat koulutukset ja kirja ”Herkkyyden voima – opas omannäköiseen elämään” tästä.