Hyvästi paha

1,54 euroa/ litra – ei onneksi pahan hintaista. Bensan käry haisee nenässäni kun tankkaan autoa. Vieressä tankataan nuorenparin vanhahtavaa vihreää Toyota Corollaa. Ehkä kaksikymppisiä. Tyttö istuu pelkääjän paikalla. Hyväkuntoisen näköinen nuorimies saa juuri tankin täyteen, laittaa tankkauspistoolin takaisin automaattiin ja istuu kuskin paikalle. Minulla tankissa on vielä paljon tyhjää.

Nuori pari näyttää keskustelevan. Auton ikkuna on raollaan ja keskustelu kuulostaa jotenkin kiivaalta. Sitten kuskin  ikkunasta lennähtää jotain maahan ja auto käynnitetään. Häh. Nuoripari ajaa sivummalle, pois automaatin vierestä, jättää maahan läjän roskia ja jatkaa kiivasta keskusteluaan muutaman metrin päässä. Myös minun käämini kuumenee.

Mitä helvettiä tuo on olevinaan? Tuleeko ne korjaamaan roskansa pois. Ei ainakaan siltä näytä. Tavallisia tolloja. Päässäni surisee. Mitä minä käyn sanomassa niille? Kundi näytti aika bodilta ja voisi innostua esittelemään voimiaan. Olisiko tyttö fiksumpi? Hemmetti. Ei tätä tälläiseksikaan voi jättää. Tankki täysi. Se on nyt päätöksen aika. En meinaa jäädä tähän pähkäilemään. Jos teen jotain, teen sen nyt. Ajatuksissa hetki jäävettä päähän. Missä mennään? Mitä haluan saada aikaiseksi? Nuoriparikin taitaa kiivastelunsa ohessa jo kiinnittää huomiota minuun. Tässähän kohta hävettää itseäkin.

Otan automaatista kuitin. Istahdan paikalleni ja laitan kuitin etupenkkien välissä olevaan lokeroon. Sitten nousen ylös. Jotenkin hitaasti. Vältän näyttämästä kuikkuiselta, vaikka jalatkin tärisee kuikusta. Kävelen peräboxille ja otan hanskat. En edes katso nuoriin, kun kerään kaikki heidän jättämänsä roskat ja vien ne juuri heidän autonsa takana olevaan roskikseen. Liikun tiedostetun hitaasti, että heillä on aikaa katsoa. Hyppään autooni ja jatkan matkaani.

Mitä minä halusin? Siisteyttä. Mitä se siisteys sitten on? No esimerkiksi sitä, että ei ole roskia. Paikat voivat siis näyttää siistiltä, jos ne voivat olla myös roskaisia. Muutoin siisteyttä ei voi tunnistaa. Itseasiassa siisteyttä ei voi olla olemassa jos myös sen vastakohtaa ei ole olemassa. Mielenkiintoista. Mahtaako tämä päteä yleisemminkin. Voiko jokin näyttää isolta, jos sen rinnalla jokin ei ole pientä? Voiko jokin olla hyvä, jos se ei voi olla myös toisin, eli paha. Onko paha paha, vai onko se elämän edellytys sille, että jokin on hyvä. Voinko kokea valoisaa, jos en ole kokenut pimeää? Ja jos jokin tuntuu pahalta, mitä se tarkoittaa. Paraneeko paha sillä, että tuomitsen sen aiheuttajan. Tuskin.

Mitä olisin saanut aikaan, jos mennyt kertomaan nuorelle parille heidän epäsiisteydestään? Huomauttanut huonoista tavoista. Tuskin mitään hyödyllistä. Paitsi ehkä ketutusta, mahdollisesti sanaharkan ja huonolla tuurilla verta tippuvan ylemmän hengitysaukon. Olisivatko he huomaukseni johdota seuraavalla kerralla jättäneet roskat pudottamatta? No-no kovin epävarmaa. Sen sijaan olisin kohdistanut energiani juuri siihen asiaan, jota en haluaisi nähdä, kuulla tai kokea.

Mitä paha on? Se että joku toimii pienesti tai isosti vastoin odotuksiani, hyviä tapoja, lakeja tai toisen ihmisen hyvää. Vaikka vain pudottaa roskia tai isosti jättää lapsensa heitteille. Se on minulle mahdollisuus päättää mitä itse olen. Olenko tuomio vai rakkaus? Kysyn itseltäni haluanko itse kokea tuomioita vai rakkautta? No, muistan kyllä saaneeni tuomioita. Ei ollut herkkua. Jos joku halusi minun muuttuvan, olisiko ollut muita keinonoja, parempia. Olisi. Ihmettelin usein, miksi niitä ei käytetty.

Entä nyt? Mitä haluan osoittaa itselleni ja siinä sivussa maailmalle, jossa elän?  Mitä olen valmis tekemään? Näen ja koen päivittäin tilanteita, joita voin kutsua pahaksi. Tilanteita, jotka eivät vastaa sitä, mitä odotan. Isompia ja pienempiä. Olenko valmis omasta puolestani rakentamaan sitä, mitä maailmaan haluan? Olenko valmis tekemään sitä, mikä on käsieni ulottuvissa. Oleko valmis hyväksymään, että Pietarin katulasten kohtalo ei ole minun ulottuvissani, joten kohdennan ehkä energiani kotikulmani lapsiperheisiin.

Jos en koe voivani tehdä sitäkään, sanon edes huomenen bussikuskille. Ehkä hän sen johdosta jaksaa leikkiä lastensa kanssa ja seuraavana päivänä koulussa on pari iloista lasta enemmän. Voisinko jopa sanoa kauniin sanan lounasravintolan kassalle? Toisiko se hänelle voimaa keskustella kotona murkkuikäänsä purkavan teinin kanssa? Teini ei lähtisi ovet paukkuen kotoa ja kaljaa kuluisi pari tölkkiä vähemmän? Vaikka jakaisin toisille edes pienesti sitä, mitä itse haluaisin kokea, seuraukset kertautuvat. Ja jos eivät kertaudu, niin entä sitten. Olen joka tapauksessa itse onnellisempi päivääni. Vaihtoehtona minulla on tietysti jakaa tuomioita epätoivottavista teoista. Onko se sitten suunta, johon haluan maailmaa viedä? Missä määrin se toisi maailmaani niitä kokemuksia, joita itselleni haluan saada? Onko paha minulle mahdollisuus osoittaa parastani vai hyvä tilaisuus jakaa tuomioita?


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.