Eräs ihminen kertoi minulle turhautuneena työstään; erityisen turhautunut hän oli siitä, että olisi halunnut nähdä enemmän suoraviivaista tulosta työnsä hedelmänä. Kysyin häneltä, voisiko hän nähdä työnsä kuin siementen kylvämisen: Anna rakkautta siemenille, kylvä ne maahan parhaalla mahdollisella tavalla ja anna niiden olla rauhassa. Aloita sama uudelleen seuraavana aamuna tietäen, että itäminen, kasvu ja kukoistus kyllä tulevat, kun on sen aika. Saman päivän iltana käteeni eksyi Jean Gionon kirja Mies joka istutti puita
.
”Kolmen vuoden ajan, niin kuulin, hän oli jo istuttanut puita tässä yksinäisyydessään. Sadastatuhannesta kaksikymmentä tuhatta oli versonnut taimeksi. Mutta niistä kahdestakymmenestä tuhannesta piti puolet lukea menetetyiksi, olihan olemassa jyrsijöitä ja muutenkin, mahdotontahan sitä oli tietää mikä nyt on Kaitselmuksen suunnitelma. Kymmenen tuhatta tammea oli silti jäljellä, ja ne kasvaisivat nyt täällä missä ennen ei ollut yhtään mitään.”
– Kirjasta Jean Giono: Mies joka istutti puita, Basam Books 2008
