Aikamatkalla Alpeilla

Kuva: Dreampostcards.com

Sveitsin Davosista löytyy nostalginen hotelli Schatzalp, joka vie esitteen mukaan vierailijat aikakauteen, jolloin ihmisillä oli vielä aikaa toisilleen. Mainoslause osoittautui todeksi kun pääsin lomareissulla kokemaan ainutlaatuisen tunnelman korkealla Davosin rinteillä. Alunperin hotelli on valmistunut vuonna 1900 luxus-sanatoriumiksi, johon varakkaampi väki hakeutui hoitamaan keuhkosairauksiaan. Hoidot olivat lähinnä istuskelua hoitolan terasseilla hengittämässä puhdasta vuoristoilmaa, joka vahvistaa hengityselimiä ja puhdistaa verta.

Vuodesta 1954 hotellina toiminut Schatzalp Snow & Mountain Resort on säilyttänyt menneiden aikojen tunnelman eikä sitä ole juurikaan modernisoitu. Toivottavasti televisiot ja minibaarit pysyvät poissa huoneista vielä pitkään. Parasta hotellissa on edelleen sijainti vuorten syleilyssä lähes kahden kilometrin korkeudessa, josta avautuu huikea maisema Davosin laaksoon. Suoraan ulko-ovesta voi lähteä alppiniityille vaeltelemaan tai tutustumaan hotellin yhteydessä olevaan kasvitieteelliseen puutarhaan.

Hotelliin ei pääse autolla vaan sinne tullaan yksiraiteisella vuoristojunalla. Davos on muuten Euroopan korkeimmalla sijaitseva kaupunki, 1560 metriä merenpinnasta, ja tunnettu myös urheilijoiden korkeanpaikan harjoitteluleireistä. Davosissa järjestetään myös maailmankuuluja kongresseja kuten WEF (World Economic Forum).

360 asteen virtuaalikuvia jutun art-deco hotellista voi käydä katsomassa nettisivustolla www.schatzalp360.ch. Majoittuminen kolmen tähden hotellissa on kohtuuhintaista varsinkin kesäkuukausina. Talven hiihtosesonki nostaa huonehintoja hieman.

Kirjavinkki: Nobel-kirjailija Thomas Mann vietti useita kuukausia sanatoriumissa vuonna 1912 keuhkosairaan vaimonsa kanssa. Vuorten inspiroimana syntyi yksi hänen pääteoksistaan The Magic Mountain. Kirjaa voi kysellä antikvariaateista tai tilata Amazonista.

IMG_0253
Kuva: Pequ Nieminen

Päivitetty 1/2016:

Leffavinkki: Hotellissa on kuvattu mielenkiintoinen elokuva Youth (2015), jossa pääosaa näyttelevät Michael Caine ja Harvey Keitel.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image