Sarastus: Sananen Sarastuksesta

Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen. 


Aloitan nyt ensimäistä kertaa elämässäni asian, jolle en ole asettanut mitään tavoitteita, ensimmäisen blogini, jolle suuren luovuudentuskaisen synnytyksen jälkeen annoin nimen ”Sarastus”. En odota, että tämä kiinnostaa ketään enkä suunnittele tätä millään muotoa. Annan tarinan tulla sydämestäni ja johtaa juuri sinne minne sillä on rahkeita johtaa.

Tämä on minulle iso askel.

Iso askel siksi, että olen hyvin tarkka ilmaisuni suhteen, olenhan ”ilmaisun ammattilainen”. Mutta nyt en anna itseni välittää kuinka loppuun asti hiottua tekstini on – keskityn tätä enemmän sisältöön.

Vain se on varmaa, että blogini on avoin, rehellinen ja hauska tositarina. Se kertoo mitä tapahtuu, kun ihminen menettää elämänhallintansa ja sen seurauksena epäonnistuu, väsyy, hukkaa mielenkiinnon ja ilon. Se kertoo sarastuksesta, uudesta mahdollisuudesta, johon heräsin tuona tammikuisena aamuna. Pistän itseni alttiiksi edessäsi ja kerron mitä minulle käy. Blogissani tutkin maailmaa, jossa ihmiset ikään katsomatta, mutta koko ajan yhä nuorempana, huomaavat ajautuvansa poispäin todellisista unelmistaan, tekevänsä vääriä asioita.

Sarastus valottaa minusta mielenkiintoista yksityiselämän ja työelämän paradoksia: Samalla kun yhteiskunta tarjoaa meille yhä enemmän vapauksia ja oikeuksia, ihmisten kyky hallita omaa elämäänsä näyttää heikkenevän kiihtyvään tahtiin – yksilön elämänhallinta on pullataikinan lailla paisuva ongelma, joka haastaa yhteiskuntamme menestystä. Blogini onkin puheenvuoro myös yksilön voimavarojen ja hyvinvoinnin merkityksestä koko yhteiskunnan menestykselle.

Sarastus penkoo eksyneen ajattelua ja selviytymisstrategioita: tekee havaintoja siitä miten ja miksi ihmiset ajautuvat väärälle uralle. Haluan haastaa sinut astumaan oman elämäsi uomasta hetkeksi sivuun ja tarkastelemaan unelmiasi ja tarpeitasi rehellisesti – aivan kuten minä teen.

Lue myös: Kaurismäkeläinen Eat, pray, love ja Mun stoori

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image