Kenellä on oikeus olla suvaitsevainen?

Suomeen on valittu uusi presidentti. Kiinnostaako aihe enää ketään, on toinen juttu. Tartun kuitenkin vaalien tiimellyksessä nousseeseen teemaan, joka herätti itsessäni sekä ajatuksia että tunteita.

Mediassa pohdittiin vaalien lopullisen tuloksen syitä ja kuin yhteisestä sopimuksesta todettiin, että ”oli hyvä, että vaali nosti tärkeän asian, suvaitsevaisuuden, esiin”. Samalla annettiin ymmärtää, että presidentinvaali, Pekka Haaviston homoseksuaalisuuteen liittyen, osoitti sen, että me suomalaiset olemme suvaitsevainen kansa. Hienoja sanoja. Ja rohkenen olla toista mieltä. Kuulin vaalien aikana paljon vihaa ja halveksuntaa tihkuvia kommentteja ja tuomitsevaa puhetta.

Julkisessa keskustelussa suvaitsevaisuus ymmärrettiin ”erilaisuuden hyväksymisenä”. Minkä ihmeen erilaisuuden? Minulla oikeus asettua ”suvaitsevaiseksi”, koska olen samanlainen. Miten niin samanlainen? En ole suvaitsevainen silloin, kun lausun: ”Minä suvaitsen sinun olla homoseksuaali, nainen, somali, keskustalainen…”.

Samanlaisuus tai erilaisuus on yhteiskunnallinen sopimus tai totuttu ajattelumalli, jota voi olla vaikea tunnistaa. Samaistun omaan ryhmääni ja niissä vallitseviin ajattelutapoihin. Ihmistä palkitaan tai rangaistaan sen mukaan, missä määrin hän ryhmän arvoihin samaistuu. Suvaitsevaisuus liittynee tähän: hyväksyn sen ryhmän, joka on minun, oikeassa olevan ja samanlaisista koostuvan ryhmäni ulkopuolella. Jos olen suvaitsevainen tai suvaitsematon, asetun aina toisen ihmisen yläpuolelle. Katselen omista korkeuksistani maailmaa, ihmisiä, mittaan katseellani ja luokittelen – myös oman ryhmäni sisällä. Aina löytyy joku, jonka tekemisiä tai mielipiteitä voin arvostella. Mihin ryhmään sinä kuulut? Kenen arvoja allekirjoitat? Nämä ovat myös minun henkilökohtaisia kysymyksiäni.

Miksi ihminen katsoo toisen pintaa? Olenko itse pelkkää pintaa vai onko minussa muuta? Mikä sinä olet yksinäsi, piilossa peiton alla silloin, kun kukaan ei näe? Erilainen, samanlainen vai pelkkä ihminen? Voinko elää samaistumatta ympäröivien ryhmien ajattelumalleihin? Saanko luoda oman maailmani? Voinko vaientaa egon äänen ja antaa ihmisyyden ja tietoisuuden vallata sisimpäni?

Katse kääntyy jälleen sisimpään. Mitä siellä näkyy? Ja hyväksynkö sen, mitä sisimpäni sisältää? Aidosti. Lähimmäisen rakastaminen lähtee itsen rakastamisesta. Se ei ole itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä vaan ihmisyyden ydin. Hiljaisuus, hidastaminen, ”meluvallin” taakse meneminen vaatii rauhoittumista ja kohtaamista. Erilaisten ryhmien metelissä ei voi löytää tietä oman sisäisen aarrearkun luokse. Mitä omassa aarrearkussasi on? Katso, ihmettele ja ihastele. Tuo aarteesi muiden nähtäville. Kun pinta pienenee, ihmisen kasvot näyttäytyvät.

Ihminen ei ole erilainen tai samanlainen vaan erityinen. Sinä olet erityinen, minä olen erityinen. Me kaikki olemme yhdessä jotain erityistä – yhtä suurta ja upeaa ihmiskuntaa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja erityinen tehtävänsä.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Ale!

    Toivon kirja masennuksesta

    27,90  22,60  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Toivon paketti

    49,80  36,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Ale!

    Lasten oppeja äideille -kirja

    22,90  18,55  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin