Millaista on olla vuosi hiljaisuuden keskellä?

Jaana-Mirjam Mustavuori: Olemisen talossa – Hidastajan vuosi, Kirjapaja, 2009

Olemisen talossa -kirjan kirjoittaja Jaana-Mirjam Mustavuori päätti irtisanoutua päätoimittajan työstään, koska innostuksesta huolimatta alkoi tuntea itsensä ontoksi sisältä. Kirjan alussa hän kuvailee lähtötilannetta: ”Toivun työpäivästä illan ja yön kuluessa, työviikosta viikonlopun aikana ja työvuodesta vuosilomalla.”

Vuosi päätöksen jälkeen kiireinen kaupunki vaihtui hiljaiseen maaseutuun melkein kokonaiseksi vuodeksi. Mustavuori halusi kuulla itsensä. ”Maaseudun hiljaisuus on suorastaan tyrmäävä. Samaan aikaan kun kuulen oman sydämeni rytmisen sykkeen ja hengityksen kulkevan päästä sisään ja ulos, kuulen pään sisäisen pulinan. On kuin apinalauma mellastaisi mielen metsässä. Mitä väsyneempi olen, sitä hullummin ne hilluvat.” Ympäröivä hiljaisuus ei taannutkaan sisäistä hiljaisuutta, aluksi.

Mustavuori kuvailee niin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti maalla asumisen arjen rutiineja, luontoa ja tapahtumia, että välillä lukijana tuntuu, että viettää hetken hänen kanssaan läsnä ja hiljaisuudessa. Se on lukijalle miltei meditatiivista. Kun hän vie matot ulos, tuntuu, että olisi itse tehnyt saman puhdistusrituaalin. Kun hän kuvailee kävelyretken eväitään, maistan maut suussani. Kun hän kuvailee pyykkäystään, kuulen pyykkikoneen ja tunne pyykkipojat sormissani.

Kun hän kuvailee luontoa, elän vuodenaikoja hänen kanssaan: ”Oikaisemme kylän peltojen halki ja kävelemme metsän kautta jäälle. Metsän rauha tarttuu minuun, ja lumisten mäntyjenja kuusien kauneus ilahduttaa sydäntä. Riippakoivujen oksiin tarttunut kuura kimaltelee auringossa. Mustikan- ja puolukanvarvut ovat saaneet lumikuorrutuksen, ja lumiset heinät säihkyvät valoa. On taikatalvi.”

Mustavuori kertoo ja kuvailee kirjassaan paljon asioita, jotka meiltä jää huomaamatta, koska meillä on aina niin kiire. Kirja näyttää, että kyse ei ole siitä, mistä vuodenajasta pidämme, vaansiitä, että nuo vuodenajat ovat, ja me näemme ja koemme ne. Kirjaa lukiessa melkein alkaa tuntua siltä, että olisi halunnut lukea kirjaa pitkin vuotta, hitaasti, kokea vuodenaikojen vaihtelut omassa arjessa kaupungissa samalla, kun kokee ne maalla kirjan sivuilla.

Vuoden aikana eli kirjan edetessä vuorottelevat herkät kuvaukset, mielen rauhoittumisen pehmeä laskeutuminen ja pienet otteet lehtiteksteistä ja kirjoista.

Kirja saa mielen rauhalliseksi ja ilman raikkaaksi. Se on miniloma maalle ja hiljaisuuteen.

Tässä vielä koskettavia lainauksia kirjasta:

KASVUSTA

”Ihmisen on helpompi kasvaa itsestään irti, kehittyä muuksi kuin mitä luonnostaan on. Siitä seuraa pahaa oloa, ennemmin tai myöhemmin. Kaikki on kunnossa, kun elämä ei hierrä, kiristä tai purista. Kun vääntö lakkaa, ihminen voi kasvaa ja kukoistaa.”

LUOPUMISESTA

”Elämä, dynaaminen tasapaino, on liikettä moneen eri suuntaan samanaikaisesti. On uusia alkuja ja kitkeriä loppuja, luopumista ja jäähyväisiä. Asiat ovat yhtä aikaa hyvin, huonosti ja siltä väliltä. Meillä on vahvuutemme ja heikkoutemme, kukoistumisemme ja lakastumisemme.”

SILLEEN JÄTTÄMISESTÄ

”Silleen jättäminen ei ole piittaamattomuutta, vaan selvästi oman rajallisuutensa tuntevaa asioiden antamista olla. Voin olla jostain asiasta hyvin tietoinen, panna sen merkille, ajatella sitä, mutta olla puuttumatta siihen. Se saa olla se, mikä se on.”

SUORITTAMISESTA

”Kun on pienestä pitäen oppinut suorittamaan ja saanut hyvää palautetta suorituksistaan (tekeminen) eikä siitä, mitä on (oleminen), niin suhde omaan olemiseen on jäänyt aina tekemisen jalkoihin. Sama juttu kaikkialla: kotona, lastentarhassa, koulussa, harrastuksissa, yliopistolla, työelämässä, ihmissuhteissa.”

ARKISTEN ASIOIDEN KAUNEUDESTA

“Maalari maalaa Valkeaa Taloa keltaiseksi, ja vanha pesukone pyörittää pyykkejä talon kellarissa. Pyykkikoneen hiljettyä ripusta pyykit ulos narulle kuivumaan. Pyykkinaru on viritetty kahden vanhan männyn väliin etupihalle. Keltaiset unikkolakanat, punaiset kylpypyyhkeet, moniväriset mekot ja koltut nauravat riemunkirjavina narulla roikkuessaan. Ne muuttuvat lipuiksi ja viireiksi, joita tuuli liehuttaa tarmokkaasti. Raikkaassa ulkoilmassa kuivunut pyykki tuoksuu hyvälle.”