Sivu 466 – Hidasta elämää

Kuka sanoo, että on pakko?

Olen paljon pohtinut sitä, miten kieli vaikuttaa ymmärrykseemme ja mielikuviimme, esimerkikisi siihen, miten koemme itsemme tai millaisissa ”kehyksissä” tunnemme elävämme. Etenkin nesessiivi- eli välttämättömyysilmaukset luovat noita kehyksiä. Kun sanon, että ”nyt on aivan pakko siivota”, kenen odotan siivoavan ja mihin pakko perustuu? Kumpikaan informaatio ei nimittäin selviä itse lauseesta.

Ilmaan jää siis leijumaan lausahdus välttämättömyydestä, pakosta, joka ei oikein ole suunnattu kenellekään eikä pakottavan tarpeen mittakaavakaan ole oikein selvillä (esimerkiksi kuoleeko siivoamattomuuteen vai tuntuuko epäsiisteys vain epämiellyttävältä). Tällaiset suomen kielen rakenteet ovat mielestäni omiaan lisäämään stressiä ja painetta – kaikille, jotka tilanteessa ovat läsnä kuulijoina, myös puhujalle itselleen.

Kun tekijää eli siivoajaa ei määritellä lauseessa, sitä kutsutaan kieliopissa nollapersoonalauseeksi. Nollapersoona jättää kuulijoiden päättelyn varaan, keneltä välttämätöntä toimintaa odotetaan. Lienee kuitenkin meidän tunnollisten suomalaisten ominaisuus, että kuulijoina kohdistamme velvollisuuden helposti itseemme. X kuvaa seuraavassa lauseessa kenen tahansa kuulijan paikkaa lauseessa:

Nyt X on aivan pakko siivota.

Tällainen puhujaan itseensä tai kuulijaan kohdistuva välttämättömyystulkinta on mahdollinen, sillä välttämättömyysverbit eivät suomen kielessä taivu, kuten muut teonsanat: minä siivoan, sinä siivoat, hän siivoaa. Välttämättömyysverbit ovat aina samassa muodossa (on pakko, pitää, täytyy), ja samaan lauserakenteeseen voi sijoittaa minkä tahansa persoonan:

Nyt minun on aivan pakko siivota. (tai: Nyt minun pitää siivota./ Nyt minun täytyy siivota.)

Nyt sinun on aivan pakko siivota.

Nyt hänen on aivan pakko siivota.

Ei voida siis sanoa: Nyt minä olen aivan pakko siivota tai nyt minä pidän siivota. Vaan välttämättömyysverbi on aina samassa muodossa, ja se voi saada seurakseen minkä tahansa persoonan. Persoona eli tekijä on tällaisissa rakenteissa poikkeuksellisesti aina genetiivimuotoinen (minun, sinun, hänen), kieliopissa puhutaan genetiivisubjektista.

Sen lisäksi että välttämättömyysilmaisuissa voi jättää sujuvasti tekijän mainitsematta ja luoda ympärilleen ”yleisen paineen”, siinä on muutakin ”stressaavaa”. Nimittäin kun sanotaan, että ”on pakko/täytyy/pitää siivota”, jää aina avoimeksi, kuka on määritellyt tuon välttämättömyyden tai pakon.

Sanonta ”mitään muuta ei ole pakko tehdä kuin kuolla” osuu aika kohdilleen. Jos mitään muuta ei ole pakko tehdä, miksi sanomme niin? Kuka sanoo, että on pakko? Välttämättömyys voidaan katsoa johtuvan kolmesta asiasta:

1) tiedosta tai päättelystä (Täytyy käydä hakemassa pyykit sisään, kohta alkaa sataa.)

2) tahdosta tai yleisistä normeista (Työt pitää hoitaa viiteen mennessä, koska siitä minulle maksetaan palkkaa.)

3) tilanteen sisäisistä tai ulkoisista syistä (On pakko ehtiä bussiin, että ehdin kauppaan.)

Välttämättömyyttä määräävät siis monet, monet tekijät. Mutta välttämättömyyttä ilmaiseva lauserakenne ei mahdollista ilmaisemaan pakon tai välttämättömyyden syytä (ellei pakkoa ilmaista toisin: Kauppojen aukioloaikataulu pakottaa minut ehtimään bussiin).

Siksi jokainen meistä on oman elämänsä ”pakkopuntari”: mikä pakko on toista tärkeämpi, kun aika ei millään riitä kaikkeen? Jonkinmoista pakkopuntarointia eli tärkeysjärjestystä teemme siis koko ajan – huomaamattammekin. Koska kieli ei tuo julki sitä, miksi jokin on välttämätöntä, saattaa kaikesta pakosta tulla ajatuksissakin pakkomössöä – tai pakkopullaa, kuten sanotaan.

Ja vaikka sanomme, että ”täytyy, on pakko”, se ei ole totta. Sillä usein ajan puutteessa, jotain välttämätöntä jää joka tapauksessa tekemättä – tai muuten olemme sen viimeisen pakon edessä liian aikaisin.

Seuraavan kerran, kun ajattelet tai sanot, että ”on pakko, täytyy, pitää”, kohdista se tarkasti jollekin, ettei kaikkien läsnäolevien tarvitse velloa paineen alla. Sitten mieti välttämättömyyden taustoja: sanotko vain niin, koska olet tottunut sanomaan, vai onko todella tosi kyseessä? Vai olisiko vain hyvä tehdä niin? Mitä tapahtuisi, jos jättäisit asian tekemättä?

”Pakko” luo ajatusvankilan, joka luo stressiä. Mieti siis, miten ajattelet tai ilmaiset asioita. Kielellä on suuri valta ja voima.

Lue kaikki keskiviikkokolumnit tästä.

Leppoisa viikonloppu Hangossa – Lukija kertoo

Kuvat ja teksti: nimimerkki Hayley

Matkakohteen kaukainen sijainti tai eksoottisuus ei ole edellytys uusille elämyksille ja kokemuksille. Joskus vähemmän on enemmän. Joskus pieni matka lähikohteeseen voi olla se, mitä tarvitset arjesta irtautumiseen, rentoutumiseen ja akkujen lataamiseen. Tällaiseksi osoittautui pidennetty viikonloppureissu aurinkoiseen Hankoon.

Jo matka kohti määränpäätä lupasi hyvää, tapasimme matkakumppanini kanssa rautatieasemalla, hyppäsimme junaan, ja työviikon kiireet oli jo unohdettu. Junamatkan rentous viritti tunnelmaa hyvään suuntaan, saatoimme rauhassa vaihtaa kuulumiset ja suunnitella viikonlopun ohjelmaa. Oli vasta toukokuun puoliväli, mutta sääennuste lupasi aurinkoa ja hellelukemia lähenteleviä lämpötiloja. Onnittelimme itseämme loistavasta matka-ajankohdan valinnasta!

Perillä Hangossa majoituimme ihastuttavaan, vanhaan huvilaan perustettuun bed & breakfast -tyyppiseen majataloon. Viikonlopun päivät kuluivat ulkoillen, päivää paistatellen ja ylipäänsä nautiskellen. Kesäkaupunki Hanko oli vielä kovin hiljainen ja unelias, toukokuussa kesän vilinä antoi vasta odottaa itseään. Tämä olikin meidän mieleemme, saimme nauttia aidoista kesätunnelmista ilman väenpaljouksia. Kuin koko kaupunki olisi ottanut meidät ainoina, hartaasti toivottuina vieraina vastaan. Käsityönä taiteiltuja leivonnaisia pihakahvilassa, kuplajuomaa aurinkoisella kalliolla, rupattelutuokio vehreässä puistossa ja varhainen aamukävely täysin hiljaisessa, upeaan auringonpaisteeseen vähitellen heräävässä kaupungissa… Mikä voisi olla leppoisampaa.

Junan suunnatessa takaisin kotia kohti palasin hetkeksi takaisin menomatkan mietteisiin ja odotuksiin. Ne olivat täyttyneet, ja enemmänkin. Tuntui kuin olisimme olleet matkalla vähintäänkin viikon tai pari, olo oli rentoutunut ja tunsin itseni taas valmiiksi alkavan arkiviikon haasteisiin. Mutta vasta seuraavana päivänä, sainhan vielä hetkisen nauttia junamatkasta ja retkemme jälkitunnelmista. Suljin silmät ja nojasin vieressä torkkuvan matkakumppanini olkaan… Leppoisaa…

Nimimerkki Hayley osallistui tällä tekstillä ja kuvalla toukokuun 2011 Kerro leppoisin matkamuistosi -kilpailuun.

Taikavoimauttavaa valokuvausta luonnossa – Lukija kertoo

Teksti ja kuvat: Pohojan akka

Minulle parasta elämän leppoistamista on ollut jo useiden vuosien ajan valokuvaaminen. Olen tehnyt harrastuksestani työni, jota teen tavoitteellisesti, mutta leppoisasti ilman kireää aikataulua tai pakkoa. En mainosta kuvauspalveluitani juuri missään, ja siksi minulla on juuri sopivamäärä asiakkaita. Tienaan työllä juuri sopivasti, jos tarvitsen enemmän,olen aktiivisempi asiakkaiden hankinnassa ja jos taas vähemmän, pidän matalampaa profiilia.

Asiakkaille kuvatessani tutustun uusiin ihmisiin, olen ikuistamassa heille tärkeitä ja tunnelmallisia hetkiä. Henkilökuvaus on monella tapaa terapeuttista sekä kuvattavalle että kuvaajalle. Kuvaajana saan kanavoida valtavan ideatulvani ja visuaalisen intohimoni johonkin hyödylliseen. Kuvattavana puolestaan voi tuntea itsensä kuvaukselliseksi sekä esimerkiksi häissä hääpari saa häähumun keskellä pienen hetken ”kahdestaan”, jolloin he voivat aidosti keskittyä toisiinsa.

Valokuvauksessa kiehtovaa on erityisesti se, että saan tallennettua jonkin uskomattoman pienen ajan segmentin. Luontokuvausretkellä esimerkiksi omaan piilopaikkaani sukuni synnyinseuduille saan taikavoimia; voin pysäyttää virran, tuulessa kieppuvan lehden, kiireisen hämähäkin. Valokuvaamisessa ei ole murheita eikä stressiä, on vain se hetki, joka on käsillä. Joskus tuo hetki on sadasosa sekuntia ja joskus taas siihen yhdistyy kaikki se, mitä ehtii tapahtua minuutissa, tunnissa, päivässä tai kuukausissa. Kuten ihmiset ennen ajan mittaamista varten kehitettyjä laitteita, näen vain sen, kuinka valon suunta muuttuu auringon mukaan.

Jos olen yksin luonnossa kamerani kanssa, ilman, että kukaan muistuttaa minua ajan kulumisesta, seuraavista etapeista, murheista tai muista maallisista asioista, en koskaan tiedä kauanko olen kuvannut. Yksin tai oikeanlaisessa kiireettömässä seurassa voi ottaa kiinni hetkestä ja tehdä juuri sitä, mitä mieli halajaa. Voi vaikka kiivetä puuhun nähdäkseen maailman uudella tavalla tai pulahtaa puroon Ahdin valtakuntaan. Ymmärrän, miksi muurahainen tekee pesänsä mieluusti etelän puolelle ja miten suuri älykkyys niinkin pienessä olennossa elää.

Lähden kotiin kuva-, yrtti-, sieni tai kalasaaliin kanssa vasta, kun hämärä hiipuu tai alkaa olla vilpoinen. Ajan unohtumisen lisäksi jopa minuus unohtuu luonnon kiertokulkua seuratessa: olen vain pieni osa tätä kaikkea.

Nimimerkki Pohojan akka osallistui tällä tekstillä ja kuvalla toukokuun 2011 Kerro leppoisin matkamuistosi -kilpailuun.

Eikö jooga meinaa onnistua? – 4 helppoa niksiä

Eikö mieli meinaa hiljentyä joogamatolla? Näillä ohjeilla rauhoitat mielesi, ja antaudut rentouttavalle kehon hiljaisuudelle. Neuvot pätevät myös pilates- ja syvävenyttelytunneille, sekä meditaatioon.

1) Sulje silmäsi. Avoinna olevat silmät ahmivat ympäriltään ärsykkeitä, jotka saavat mielen laukkaamaan. Sulkiessasi silmäsi on kuin sulkisit korvasi: hiljennyt nykyhetkeen ja kuuntelemaan kehosi ääntä. Tämän vuoksi esimerkiksi kundaliinijoogaa harjoitetaan aina silmät kiinni.

2) Kohdista katse kolmanteen silmään. Kun pelkkä silmien sulkeminen ei tunnu riittävän, kohdista sisäinen katseesi kulmakarvojen väliin, hieman kulmakarvojen yläpuolelle, kolmanteen silmään. Mielesi rauhoittuu ja keskittyy hetkeen.

3) Keskity hengitykseen. Älä ole välinpitämätön hengitystäsi kohtaan, joka on kaiken elämääsi liittyvän edellytys. Hengitä syvään, aina varpaista asti palleaan ja päälakeen. Helppo meditaatiokeino, jota voi harjoittaa myös joogassa, on ajatella hengittävänsä sydämen kautta: koe, kuinka sisäänhengitys läpäisee sydämen ja puhdistaa sitä. Visualisoi, kuinka uloshengitys laskee sydämen energian ympärillesi.

4) Tahdita joogaliikkeet hengitykselläsi. Pääset entistä syvemmälle harjoitukseen: liikkeen ja hengityksen yhdistämiseen keskittyessä et edes ehdi ajatella mitään muuta ja mieli saa ansaitun tauon päivän ajatusmyllerryksestä.

Kuva Nina Vuori

Kun hallitsee aikaansa, hallitsee arvojaan

Kaikki, jotka tuntevat minut vähänkin pidemmältä aikaa tietävät, että olen aina rakastanut listojen laatimista. Lapsesta saakka olen tuntenut että elämä on aavistuksen hallittavampaa, kun saan mieltäni vaivaavat asiat listattua paperille.

Luulen, että listojen laatiminen lähti siitä, kun murehdin lapsena paljon. Kannoin ikääni nähden liian suurta vastuuta ja huolta perheestäni ja murehdin miten tulisimme selviytymään. Jo kymmenvuotiaana laadin listoja, jotta työskentelisin tavoitteellisesti tiettyä päämäärää kohti, etten tuhlaisi aikaani murehtimiseen, vaan asioiden tekemiseen. Aina kun sain ajatukseni paperille, maailmani oli hitusen valoisampi paikka.

Sairaanhoitajan työssäni muistilappu oli ihan pakollinen. Lääkekierroksella kiertäessäni 18 potilaan luona, jokaisella heistä saattoi olla minulle jokin pyyntö, kysymys tai tarkistettava asia. Vie huopa, ylimääräinen särkylääke, tarkista labrat, korjaa väärä lääkemerkintä, vie lääkärille puuttuvat paperit, vie ykköshuoneen kakkospaikan potilaalle vesilasi ja lusikka, soita nelosen kakkosen tyttärelle, vie vitosen ykköselle löysempi paita ja vitosen kakkoselle alusastia, tilaa puuttuvia ruiskuja… Muistettavaa oli niin paljon, että tunsin itseni tarjoilijaksi perjantai-illan baarissa, kun suhailin lääketarjottimen ja listani kanssa edestakaisin soittokellojen, monitorien ja puhelimien piipittäessä taustamusiikkina. Väsyessäni työhöni muistini alkoi heiketä, siksi turvauduin muistilappuihini ja listoihini entistä herkemmin.

Päätettyäni jättää oravanpyörän ja muuttaessani maalle, listojen laatimisominaisuuteni jalostui entisestään. Aloitin opiskelun ja asuin remonttityömaan keskellä. Hoidettavia ja muistettavia oli asioita paljon. Kaupunkiin ja kauppoihin oli pitkä matka. Jos unohdin hommata lisää nauloja tai maitoa, mikään ei pikkutorpan remonttityömaalla edistynyt tai piti juoda aamukahvi ilman maitoa ja tuli ajanhaaskuuta, pitkiä ajomatkoja, turhaa saastuttamista ja polttoainekuluja. Turhautumisesta puhumattakaan.

Lapsena suhtauduin muistilistoihini vakavasti. Nyt 30 vuotta myöhemmin ne naurattavat minua ja ymmärrän että ne ovat olennainen osa persoonaani. Tiedän, että listaamis- ja organisoimistapani ovat tehneet elämästäni hallittavampaa ja vapaampaa. Oravanpyörästä hyppääminen vaatii itsekuria, järjestelmällisyyteen pyrkimistä ja tavoitteeseen keskittymistä. Listat ovat auttaneet minua karsimaan olennaisen turhasta.

***

Kokeile sinäkin:

– Tee lista: Kirjoita luettelo asioista, jotka ovat mielessäsi. Listaa ikävät asiat, jotka odottavat tekemistään, mutta myös mukavat asiat, joita haaveilet tekeväsi, jos sinulla joskus olisi aikaa. Listaa kaikkea maan ja taivaan väliltä: linnunpöntön rakentaminen, tiedusteltava asia, valokuvien järjestäminen, kirjeen kirjoittaminen, siementen kylväminen, lehtitilauksen peruminen, lahjan hankkiminen, uuden asian opetteleminen, laskujen maksaminen, leipominen, auton korjaaminen, etelän seinän maalaaminen.

–Aina kun muistat, että tuo pitäisi korjata, hoitaa, soittaa, muistaa, tilata, varata, järjestää, ottaa yhteyttä… kirjaa se ylös. Pelkästään se, että kaikki asiat tulevat merkityksi paperille, helpottaa oloa valtavasti. Se vapauttaa energiaa, kun ei tarvitse kokoajan rasittaa muistia keskeneräisillä asioilla.

– Kulje pari viikkoa paperi ja kynä taskussasi ja aina kun tulee jokin asia mieleen, kirjaa se ylös.

– Sitten tarkastele listaasi. Mikä on kaikkein tärkein asia? Mikä muuten vaan pakollinen, mikä hauskaa, mikä ei lainkaan välttämätöntä? Suunnittele ajankäyttöäsi. Mieti, miten hoidat velvollisuuksia pois päiväjärjestyksestä ja kuinka saisit enemmän aikaa ja tilaa haaveiden ja unelmien toteuttamiselle.

– Aina kun tekee asioita, joita oikeasti haluaa tehdä, elämä ja arki muuttuvat hallittavammaksi ja miellyttävämmäksi. Kun hallitsee aikaansa, hallitsee arvojaan ja ajatuksiaan.

Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Tämä on meditatiivinen sisustuskirja

Johanna ja Juha Tanska: Talo minussa, minä talossa – Meditatiivinen sisustuskirja, Kirjapaja 2011

Kirjoittajat Johanna ja Juha Tanska ovat aviopari, joka tekee päivätyönsä pappina. Sen lisäksi he ovat osa-aikaisia luomuviljelijöitä sukutilallaan. Ensimmäinen kirja Silitä kissaa – Hengellisiä harjoituksia hengästyneille pariskunnalta ilmestyi vuonna 2010. Uusin kirja Talo minussa, minä talossa pureutuu meditatiiviseen sisustukseen.

Vaikka teosta kutsutaan ”sisustuskirjaksi”, sitä se ei varsinaisesti ole – ainakaan perinteisessä mielessä. Kirjan kauniit kuvat kyllä antavat iloa, inspiraatiota ja rauhaa, mutta teksti keskittyy fiilistelemään talon eri tiloja. Fiilistelyt koostuvat kirjoittajien omista muistoista, kokemuksista, kertomuksista, kirja- ja tutkimusviitteistä, Raamatun lainauksista ja niin edelleen.

Kirja on kokonaisuutena harmoninen ja rauhallinen, melkein meditatiivinenkin – kuten se lupaa. Johdannossa sanotaan: ”Tämän sisustuskirjan tarkoituksena on lähestyä asumista ja sisustamista kokonaisvaltaisesti. Tekstit ja kuvat rohkaisevat lukijaa vuoropuheluun niiden viestien kanssa, jotka kumpuavat rakennetusta ja kalustetusta ympäristöstä sekä omasta sisimmästä ja elämän syvästä perustasta.”

Tässä muutama lainaus kirjasta:

Tuoleista olohuoneessa
”Saksalainen filosofi Ernest Bloch kirjoittaa siitä, miten huoneen kalustus kertoo kalustajastaan, hänen persoonastaan ja tavoistaan. Helposti lähestyttävä, seuraa rakastava ihminen varaa huoneeseensa runsaasti istuimia. Vielä paljastavampi on huone, josta puuttuvat pehmustetut tuolit, mutta jonka seiniä peittävät monet taideteokset. Huoneen kalustus ja kalusteiden sijoittelu heijastelevat talon asukkaiden piirteitä ja käytöstä.”

Keskeneräisestä kodista
”Olipa kerran keskeneräinen koti. Se tuntui lupaavan: Jos vain saat keittiöön lattialämmityksen, tulet onnellisemmaksi. Jos laittaisit kylpyhuoneeseen suihkukopin ja tapetoisit makuuhuoneen uudestaa, olisi vihdoin ihanaa. Tai jospa muuttaisit kokonaan muualle? Sitten vasta olisi helppoa olla hyvä ihminen. Mutta kun oikein tarkkaan kuunteli, niin eihän se ollutkaan koti, joka sitä puheli. Jonkun muun oli se ääni, joka ahdisteli ja vaati. Kun oikein tarkkaan kuunteli, niin koti sanoi: Opettele taas unelmoimaan. Älä vaadi vaan haaveile. Odota ja tee työtä. Sinä et tule valmiiksi, ja niin on hyvä. Minä en tule valmiiksi, ja niin sen kuuluu ollakin.”

Muuttamisesta
”Luopua tavaroistaan on kuin luopua muistoistaan, osasta elämäänsä. Lähteä eteenpäin on kuin unohtaa, muuttaa on kuin aloittaa alusta. Uusi koti johtaa aivan uuteen elämänvaiheeseen. Me muutamme omaan kotiin, muutamme yhteen ja erilleen, annamme lasten muuttaa omaan kotiin. Saamme pitää ja annamme pois, omistamme ja luovutamme, lainaa ja lahjaa kaikki.”

Näin teet mekon puolessa tunnissa vanhasta paidasta

Uuden vaatteen vuoksi ei kannata rynnätä vaatekauppaan eikä edes kangaskauppaan, sillä tuunaamalla vanhasta vaatteesta uuden, pääsee usein paljon helpommalla. Vanhassa vaatteessa isoimmat työt on jo tehty: napit ja napinlävet, vetoketjut, kaulukset ja hihansuut.

Olin löytänyt kirpputorilta kahdella eurolla kauniin paidan, joka oli kylläkin minulle liian iso, mutta kangas oli niin kaunis, etten raaskinut jättää sitä henkariin. Aioin ensin pienentää paidan itselleni, mutta kun paita oli tarpeeksi kauan odottanut kangaslaatikossani, se näyttäytyikin minulle yhtenä aamuna Pieni talo preerialla -henkisenä lastenmekkona.

Mitä siis tein?

1. Etsin lapseni vaatekaapista mekon, jonka mukaan voisin leikata paidan sopivaksi mekoksi.

2. Asetin vanhan mekon paidan päälle hyödyntäen vanhan paidan valmiin kauluksen, napitukset ja kauniit hihansuut, laitoin muutaman nuppineulan ja leikkasin.

3. Ommeltavaksi jäi vain viisi saumaa: sivusaumat, hihat ja alakäänne.

4. Mekko on valmis!

Mekon tekeminen kesti kaikkinensa 30 minuuttia ja se maksoi paidan hinnan eli kaksi euroa. Tällainen siitä sitten tuli:

Vinkit kotiompelijalle:

Käytä kankaana vanhoja vaatteitasi tai kirpputorilta ostettuja vaatteita. Mitä isompi vaate, sitä enemmän siinä on kangasta ja sitä varmemmin sen saa halvalla, sillä isot kirppisvaatteet näyttävät liikkuvan huonosti.
Pidä aina muutama vanha vaate kaapissa odottamassa inspiraatiota, sitä ei koskaan tiedä, milloin se tulee. Flow’ssa tekeminen on palkitsevaa!
Piirrä kaava vanhasta, hyväksi todetusta vaatteesta tai leikkaa suoraan malliin (ks. ensimmäinen kuva). Jos olet epävarma suurpiirteisestä leikkaamisesta, etsi kirjoista tai lehdistä hyvä kaava.
Hyödynnä kaikki suuren työn elementit vanhasta vaatteesta: napit ja napinlävet, vetoketjut, kaulukset ja hihansuut. Pidä niiden säilyttämistä lähtökohtana, eli mieti, millaisessa vaatteessa saat ne parhaiten hyödynnettyä.
Jos tuntuu, että itse tekeminen vie liikaa aikaa, laske kauanko aikaa vie, kun lähtee kotoa vaatekauppaan ja etsii vaatteen ja palaa kotiin. Tämä mekko tehtiin puolessa tunnissa!
Vaatteiden tekeminen saattaa aluksi tuntua hankalalta, mutta kokeilemalla oppii. Sitä paitsi kun ei osta monen kympin kankaita, harjoittelu ei tule kalliiksikaan! Epävarmuutta voi karistaa lukemalla tämän artikkelin.

Näin kesäisen luonnon värit vaikuttavat mielialaasi ja hyvinvointiisi

Nimittäin väriterapiaa. Väriterapiaa ovat käyttäneet vanhastaan kiinalaiset, intialaiset, kreikkalaiset, intiaanit ja egyptiläiset. Muinaisista ajoista nykypäivään värien vaikutusta on kokeiltu ja tutkittu paljon. Uusimpien tutkimusten mukaan ihminen ei itse asiassa näe väriä vaan tuntee sen.

Metsät, puutarhat ja muu luonto on juuri nyt täynnä väriterapiaa. Aiemmin jo käsiteltiin luonnon päävärin, vihreän, stressiä lievittävää vaikutusta (arikkelin voi lukea tästä). Tässä kuvia, joita voit käyttää terapeutteina vaikka työpäivän aikana.

ORANSSI: Oranssi parantaa henkisiä kykyjä, iloisuutta ja lisää happea aivoissa. Näin ollen oranssilla hoidetaan elämänväsymystä, lihaskramppeja ja ruoansulatusta. Liika oranssi saattaa väsyttää, vaalea oranssi sen sijaan auttaa uupumukseen.

VIOLETTI: Violetti alentaa verenpainetta ja vähentää ruokahalua, ja sillä voidaan hoitaa esimerkiksi päänahan sairauksia, migreeniä, kasvaimia ja aivotärähdyksiä. Violetti auttaa fyysisen kivun lisäksi henkiseen kipuun. Violetilla on puhdistava, tasapainoittava ja rauhoittava vaikutus, se tuudittaa hyvään uneen.

KELTAINEN: Keltainen parantaa keskittymiskykyä, hieroo älynystyröitä ja selvittää ajatukset. Se lisää myös energiaa ja stressinsietokykyä. Keltainen on siis täydellinen työhuoneen väriksi. Keltaisen kaipuu saattaa kieliä työuupumuksesta. Keltaisella hoidetaan useita vatsavaivoja ja esimerkiksi ihottumaa. Se myös poistaa kuona-aineita kehosta.

VAALEANPUNAINEN: Vaaleanpunainen rauhoittaa ja lisää hellyydentunteita. Sitä on siis käytetty vähentämään aggressiota. Vaaleanpunainen saattaa myös vähentää ruokahalua.

SININEN: Sininen vähentää verenpainetta, auttaa keskittymään ja rauhoittaa. Se hidastaa hengitystä ja pulssia, ja sininen saa ajankulun tuntumaan hitaammalta ja ihmiset puhumaan hiljempaa. Vaaleansininen lisää luovuutta ja tehostaa toimintaa.

Lähde:

Coloria.net

Mitä kehosi paljastaa?

Tunnustele hetken aikaa kehoasi, sen oikeaa ja vasenta puolta. Koskeeko toiseen puoleen enemmän kuin toiseen? Onko toinen puoli voimakkaampi?

Moni tietää, että ihmisen aivot jakautuvat kahteen aivopuoliskoon: vasempaan, loogiseen ja rationaaliseen, sekä oikeaan, luovaan ja intuitiiviseen. Harva kuitenkaan tietää, että nämä jaottelut pätevät myös muualle vartaloon, vaikkakin toisinpäin. Aivorungon kohdatessa selkärangan niskan yläosassa näistä kahdesta puoliskosta lähtevät hermot menevät ristiin. Niinpä kehosi oikea puoli on yhteydessä olemuksesi rationaalisen puolen kanssa ja vasen puoli taas luovempien ja tunteellisempien ominaisuuksien kanssa.

Monen itämaisen perinteen mukaan kehon oikea puoli edustaa maskuliinisuuden periaatetta, niin miehissä kuin naisissakin, vasemman puolen ilmentäessä feminiinistä puolta.

Kehon oikean puolen ongelmat voivat naisilla heijastaa esimerkiksi konfliktia äitinä olemisen ja uran välillä tai olla merkki vaikeuksista esiintyä itsevarmana ja luottamusta herättävänä työpaikalla.

Miehellä ongelmat voivat merkitä konfliktia oman maskuliinisuuden ilmaisemisessa tai vastuunkantamisessa perheestä, tai vaikeuksia työssä tapahtuvassa kilpailussa. Oikea puoli heijastaa niin naisilla kuin miehilläkin myös suhdetta elämään vaikuttaviin miespuolisiin ihmisiin, kuten isään, veljeen, rakastajaan tai poikaan, sekä kaikkia näissä ihmissuhteissa ilmeneviä konflikteja.

Naisen kehossa vasemmalla puolella esiintyvät ongelmat heijastavat asioita, jotka liittyvät naisellisuuteen ja haavoittuvuuden ilmaisemiseen, äitiyden ja hoivaavuuden ristiriitoihin, sekä siihen, kuinka olla sekä vastaanottavainen että reagoiva. Miehen kehossa vasemman puolen ongelmat heijastavat vaikeutta ilmentää hoivaavuutta ja herkkyyttä, itkeä tai näyttää tunteitaan. Koska pojille kerrotaan, että rohkeat miehet eivät itke, ovat harvat aikuiset miehet kosketuksissa herkemmän puolensa kanssa. Lisäksi vasen puoli ilmentää, niin naisilla kuin miehilläkin, suhdetta naispuolisiin ihmisiin, kuten äitiin, siskoon, rakastajattareen, vaimoon tai tyttäreen.

Tunnustele kehoasi uudelleen. Pakottaako toista olkapäätäsi? Jomottaako alaselkääsi aina jostakin tietystä kohdasta?

Lähde:
Deb Shapiro: Kehosi paljastaa mielesi
Basam Books 2009

Meillä on sisäänrakennettu mekanismi ottaa iisisti

Laituri.c.noorasandgren — Kuva: Noora Sandgren

”Meillä on sisäänrakennettu mekanismi ottaa iisisti. Keho ja mieli eivät oikeastaan halua ylläpitää jännitystä ja epämukavaa oloa kovin pitkään. Luonnollisesti pyrimme aina entistä parempaan. Intentionaalisuuden liike pyrkii aina eteenpäin, parantamaan oloamme.” – Tony Dunderfelt: Iisi elämänasenne arkitaidoksi, PS-kustannus 2009

Kaipaatko lisää selkeyttä kotiin? – Hidas sisustaminen on vanhan kunnioittamista ja turhan karsimista

Hidas sisustaminen on elämän yksinkertaistamista ja turhan kuluttamisen hillitsemistä. Tätä kaikkea se voi myös olla.

1. Vanhojen huonekalujen ja niiden tarinoiden kunnioittamista
Vanhoissa huonekaluissa on aina tarina. Vaikka tarina ei olisikaan kulkeutunut nykyisille omistajille, tarina on joka tapauksessa olemassa. Mietipä vaikka tekstiilejä: Millaisia hetkiä virkkaja on viettänyt isoa päiväpeitettä tehdessään? Peite ei ole syntynyt hetkessä, vaan sen tekeminen on ollut pitkään osa jonkun ihmisen elämää.

Kun vanha huonekalu on palvellut pitkään, ja voidaan melkein väittää, että mikäli huonekalu on kestänyt jo 100 vuotta, sen kestää toisenkin moisen. Tosin säilyäkseen jykeväkin huonekalu tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa.

2. Huonekalujen kunnostamista ja huoltamista
Kun huonekaluista pitää hyvää huolta, ne palvelevat pitkään. Eikä vanhaa risaakaan kannata aina vaihtaa uuteen, vaan sen voi kunnostaa, maalata, päällystää tai tuunata.

Kuluneet pinnat näyttävät usein kiehtovemmalta kuin uudet sliipatut. Mieti tarkkaan, uusitko huonekalun pinnan vain visuaalisesta syystä vai pystytkö arvioimaan kunnostusta kestävyyden kannalta.

3. Luonnonmateriaalien arvostamista
Puu, puuvilla, kivi, villa. Luonnonmateriaaleista tehdyt huonekalut ovat yleensä kestäviä käytössä. Esimerkiksi puu pysyy jämäkkänä vuosisadasta toiseen, ja sen pintaa voi tarvittaessa käsitellä yhä uudelleen. Samaa ei voi tehdä muoville tai mdf-levylle.

Luonnonmateriaalit tuovat kotiin luonnon omaa rauhantunnetta, eivätkä luonnonmateriaalit tuo sisäilmaan epäpuhtauksia. Luonnontuotteiden käyttäminen on myös ekologista.

4. Sisutus ei ole koskaan ”valmis”
Sisustus on hidas prosessi, joka on aina kesken, kuten elämäkin. Huonekalut löytävät paikkansa pitkän kokeilun jälkeen ja siirtyvät taas uusien käyttötarpeiden mukaan. Kun jokaista kotia ei hitaan sisustuksen arvojen mukaan tehdä aina uusiksi, vanhat huonekalut löytävät aina vain uudelleen uusia paikkoja ja käyttötarkoituksia, eikä uusia huonekaluja tarvitse hankkia.

5. Uusiomateriaalien käyttöä
Kirppikset, kierrätyskeskukset ja mummolan vintti ovat ensisijaisia hitaan sisustuksen arvostajan sisustuskauppoja. Myös oma varasto on usein aarreaitta, kun sinne osaa kurkata inspiroivon silmin.

Antiikki on kaunista, mutta se alkaa jo olla hinnoissaan. Uudempaa vanhaa saa halvemmalla, se ei kuitenkaan aina miellytä silmää. Pienellä tuunauksella huonekalut uuden elämän ja sopivan paikan uudessa kodissa: maalaa, päällystä, kuvioi, muuta käyttöfunktiota.

6. Itse tehtyä

Itse tehty pysyy arvossaan: itse ommellut verhot, itse tehty työpöytä, kudotut tyynyliinat, virkatut säilytyskorit, nikkaroidut seinähyllyt. Kokeile erilaisia käsityön tapoja. Itse tehdyissä sisustuselementeissä kuuluu näkyä oman käden jälki, niiden ei pidä näyttää tehtaassa tuotetuilta. Laita oman kätesi tarina kulkemaan, ties vaikka sitä ihaillaan vielä sadan vuoden kuluttuakin!

Hidastaminen ennaltaehkäisisi syövän syntyä

Tein pari viikkoa sitten, kirjan ja ruusun päivän viikolla, Facebookissa pyörineen tehtävän: Ota lähin kirja, valitse sivulta 52 viides lause. Tuo lause kuului näin: ”On merkittävää, että syövän huomaa usein sitä itse sairastava, joka tuntee energiansa yhtäkkiä heikentyvän tai mielialansa vaihtuvan selittämättömästi masentuneeksi tai epämääräisen levottomaksi.”

“Oho!”, pääsi suustani. Mieheni on nimittäin parhaillaan syöpähoitojen loppusuoralla. Eikä kirjalla ole mitään tekemistä syövän kanssa. Vaikka Facebook-tehtävässä kiellettiin paljastamasta kirjan nimeä, paljastan sen nyt. Kyseessä oli hieno Deepak Chopran kirja Vapauta energiasi, toteuta itseäsi (Otava 2011).

Haluan jakaa myös kuudennen lauseen kanssanne: ”Qigong nimittäisi tätä ilmiötä qin virtaamisen estymiseksi, kun taas länsimainen lääketiede ryhtyy toimenpiteisiin vasta konkreettisempien fyysisten muutosten ilmaannuttua.”

Qin eli energian virtaamisen tai sen estymisen voi tunnistaa vain kuuntelemalla itseään. Mutta silti me länsimaalaiset kuuntelemme mieluummin muita, muiden odotuksia, vallitsevaa rytmiä ja odottelemme patin ilmaantumista. Otamme elämän vaatimuksen annettuna ja yritämme täyttää odotuksia: Puskemme vielä silloinkin, kun väsyttää. On pakko. On velvollisuus.

Samalla kun reagoimme ensisijaisesti ulkoa tuleviin viesteihin, oman energian kuuntelemisen taito surkastuu. Alamme uskoa, että kun on ollut kolme päivää sairauslomalla, on pakko palata töihin – vaikka särkylääkkeen voimalla. Kun väsyttää, juomme pannullisen kahvia. Kun tulee nälkä, syömme mitä nopeimmin saa. Kun olemme paineen alla, joku polttaa tupakan, joku hakee lohdutusviinerin ja joku ottaa kännit. “Raskas työ, raskaat huvit” oikeuttaa meidät juoksemaan itseämme karkuun. Olemme oppineet keinoja, jotka vieraannuttavat meidät itsestämme.

Sitä mukaa kun turrutamme esimerkiksi syövän syntymisen ensimerkkejä, kuten väsymystä, vippaskonsteilla, syöpää sairastavien määrä kasvaa. Joka vuosi todetaan 27 000 uutta syöpätapausta. Hoidot ovat kehittyneet paljon, mutta kukaan ei tunnu osaavan vastata siihen, miksi sairaus lisääntyy, vaikka siitä tiedetään yhä enemmän.

Väitän, että jos hidastaisimme tahtia sen verran, että pystyisimme kuulemaan itseämme, syövät vähenisivät. Jos lepäisimme flunssamme loppuun, jos nukkuisimme kun väsyttää, jos söisimme kehoamme ravitsevaa ruokaa, jos emme keräisi paineita kuin Plussa-pisteitä, jos emme joutuisi purkamaan paineita syöpää aiheuttavilla aineilla. Jos.

Vähitellen alkaisimme huomata oman energian virtaamisen tai virtaamattomuuden. Kun huomaisimme muutoksen, reagoisimme siihen. Sitä kutsutaan ennaltaehkäisyksi. Tai kulttuurieroksi: idässä hoidetaan terveitä ihmisiä, lännessä sairaita. Mutta länsimaisessa lääketieteessä energia onkin hömpötystä. Eihän sitä voida mitata senteissä. Syöpäkasvaimen voi.

Neljä senttiä. Siitä lähdettiin. Näen, miten säteet ja sytostaatit tappavat kasvaimen mutta kuihduttavat myös viimeiset energian rippeet.

Viikon päästä meillä heitetään viivotin tarpeettomana roskiin. Siitä eteenpäin alamme itse kukin kysellä painokkaasti: miltä minusta tuntuu? Ja mikä tärkeintä: vastaamme siihen.

Aiemmat keskiviikkokolumnit näet tästä