Kaipaatko lisää selkeyttä kotiin? – Hidas sisustaminen on vanhan kunnioittamista ja turhan karsimista

Hidas sisustaminen on elämän yksinkertaistamista ja turhan kuluttamisen hillitsemistä. Tätä kaikkea se voi myös olla.

1. Vanhojen huonekalujen ja niiden tarinoiden kunnioittamista
Vanhoissa huonekaluissa on aina tarina. Vaikka tarina ei olisikaan kulkeutunut nykyisille omistajille, tarina on joka tapauksessa olemassa. Mietipä vaikka tekstiilejä: Millaisia hetkiä virkkaja on viettänyt isoa päiväpeitettä tehdessään? Peite ei ole syntynyt hetkessä, vaan sen tekeminen on ollut pitkään osa jonkun ihmisen elämää.

Kun vanha huonekalu on palvellut pitkään, ja voidaan melkein väittää,  että mikäli huonekalu on kestänyt jo 100 vuotta, sen kestää toisenkin moisen. Tosin säilyäkseen jykeväkin huonekalu tarvitsee hoivaa ja huolenpitoa.

2. Huonekalujen kunnostamista ja huoltamista
Kun huonekaluista pitää hyvää huolta, ne palvelevat pitkään. Eikä vanhaa risaakaan kannata aina vaihtaa uuteen, vaan sen voi kunnostaa, maalata, päällystää tai tuunata.

Kuluneet pinnat näyttävät usein kiehtovemmalta kuin uudet sliipatut. Mieti tarkkaan, uusitko huonekalun pinnan vain visuaalisesta syystä vai pystytkö arvioimaan kunnostusta kestävyyden kannalta.

3. Luonnonmateriaalien arvostamista
Puu, puuvilla, kivi, villa. Luonnonmateriaaleista tehdyt huonekalut ovat yleensä kestäviä käytössä. Esimerkiksi puu pysyy jämäkkänä vuosisadasta toiseen, ja sen pintaa voi tarvittaessa käsitellä yhä uudelleen. Samaa ei voi tehdä muoville tai mdf-levylle.

Luonnonmateriaalit tuovat kotiin luonnon omaa rauhantunnetta, eivätkä luonnonmateriaalit tuo sisäilmaan epäpuhtauksia. Luonnontuotteiden käyttäminen on myös ekologista.

4. Sisutus ei ole koskaan ”valmis”
Sisustus on hidas prosessi, joka on aina kesken, kuten elämäkin. Huonekalut löytävät paikkansa pitkän kokeilun jälkeen ja siirtyvät taas uusien käyttötarpeiden mukaan. Kun jokaista kotia ei hitaan sisustuksen arvojen mukaan tehdä aina uusiksi, vanhat huonekalut löytävät aina vain uudelleen uusia paikkoja ja käyttötarkoituksia, eikä uusia huonekaluja tarvitse hankkia.

5. Uusiomateriaalien käyttöä
Kirppikset, kierrätyskeskukset ja mummolan vintti ovat ensisijaisia hitaan sisustuksen arvostajan sisustuskauppoja. Myös oma varasto on usein aarreaitta, kun sinne osaa kurkata inspiroivon silmin.

Antiikki on kaunista, mutta se alkaa jo olla hinnoissaan. Uudempaa vanhaa saa halvemmalla, se ei kuitenkaan aina miellytä silmää. Pienellä tuunauksella huonekalut uuden elämän ja sopivan paikan uudessa kodissa: maalaa, päällystä, kuvioi, muuta käyttöfunktiota.

6. Itse tehtyä

Itse tehty pysyy arvossaan: itse ommellut verhot, itse tehty työpöytä, kudotut tyynyliinat, virkatut säilytyskorit, nikkaroidut seinähyllyt. Kokeile erilaisia käsityön tapoja. Itse tehdyissä sisustuselementeissä kuuluu näkyä oman käden jälki, niiden ei pidä näyttää tehtaassa tuotetuilta. Laita oman kätesi tarina kulkemaan, ties vaikka sitä ihaillaan vielä sadan vuoden kuluttuakin!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image