Sarastus: Sananen Sarastuksesta

Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen. 

Aloitan nyt ensimäistä kertaa elämässäni asian, jolle en ole asettanut mitään tavoitteita, ensimmäisen blogini, jolle suuren luovuudentuskaisen synnytyksen jälkeen annoin nimen ”Sarastus”. En odota, että tämä kiinnostaa ketään enkä suunnittele tätä millään muotoa. Annan tarinan tulla sydämestäni ja johtaa juuri sinne minne sillä on rahkeita johtaa.

Tämä on minulle iso askel.

Iso askel siksi, että olen hyvin tarkka ilmaisuni suhteen, olenhan ”ilmaisun ammattilainen”. Mutta nyt en anna itseni välittää kuinka loppuun asti hiottua tekstini on – keskityn tätä enemmän sisältöön.

Vain se on varmaa, että blogini on avoin, rehellinen ja hauska tositarina. Se kertoo mitä tapahtuu, kun ihminen menettää elämänhallintansa ja sen seurauksena epäonnistuu, väsyy, hukkaa mielenkiinnon ja ilon. Se kertoo sarastuksesta, uudesta mahdollisuudesta, johon heräsin tuona tammikuisena aamuna. Pistän itseni alttiiksi edessäsi ja kerron mitä minulle käy. Blogissani tutkin maailmaa, jossa ihmiset ikään katsomatta, mutta koko ajan yhä nuorempana, huomaavat ajautuvansa poispäin todellisista unelmistaan, tekevänsä vääriä asioita.

Sarastus valottaa minusta mielenkiintoista yksityiselämän ja työelämän paradoksia: Samalla kun yhteiskunta tarjoaa meille yhä enemmän vapauksia ja oikeuksia, ihmisten kyky hallita omaa elämäänsä näyttää heikkenevän kiihtyvään tahtiin – yksilön elämänhallinta on pullataikinan lailla paisuva ongelma, joka haastaa yhteiskuntamme menestystä. Blogini onkin puheenvuoro myös yksilön voimavarojen ja hyvinvoinnin merkityksestä koko yhteiskunnan menestykselle.

Sarastus penkoo eksyneen ajattelua ja selviytymisstrategioita: tekee havaintoja siitä miten ja miksi ihmiset ajautuvat väärälle uralle. Haluan haastaa sinut astumaan oman elämäsi uomasta hetkeksi sivuun ja tarkastelemaan unelmiasi ja tarpeitasi rehellisesti – aivan kuten minä teen.

Lue myös: Kaurismäkeläinen Eat, pray, love ja Mun stoori

Näin vapaudut kurjista ajatuksista

“Vaativa puoli meissä uskoo, että ihmiset toimivat paremmin, jos heitä moititaan tai heidät tuomitaan ankarasti. – – – Ehkäpä olisi hyvä vapauttaa myös nämä ajatukset. Se onnistuu ottamalla vastaan ajatukset uudella asenteella, levollisesti ja kiinnostuneesti. Niitä voi tarkkailla tietoisen minän lävitse ja todeta, että ne ovat pelkkiä ajatuksia – kuin saippuakuplia, jotka aikanaan puhkeavat – eivät lopullisia totuuksia. Ajatuksia ei tarvitse ostaa itselleen. Tarjouksesta voi kiittää, istua hetken ajatuksen kanssa ja katsoa, miten se menee menojaan. Tarvittaessa voi hyvästellä ajatuksen ystävällisesti sanomalla: ‘Kaikkea hyvää sinulle!’ tai ‘Hyvää päivänjatkoa!'” – Juhani Laakso: Mielen taito, Vapauta ajatuksia – kehitä tunteita, Kirjapaja 2010

Kuva: Asko Kallonen

Kiire pakottaa oikaisemaan sieltä, mistä ei pitäisi


Kiire on muuttunut osaksi elämäämme. Teemme jatkuvasti pieniä suorituksia ja yksittäisiä toimintoja nopeasti pois alta, jotta johonkin muuhun jäisi enemmän aikaa. Koetamme säästää aikaa. Voittaa aikaa. Tiettyyn aikamäärään pitää mahduttaa paljon suorituksia. Joskus onnistumme käyttämään aikaa tehokkaasti ja elämä tuntuu reippaalta. Usein kiire koetaan epämiellyttävänä. Tunnemme suorituspaineita ja tyytymättömyyttä elämäämme. Meille ei jää tarpeeksi aikaa itsellemme. Mietimme onko tässä kaikessa mitään järkeä.

Sairaanhoito-opistossa opiskellessani luokan seinälle heijastettiin kuva, jossa ihmisen tietoisuutta verrattiin jäävuoreen. Sellaiseen mihin Titanic törmäsi sata vuotta sitten. Jäävuoresta vain pienen pieni osa, se mitä näytämme itsestämme muille, on näkyvissä pinnan yläpuolella ja suurin osa, tiedostamaton mielemme, on näkymättömissä pinnan alla.  Toiveemme, haaveemme, tunteemme ja pahennusta herättävät ajatuksemme.

Kiire aiheuttaa sen, että tungemme valtavasti kaikkea pinnan alle näkymättömiin.” En ehdi käsitellä tätä tunnettani juuri nyt.”, ”Haluaisin hengähtää, mutten voi.”, ”Jestas, kun mua ottaa päähän, mutta parempi pitää mölyt mahassa.” Jos ryhtyisimme purkamaan tunnevyöryä, seuraisi hankaluuksia, sillä yleensä oikea tapa toimia on hitaampi tapa toimia. Kiireen vuoksi oikaisemme siitä, mistä ei pitäisi, teemme omatuntoamme vastaan. Teemme toimintoja, joissa sielu ei pysy perässä. Kiireen vuoksi laiminlyömme itseämme ja kohtelemme läheisiämme huonosti.

Sormet naputtavat, jalka vispaa, huokailuttaa ja potuttaa välillä suhteellisen ankarasti. Moni tuntee epämääräistä levottomuutta, pelkoa ja alakuloa. Arki ahdistaa. Mielen ja levottomuuden tasapainottamiseen tarvitaan aikaa. Ryhdytään miettimään ratkaisuja: alan vaihtoa, muuttoa maasta tai maaseudulle.  Joudumme pohtimaan, miten saisimme elämän takaisin mielekkääksi. Haluaisin elää toisin, mutta miten? Mitä ne asiat ovat, joita kaipaan elämääni?

Ongelmaksi saattaa muodostua, että olemme ostaneet velalla niin paljon materiaalista turhaa, että olemme pistäneet itsemme taloudelliseen umpikujaan. On pakko painaa duunia, ettei tule vararikkoa. Ja entäs se luopumisen tuska sitten? Tuupataan sekin pian pinnan alle.

Usein vasta törmäys jäävuoreen, kuten sairaus, työttömyys, konkurssi, kurja rahatilanne, avioero, kuolema, vastoinkäymiset, pysäyttää. Kauhea tilanne, jota ei pääse pakoon. Alamme upota. Selviytyköön ken voi! Hyppäämme jääkylmään veteen ja mietimme, mihin suuntaan lähdemme kauhomaan.

Elämä ei ole hallittavissa, ja masennus valtaa mielen. Masennus on niin sietämätön tila, että siitä haluaa kaikin konstein eroon. Murehtimaan ei saa jäädä. Silloin kun pää menee pinnan alle, pitää katsoa miten valtava jääjärkäle siellä on, valtaisa määrä haaveita ja käsittelemättömiä asioita. Haaveita toisenlaisesta elämästä – jotka ovat toteuttavissa, jos vain päättää niin.  Helppoa se ei aina ole. Jääkylmä vesi, kipu ja kuolemanläheisyys pelottavat. Mutta ne havahduttavat näkemään, mikä elämässä oikeasti on tärkeää.  Vähemmälläkin pärjää.

Parasta kriisien ennaltaehkäisyä on opetella hidastamaan. Kun laivan vauhti ei ole liian kova, ehtii huomioida jäävuoret. On selvitettävä, mihin suuntaan haluaa mennä, tähystettävä ja tarkistettava kurssia vähän väliä. Olemme sekä oman elämämme tähystäjiä että kapteeneja.

Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Hidasta elämää – saat enemmän

Moni on oppinut, että enemmän on enemmän, joten otsikko puree. Toisaalla taas huokaistaan: ”Enemmän? Haluaisin mieluummin vähemmän, tai ainakin kohtuullisemmin.”

Mitä sitten hidastamalla luvataan enemmän? Rahaa? Autoja? Aikaa? Lomaa? Ei. Se lupaa enemmän sitä, mitä meillä jo on, nimittäin elämää – tämän hetken kokemista.

Kuvittelepa, että elämäsi pysähtyisi tähän hetkeen. Juuri niin, siihen, missä juuri nyt olet. Sen jälkeen pyytäisin sinua kirjaamaan ylös kaiken, mitä tuossa hetkessä on. Jos ajaton munakello raksuttaisi loputtomiin, kirjaisit ylös tuhansia ja tuhansia huomioita tästä hetkestä. Siinä olisi jo aika paljon – ainakin enemmän kuin aiemmin.

Enemmän tätä hetkeä, siitä elämässä on kyse. Niin paljon tätä hetkeä, että se tuntuu! Niin paljon tätä hetkeä, että se tuntuu niin todelta, että siitä saa melkein käsillä kiinni. Niin paljon tätä hetkeä, että se lisää ymmärrystä.

Yleensä kaipaamme herätystä elämäämme, jotta ymmärtäisimme kuinka paljon tässä hetkessä onkaan. Valitettavan usein, ja nykyään yhä useammin, herätys on sairaus tai jokin muu ikävä tapahtuma. Mutta sen ei tarvitse olla niin. Riittää, että uskaltaa pysähtyä hetkeksi olennaisten asioiden äärelle, tuntea tunteita ja antaa niiden kertoa.

Hidasta elämää® – saat enemmän -valmennuksessa pysähdytään elämän keskeisten kysymysten äärelle 12 avainsanan avulla, tehdään harjoituksia ja keskustellaan ryhmässä. 1,5–2 tunnin luento sopii esimerkiksi työyhteisöjen, muiden yhteenliittymien tai tapahtumien ohjelmaksi, makupalaksi elämästä. Avoimista luentotilaisuuksista ilmoitetaan Hidasta elämää -Facebook-sivulla ja Hidasta elämää -etusivun Tapahtumat-osiossa (sivun alalaidassa).

Sitku. Ei! Mutku. Ei! Voiku. Ei! Nytku. Jes!

Tulostettava esite luennosta:

 

Mitä saat palkaksi?

Maslowin tarvehierarkian lisäksi monet asiantuntijat ovat todenneet, että rahan arvo häviää sen jälkeen, kun tärkeät fysiologiset tarpeet ja turvallisuuden tarpeet on tyydytetty. Kestävän kehityksen tutkija Arto O. Salonen toteaa, että ”nollien määrällä ei silloin ole enää väliä”.

Nollien sijaan voisi miettiä, mistä muusta palkka voi koostua kuin rahasta. Kun fysiologiset ja turvallisuuden tarpeet on tyydytetty, mitä sen jälkeen tavoitellaan?

 

Mitä työstä voi saada palkaksi?

1. Iloa.

Työstä syntyvää iloa kutsutaan myös työniloksi. Positiiviset tunteet luovat aloitteellisuutta ja vapauttavat energiaa. Ne lisäävät myös sosiaalisuutta ja luovuutta. Lisäksi positiivisia tunteita kokevan elämä tuntuu sujuvalta ja helpolta. Iloa kokeva ihminen on myös välittömässä toiminnallisessa vuorovaikutuksessa maailmaan.

2. Energiaa.

Palkkana työstä voi olla myös hyvä energia, virta. Hyvä energia syntyy kokemuksellisesta hyvästä yhteydestä toiseen ihmiseen tai ympäröivään maailmaan. Se on se ”hyvä fiilis”, jota esimerkiksi tapaamisen jälkeen on vaikea selittää. Lisääntynyt hyvä energia saa meidät tuntemaan elämän mukavaksi ja säteilemään sisään- ja ulospäin.

3. Hyödyllisyyden tunteen.

Työ on auttamista, kaikki työ on auttamista. Asiantuntijat sanovat, että työn miellekkyys kärsii, jos emme tiedä, miten oma työmme hyödyttää kokonaisuutta. Kääntäen: Tunnemme kuuluvamme kokonaisuuteen, kun voimme auttaa muita. Tunnemme yhteenkuuluvuutta.

4. Rahaa.

Perinteisen näkemyksen mukaan palkka on yhtä kuin raha. Mutta todellisuudessa tuossa vaihtokaupassa vaihdetaan muutakin. Se, mitä lopulta vaihdetaan ja missä suhteessa, on jokaisen henkilökohtaisen arvion ja priorisoinnin tulos.

Lähteet:

Jouni Luukkala: Jaksaa, jaksaa, jaksaa… – työhyvinvointitaitojen kirja, Tammi 2011
Marja-Liisa Manka: Työnilo, WSOYpro 2011
Edu.fi
Maslowin tarvehierarkia
Arto O. Salosen luento ”Kestävä kehitys kulttuurisen muutoksen suuntana” (14.2.2012)

Älä ole paviaani – Päästä irti, niin saat vapautesi

Deepak Chopra kertoo kirjassaan Vapauta energiasi, vapauta itsesi (Otava 2011) tarinan bušmanneista ja paviaanista:

”Etelä-Afrikan alkuperäisasukkaiden, bušmannien, kerrotaan käyttävän nokkelaa menetelmää veden löytämiseksi. Bušmannien pitkään asuttamilla aavikkoalueilla – bušmanneja pidetään vanhimpina yhä olemassa olevana ihmiskunnan haarana – vettä on niukalti, ja sitä on vaikea löytää kuivalla kaudella. Yksi olento kuitenkin kykenee aina paikallistamaan mitä vaikeimmin löydettävät lähteet ja lammikot, nimittäin paviaani.

Bušmannit saavat paviaanit näyttämään veden sijainnin asettamalla herkullisia pähkinöitä onttoon puunrunkoon. Kätkön suuaukko on juuri ja juuri paviaanin käpälän mentävä. Kun paviaani kurottautuu nappaamaan käpälänsä täyteen pähkinöitä, se ei saa vedetyksi kiinni puristettua nyrkkiään aukosta ulos.

Paviaani on niin ahne, ettei se halua päästää pähkinöitä otteestaan, joten se juuttuu kiinni. Tunnit kuluvat, ja lopulta paviaanille tulee niin kova jano, ettei se voi enää pysyä paikallaan. Se pudottaa pähkinät pois ja rientää etsimään vettä, bušmannit salaa kintereillään. Paviaanista on tietämättään tullut heille opas.”

Mitä siis tapahtui? Paviaani oli jumissa niin kauan kuin se piti kiinni haluamastaan. Mutta heti kun se päästi irti, se sai vapautensa.

Millaiset asiat pitävät sinut jumissa?

Kerää murusia, ole kullanmurunen itsellesi

Kun ulkopuolinen maailma tuntuu vaativan liikaa, alkaa oma sisäinen puhekin vähitellen muuttua synkeäksi, jopa mustaksi. Menestymiset ja onnistumiset ovat jotain suurta, joka pienelle ihmiselle – tuskin omassa arjessaan selviävälle – on tavoittamatonta. Vai onko?

Psykoterapiaan perehtynyt Tiina Tikkanen (mm. Psykoterapiaopas – monta tietä itsetuntemukseen ja iloon, WSOY 1998) on julkaisut hyvinvoinnin työkirjan Minä kullanmurunen (omakustanne 2011), jonka mukaan todelliset onnistumiset ovat pieniä murusia, kykyjä.

Tikkasen kehittämä terapian tukimetodi on yksinkertainen ja konkreettinen: kyvyistä saa sujauttaa lasikulhoon pieniä värikkäitä kiven murusia (niitä, joita myydään askartelukaupassa). Murusia saa erilaisista kyvyistä:

Vihreillä kivillä kiität itseäsi kyvystä haistaa, maistaa, nähdä, kuulla ja koskettaa.

Sinisillä kivillä juhlit hetkiä, jolloin pystyt tavoittamaan yhteyden toiseen ihmiseen.

Valkeat kivet ovat maamerkkejä erilaisista tavoista, joilla pystyt hellimään itseäsi.

Oransseilla kivillä palkitset itseäsi kyvyistä tuntea monenlaisia tunteita.

Aniliinit kivet antavat inulle lisävoimaa ja napsahtavat purkkiin sen kunniaksi, että löydät tilanteeseesi uusia näkökulmia.

Murustelutekniikan avulla pienistä positiivisista huomiosta alkaa konkreettisesti ja silmin havaittavasti kertyä iso värikäs kasa. Vaikka aluksi suuri tuntui tavoittamattomalta! Samalla kun värikäs malja täyttyy, sisäinen äänikin muuttuu värikkäämmäksi. Ja näin muukin maailma alkaa näyttäytyä väreissä.

”Tiedät, että sinussa on kykyä nähdä asioiden aurinkoista puolta, voimaa nauttia, selviytyä elämästä ja antaa toisille tärkeitä asioita”, Tikkanen kirjoittaa työkirjan ohjeita seuranneille. Kukapa meistä ei haluaisi tietää jotain näin arvokasta?

”Pystyit valonsäteen nappaamaan kerran, pystyt siihen uudelleen.”

– – –

Tiina Tikkanen on opiskellut psykologiaa ja kartoittanut psykoterapioita kirjassaan Psykoterapiaopas – monta tietä itsetuntemukseen ja iloon. Tässä kirjassa hän kirjoittaa paitsi asiantuntijana myös vertaisena.

Tiina Tikkanen: Minä kullanmurunen – hyvinvoinnin työkirja, omakustanne 2011

Kenellä on oikeus olla suvaitsevainen?

Suomeen on valittu uusi presidentti. Kiinnostaako aihe enää ketään, on toinen juttu. Tartun kuitenkin vaalien tiimellyksessä nousseeseen teemaan, joka herätti itsessäni sekä ajatuksia että tunteita.

Mediassa pohdittiin vaalien lopullisen tuloksen syitä ja kuin yhteisestä sopimuksesta todettiin, että ”oli hyvä, että vaali nosti tärkeän asian, suvaitsevaisuuden, esiin”. Samalla annettiin ymmärtää, että presidentinvaali, Pekka Haaviston homoseksuaalisuuteen liittyen, osoitti sen, että me suomalaiset olemme suvaitsevainen kansa. Hienoja sanoja. Ja rohkenen olla toista mieltä. Kuulin vaalien aikana paljon vihaa ja halveksuntaa tihkuvia kommentteja ja tuomitsevaa puhetta.

Julkisessa keskustelussa suvaitsevaisuus ymmärrettiin ”erilaisuuden hyväksymisenä”. Minkä ihmeen erilaisuuden? Minulla oikeus asettua ”suvaitsevaiseksi”, koska olen samanlainen. Miten niin samanlainen? En ole suvaitsevainen silloin, kun lausun: ”Minä suvaitsen sinun olla homoseksuaali, nainen, somali, keskustalainen…”.

Samanlaisuus tai erilaisuus on yhteiskunnallinen sopimus tai totuttu ajattelumalli, jota voi olla vaikea tunnistaa. Samaistun omaan ryhmääni ja niissä vallitseviin ajattelutapoihin. Ihmistä palkitaan tai rangaistaan sen mukaan, missä määrin hän ryhmän arvoihin samaistuu. Suvaitsevaisuus liittynee tähän: hyväksyn sen ryhmän, joka on minun, oikeassa olevan ja samanlaisista koostuvan ryhmäni ulkopuolella. Jos olen suvaitsevainen tai suvaitsematon, asetun aina toisen ihmisen yläpuolelle. Katselen omista korkeuksistani maailmaa, ihmisiä, mittaan katseellani ja luokittelen – myös oman ryhmäni sisällä. Aina löytyy joku, jonka tekemisiä tai mielipiteitä voin arvostella. Mihin ryhmään sinä kuulut? Kenen arvoja allekirjoitat? Nämä ovat myös minun henkilökohtaisia kysymyksiäni.

Miksi ihminen katsoo toisen pintaa? Olenko itse pelkkää pintaa vai onko minussa muuta? Mikä sinä olet yksinäsi, piilossa peiton alla silloin, kun kukaan ei näe? Erilainen, samanlainen vai pelkkä ihminen? Voinko elää samaistumatta ympäröivien ryhmien ajattelumalleihin? Saanko luoda oman maailmani? Voinko vaientaa egon äänen ja antaa ihmisyyden ja tietoisuuden vallata sisimpäni?

Katse kääntyy jälleen sisimpään. Mitä siellä näkyy? Ja hyväksynkö sen, mitä sisimpäni sisältää? Aidosti. Lähimmäisen rakastaminen lähtee itsen rakastamisesta. Se ei ole itsekkyyttä tai itsekeskeisyyttä vaan ihmisyyden ydin. Hiljaisuus, hidastaminen, ”meluvallin” taakse meneminen vaatii rauhoittumista ja kohtaamista. Erilaisten ryhmien metelissä ei voi löytää tietä oman sisäisen aarrearkun luokse. Mitä omassa aarrearkussasi on? Katso, ihmettele ja ihastele. Tuo aarteesi muiden nähtäville. Kun pinta pienenee, ihmisen kasvot näyttäytyvät.

Ihminen ei ole erilainen tai samanlainen vaan erityinen. Sinä olet erityinen, minä olen erityinen. Me kaikki olemme yhdessä jotain erityistä – yhtä suurta ja upeaa ihmiskuntaa, jossa jokaisella on oma paikkansa ja erityinen tehtävänsä.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Millainen ajankäytön tyyppi olet? – Katso

Barbara Prashing esittelee kirjassaan Eläköön erilaisuus (PS-kustannus, 2003) kolme erilaista ajankäytön tyyppiä. Millainen ajankäyttäjä sinä olet?

1. Analyyttinen tyyppi

  • järjestelmällinen
  • hyvin täsmällinen
  • suunnittelee ajankäyttöään
  • pitää päiväkirjaa
  • pitää muistilistoista
  • tekee ennakkosuunnitelmia
  • tarvitsee päivärutiineja
  • hermostuu, kun aikataulut eivät pidä paikkansa
  • elää reaaliajassa
  • aamuihminen

2. Holistinen tyyppi

  • epäjärjestelmällinen
  • vaikea noudattaa tarkkoja aikatauluja
  • unohtaa usein ajankulun
  • ei pidä päiväkirjaa
  • inhoaa muistilistoja
  • toimii spontaanisti
  • kokee rutiinit rajoittaviksi
  • vaikea noudattaa aikatauluja
  • venyvä aikakäsitys
  • iltapäivä- ja iltaihminen

3. Joustava tyyppi

  • analyyttisen ja holistisen tyypin yhdistelmä
  • pystyy tarpeen ja tilanteen mukaan toimimaan kummankin mallin mukaisesti
  • useimmiten ihmiset eivät ole joustavaa tyyppiä vaan joko analyyttistä tai holistista tyyppiä

Mistä löytyy todellinen vauraus?

Suomessakin pari kertaa vieraillut superfood-guru David Wolfe avasi vuoden 2012 todella vaikuttavalla blogikirjoituksella “Miksi minä EN ole miljonääri”.

Yllättävä otsikko mieheltä, jonka kirjoja on myyty satojatuhansia kappaleita, hänen nimellään kulkevia tuotteita on myyty kymmenien miljoonien dollarien arvosta ja hänen luentonsa ympäri maailman ovat jatkuvasti loppuunmyytyjä. Wolfe pohjaa elämäntapansa taolaiseen filosofiaan, ja hän on luopunut “maallisen mammonan” tavoittelusta. Hän kehottaa ihmisiä pohtimaan, mitä todellinen vauraus on.

  • Todellinen vauraus on rauhallinen mielentila
  • Todellinen vauraus on vahva fyysinen terveydentila
  • Todellinen vauraus on yhteys henkiseen energiaan
  • Todellinen vauraus on tunne-elämän hyvinvointia
  • Todellinen vauraus löytyy toisten palvelemisesta
  • Todellinen vauraus on itsensä tuntemista, ympäristönsä tuntemista… ja oman elämäntehtävänsä etsimistä ja seuraamista.

Lisäksi:

  • Todellista vaurautta ei voi rohmuta, vain jakaa.
  • Todellinen vauraus ei synny siitä, mitä olet hankkinut, vaan siitä, mitä olet antanut pois.
  • Todellinen vauraus (tai onnellisuutesi) on suoraan verrannollinen iloon, jota tuotat muille.

“Minulla on vähän omaisuutta, mutta minulla ei ole ollut vielä mistään puutetta. Olen voinut syödä kaikkein parasta ravintoa… nukkunut parhaimmissa (maadoitetuissa) vuoteissa… matkustanut mitä eksoottisimpiin maihin… olen saanut nauttia erinomaisesta terveydestä, loistavista ystävistä ja perheestä, ja mikä parasta, tavannut 100 000 fantastista, ihanaa, kaltaistasi ihmistä, joiden kanssa voin jakaa kokemukseni.

Olen oman arvioni mukaan uskomattoman rikas – ehkä vaurain ihminen koko maailmassa.”


LÄHDE: Lainaukset vapaasti suomennettuna David “Avocado” Wolfen blogikirjoituksesta tammikuulta 2012.

Ilo on hyvä mittari


Saan paljon kysymyksiä meilillä. Tämäntapaisista velvollisuusvierailuista minulta kysytään usein:

”Olen menossa vierailulle eräiden tuttavien luo. Vierailu kuuluu sarjaan ”jos ette tule niin minä ihan loukkaannun”. Heillä on niin erilainen arvomaailma kuin minulla. En jaksaisi millään lähteä kun kotona olisi niin paljon puuhaa ja on enää muutama päivä lomaa. Onko vain asioita, jotka vain täytyy tehdä? Vai täytyykö?”

Vastaukseni: Ei ole. Ei täydy. Joskus toki käy niin, että velvollisuusvierailusta muodostuukin ihan positiivinen yllätys. Henkilö, jota ei ole nähnyt pitkään aikaan, on muuttunut perusteellisesti, ja vierailu voi olla ihan kiva ja onnistunut juttu. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että alun perin vierailulle ei halunnut mennä. Olisi ollut jotain tärkeämpää tekemistä, jotka joudumme pistämään siksi aikaan sivuun. Velvollisuusvierailut estävät meitä tekemästä niitä asioita, joita oikeasti haluaisimme tehdä. Emme saa olla niin kuin haluaisimme olla. Kun lopulta pääsee kotiin, huomaa menettäneensä kallisarvoista aikaa ja energiaa johonkin turhaan asiaan vain koska ei osannut kieltäytyä kohteliaasti.

Muistan erään uudenvuodenaaton kahdenkymmenen vuoden takaa. Ystäväpariskunta kutsui minut ja silloisen mieheni luokseen uudenvuoden viettoon. He lupasivat tarjota juhlavan päivällisen, jos me toisimme ilotulitteet. Mieheni oli ehtinyt jo luvata tulevamme, ja minua harmitti. Ei olisi yhtään inspiroinut. Kun uudenvuodenaatto lähestyi, olin vihainen. Ehkä tuo ilta on jäänyt mieleeni, koska hoitajan työssä juhlapyhävapaat olivat harvinaisia. Harmittelin, että vapaapäiväni menisivät pilalle. Mietin, mitä laittaisin päälleni. Jotain juhlavaa mutta samalla lämmintä, että tarkenisi olla pihalla raketteja räjäyttelemässä.

Ilotulitteet olivat yllättävän kalliita, ja käytimme älyttömät summat rahaa niihin, jottei tuliaisemme häpeäisi juhlavan ruokapöydän rinnalla. Kampesin hymyn naamalleni ja ”ilonpito” alkoi. Päivälliseksi oli perunoita ja lihapataa. Isäntäväki ei tarjonnut lisää, vaan keräsi ruoan pikaisesti kylmään. En kehdannut sanoa, että minun jäi nälkä. Vedin valkoviiniä tyhjähköön mahaani. Otin naukkuja lämmikkeeksi, kun palelin ulkona keskiyöllä. Inhosin jo tuolloin raketteja sydämeni pohjasta. Sairaanhoitajana näin, miten turhaa se kaikki oli, pelkäsin ihmisten telovan itsensä. Muut hurrasivat ja ihailivat, minä kauhistelin, kiroilin sisäänpäin ja kalisin kalikkana.

Seuraavana päivänä oli tietysti tolkuton krapula. Makasin koko päivän sängyssä ja söin krapulaani (ja nälkääni) paljon roskaruokaa. Ajatella, että vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkään en ole toipunut siitä illasta. Edelleen pitää manata miten tyhmä ihmisen pitää olla, että tekee asioita, joita ei alun alkaenkaan halua tehdä. Kuinka monta vapaapäivää, lomapäivää, aikaa ja energiaa olenkaan menettänyt tekemällä asioita, joita en ole tahtonut tehdä.

Elämä on liian lyhyt tehdäksemme asioita, joissa meillä ei ole koko sydän mukana. Väkisin ei pitäisi tehdä mitään. Nykyään mietin tunnenko itseni rentoutuneeksi vai jännittyneeksi ennen kuin lupaudun mihinkään. Joudunko pinnistelemään? Teenkö asioita jaksamiseni rajoilla? Ketä varten minä toimin, itseäni varten vai toisia?

Ilo on aika hyvä mittari. Jos tunnen iloa, teen asioita. Jos en, harkitsen uudestaan.

Kolumnisti-kirjailija Kaarina Davisin ajatuksia voit lukea lisää hänen kotisivuiltaan www.kaarinadavis.com, josta voit tilata myös Davisin kirjoja suoraan kirjailijalta itseltään.

Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Parasta ikinä: Ei tässä mitään robotteja olla

Parasta ikinä -blogin kirjoittaja Kristiina Komulainen on tuottaja, juontaja, toimittaja ja käsikirjoittaja. Kristiinan mielestä “parasta ikinä” on se, että positiivisella asenteella vaikeimmatkin asiat kääntyvät lopulta tärkeiksi oivalluksiksi. Kristiina pohtii noita arjen pieniä, suuria oivalluksia.

Aamupala laiturilla

Kerran eräs sukelluksenopettaja sanoi, että hän ei juurikaan innostu merenpohjasta löytyvistä suurista asioista. Hän saa kiksit kaikista miljoonista pienistä asioista: ötököistä, kaloista ja kasveista. Itse odottelin näkeväni hain, rauskun tai kilpikonnan. Jotain suurta tänne ja vähän äkkiä!

Sukellusreissut meni siis omalla kohdallani odotellessa jotain näyttävää, ja kaikki miljoonat pienet asiat jäivät näkemättä. Jos hai ei tullut vastaan, niin reissu oli epäonnistunut, pääsääntöisesti siis useimmiten. Opettajani oli taas aina innoissaan vedestä noustessaan. Jäin miettimään, että miten hän jaksaa vielä satojen sukellusten jälkeen innostua noin paljon jostain niin mitättömästä.

Uskon edelleen, että suurten asioiden saavuttaminen ja tavoitteleminen on mahtavaa. Kysymys kuuluukin, että miten tavoitteisiin pääsee, millainen on matka sinne ja onko hyvä asia, että on valmis muuttamaan ajatusta lopputuloksesta. Jos haaveilet tällä hetkellä esimerkiksi oman firman perustamisesta, niin tuntuuhan se typerältä ajatukselta, että nyt pitäisi alkaa innostumaan leikkokukista tai tuoksukynttilöistä. Päässä on ajatus, että nyt täytyy vaan puristaa kiinni päämäärästä, käyttää kaikki efortti sen eteen ja unohtaa muu. Uskon, että päämäärään on miellyttävämpi mennä, jos nauttii koko reissusta. On myös hyvin todennäköistä, että reissulla alkaa avautua paljon alkuperäistä ideaa parempia vaihtoehtoja.

Annan esimerkin. Olin jotenkin onnistunut upottamaan päähäni länsimaisen ajatuksen siitä, että arkiaamut on kamalia: on oltava kiire, stressi, kiukku ja lopulta v*tutus. Tein hiljattain periaatepäätöksen, että alan nauttimaan arkiaamuista yhtä paljon kuin lauantai- tai sunnuntaiaamuista. Miksi aamut viikonloppuisin oli niin paljon hienompia?

Onhan se nyt hanurista, että viisi aamua viikosta on ikäviä ja vain kaksi mukavia. Aloin siirtämään viikon kaikkiin aamuihin niitä asioista, joista nautin viikonloppuisin. Syön rauhassa aamupalan kotona, luen, poltan suitsukkeita, kuuntelen hyvää musaa sekä käytän ihanan tuoksuisia öljyjä vartalon rasvaamiseen. En herää sen aikaisemmin kuin ennenkään, mutta jotenkin turha sinkoilu on jäänyt pois. Tämä muutos vaikuttaa pääsääntöisesti koko päivän fiilikseen, välillä tosin keittää yli äyräiden, vaikka kuinka tuoksuisin ruusuöljyltä. Se on ihmisyyttä, ei tässä mitään robotteja olla ja hyvä niin. Kaikki ne, jotka naistenlehdissä väittää elävänsä pelkästään harmoniassa ja onnellisuudessa, valehtelee.

Kyse on hitaasta muutoksesta. Nämä innostumiset vaikuttaa kaikkeen olemiseen sellaisilla tavoilla joita ei voi käsikirjoittaa etukäteen. Odottamattoman odottaminen itsessään on jo mielenkiintoista. Siitä tulee vielä kivempaa, kun arki on täynnä pieniä ihania asioita – itse asiassa kaiken pienen seurauksena kaikki suuri muuttuu. Ajattelit ehkä löytäväsi hain, mutta päädytkin jonkin vielä vaikuttavamman äärelle. Eteesi osuukin valtava hylky.

p.s. Tässä yksi “pieni juttu”:

Aamupala

marjoja
erilaisia pähkinöitä (para-, cashew- ja saksanpähkinät sekä kuorimattomat mantelit)
heraproteiinijauhetta
maustamatonta jogurttia (turkkilainen)
macajauhetta
raaka kaakaota (rakeita)
kookosöljyä tai –lastuja
+ vihreää teetä
+ lasillinen juotavaa savea